European Masters Athletics -maraton, eli veteraanijuoksijoiden EM-kilpailu, toi Jyväskylään syyskuussa juoksijoita eri puolilta Eurooppaa. Suomelle satoi neljä kultamitalia ja kansainväliset vieraat ihastuivat sekä reittiin että tunnelmaan Jyväsjärven ympärillä.
Finlandia Marathonin reitti kulki neljästi Jyväsjärven ympäri, ja lämmin syyssää tarjosi haastetta sekä suomalaisille että ulkomaisille juoksijoille.
Brittien Ginevra Stoneley ja portugalilaisjuoksijat kehuivat Jyväskylän maisemia, suomalaiset Tomi Forsblom ja Satu Lipiäinen puolestaan iloitsivat hallituista juoksuista ja mitalisateesta.

”Rakastuimme Suomeen”
Ison-Britannian Ginevra Stoneley juoksi N50-sarjan mestariksi. Brittijuoksijan tunne maalissa oli monelle maratoonarille tuttu – väsynyt mutta onnellinen.
– Olen niin uupunut, mutta hyvin tyytyväinen juoksuuni. Minulla oli vaikeuksia kisaan valmistautumisessa, enkä ollut pystynyt tekemään kunnon harjoituksia. Luulin, että minulla ei olisi mahdollisuuksia, sääkin tuntui niin lämpimältä, ikionnellinen Stoneley kertoi Juoksijalle.
Jyväskylässä juostaan maratonilla neljästi Jyväsjärven ympäri. Kova kilpailu vaati veronsa.
– Toinen ja kolmas kierros olivat jo vaikeita, mutta neljännellä kierroksella oloni ei huonontunut ja aloin ohitella kilpailijoitani. Puolitoista mailia ennen maalia tiesin, että kohta kramppaa, enkä ollut varma selviänkö maaliin. Pohkeeni olivat maalissa täysin loppu, voittoajan 3.05.36 kirjannut Stoneley kertoi.
Pahimpana kilpakumppanina Stoneleyllä oli Suomen Katja Järvelä (JKU), joka otti hopean ajalla 3.07.27.
– En uskaltanut enää katsoa taakseni, kun ohitin hänet, hän myönsi.

Stoneley piti reittiä hyvänä.
– Todella kaunis reitti. Se oli erittäin tasainen, vaikka parissa kohdassa tuntui, että oli vähän ylämäkeä. Tai sitten se tuntui vain jaloissani ylämäeltä, hän pohdiskeli.
Suomen vierailu oli brittijuoksijan mieleen, ja huoltojoukoista päätellen hän ei ollut matkalla yksin.
– Olemme rakastuneet Suomeen ja Helsinki oli myös ihana. Tapahtuma oli loistava ja kaupunki on kaunis, olemme olleet ihan haltioissamme täällä, Stoneley hehkutti.
Lontoon eteläpuolella sijaitsevassa Reigatessa asuva Stoneley kertoi harrastaneensa juoksua nuorempana paikallisessa Reigate Priory Athletics Clubissa. Hän oli pitkään seurasta poissa, mutta päätyi yli nelikymppisenä takaisin juoksun pariin.
– Kolmannen lapseni jälkeen halusin taas päästä kuntoon. Kuntosalilla juoksin aina vain juoksumatolla, joten päädyin palaamaan seuraan. Siitä se sitten lähti. En mitenkään ajatellut, että päätyisin tällaisiin kilpailuihin. Seurassa on kaiken tasoisia juoksijoita ja olen saanut siellä upeaa valmennusta ja tukea juoksemiseeni, Stoneley kertoi.
”Vaativa mutta kaunis reitti”
Iloinen ryhmä Portugalista vaihtoi kisakokemuksiaan maalialueella. N50-sarjassa kilpaillut Patricia Matos nautti Jyväskylän reitistä.
– Reitti oli kaunis. Saimme nähdä kaiken neljään kertaan, se oli hyvä, Matos kertoi.
Tiimikaveri Mark Macedo huristeli M40-sarjassa komeasti 2.46.54. Macedo arvioi kisareittiä analyyttisemmin.
– Kilpailu oli kova, koska reitillä on jatkuvasti ylä- tai alamäkeä, joka rikkoo rytmin. Jos lihaskunto ei ole hyvä, se alkaa tuntua kahden tai kolmen kierroksen jälkeen, Macedo arvioi.

