Juoksija-lehden