Kokenut maratoonari muokkasi tavoitettaan kisareitin mukaan.
– Tavoitteeni oli juosta 2.40, mutta huomasin nopeasti, että se olisi mäkien takia vaikeaa. Olen kuitenkin tyytyväinen 2.46-aikaan. Kilpailun taso oli mielestäni varsin korkea, 8:nneksi sijoittunut Macedo totesi.
Ensimmäisen maratoninsa Jyväskylässä juossut David Karim kirjautti 45-vuotiaissa hienon ajan 3.09.00.
– Alkuperäinen tavoite oli alittaa kolme tuntia. Se ei onnistunut, mutta toinen tavoite oli 3.10:n alitus. Olen onnellinen, ei hassummin ensimmäisellä maratonilla, iloinen Karim virkkoi.
Patricia Matos kertoi, että ryhmän kisareissuissa on aina matkailullinen ulottuvuus.
– Valitsemme aina kisat niin, että pääsemme vierailemaan uusissa maissa. Kun kuulimme, että kilpailut pidetään Suomessa, päätimme välittömästi tulla. Kilpailu oli oikein hyvin järjestetty, Matos kertoi.
Hallittu joukkuemitali
Tomi Forsblom juoksi M50-sarjan EM-neloseksi hienolla ajalla 2.42.34.
– Lämpötila näytti alun perin siltä, että en lähtenyt hakemaan ennätystä. Se olisi ollut pari minuuttia kovempi. Lähdin turvallista vauhtia pari ensimmäistä kierrosta. Näytti siltä, että 30 km:n kohdallakin vielä on paukkuja. En millään lailla hyytynyt. Se oli hyvin hallittu suoritus, Forsblom kertoi.
Suomella oli tässä ikäluokassa tasaisen vahva edustus, sillä Forsblomin (Lempäälän Kisa Yleisurheilu) lisäksi Tuomas Hyttinen (Lahden Ahkera) juoksi 2.43.51 ja Jaakko Kero (Turun Urheiluliitto) 2.49.10. Joukkue nappasikin joukkuehopeaa vahvan Espanjan jälkeen.

– Etukäteen puhuttiinkin, että varmistetaan joukkuekisa, koska tässä kelissä ei voi tehdä enkkaa. Ajateltiin, että mennään tekemään joukkuesuoritus ja se onnistui ihan hyvin. Tiesimme kyllä, että Espanja vie kullan, Forsblom sanoi.
Syyskuun lämpö oli otettu valmisteluissa huomioon.
– Olihan se lämpö liian kova, mutta ei nyt onneksi mikään tappokeli. Oli vähän juomapullossa ekstrasuolaa ja tämmöistä, niin sillä yritin etukäteen hallita sitä, Forsblom sanoi.
Millaista on päästä juoksemaan arvokisastartti Suomessa?
– On se hienoa. Pakko se oli tulla, jos tällainen järjestetään. En ole maailmalla kiertänyt paljon, mutta jos Suomeen näitä tulee, niin sitten mennään.
Ultrajuoksijan vauhtipäivä
Ultrajuoksuseura Sisun Satu Lipiäinen juoksi voittoon Jyväskylän Finlandia Marathonilla ajalla 2.46.48. Lipiäinen oli suunnitellut selvästi maltillisempaa matkavauhtia, mutta mastersien EM-maraton muutti suunnitelmat.
– Tämän päivän tavoite oli juosta mahdollisimman hiljaa niin, että voitan naisten sarjan. Minulla oli toiveissa lähemmäs kolmen tunnin aika, mutta Bulgarian tyttö lähti vetämään aika kovaa, niin sitten jatkoin sitä samaa vauhtia ja oli aika vahva olo, Lipiäinen kertoi.

EMA:n (European Masters Athletics) EM-maratonilla N40-sarjan voittaneen Tanya Dimitrova kellotti ajan 2.51.45, joten Lipiäisen voitto oli selvä.
– Kyllä semmoinen tuntemus oli, että varmaan lähemmäs 2.40:n kunnossa olisin. Nyt päätähtäin on 24 tunnin MM-kisoissa, joten nyt ei maratonennätyksiä jahdata, Lipiäinen huomautti.
Lappeenrantalainen oli tyytyväinen juoksuunsa.
– Oli kyllä onnistunut juoksu. Välillä huolestutti, että onko vauhti liian kovaa, että palautuminen venyy. Mutta kun juoksu tuntui niin helpolta ja sitten viimeinen kierros vaan kiihtyi, niin suoritus oli aika hallittu, Lipiäinen sanoi.
Jyväskylän varsin lämmin kilpailusää ei ultrajuoksijaa pahemmin häirinnyt. Reittiä Lipiäinen pitää kohtuullisen hyvänä.
– Silloin kun aurinko oli pilvessä, niin oli ihan hyvä, mutta välillä kun paistoi, niin oli kohtuullisen lämmin. Ja kun ei tuullut ollenkaan, niin oli kyllä kiva juosta. Reitillä on nopeita pätkiä, mutta mielestäni siinä on muutama nousu liikaa. Suomalaiseksi maratoniksi se on kuitenkin kyllä aika hyvä, Lipiäinen sanoi.
Lipiäisen päätavoitteena on 18.–19. lokakuuta Ranskassa juostava 24 tunnin MM-kilpailu.

Finlandia Marathon & EMA EM-maraton
Jyväskylä 6.9.2025
- Puolimaraton: Julius Taskinen 1.09.22 ja Heidi Hyvärinen 1.24.17, maaliintulijoita 1 159
- Maraton: Sami Pahkala 2.32.09 ja Satu Lipiäinen 2.46.48, maaliintulijoita 629, joista 218 osallistui EMA-maratoniin.
- Maratonviestin suoritti 43 kahdeksan hengen joukkuetta.
Tulokset: finlandiamarathon.fi
Lue myös:
Valon Kymppi Jyväskylän illassa – Finlandia Marathon tarjosi täydellisen juoksusään
Teksti pena rekiranta Kuvat pena rekiranta
Juoksija 7/2025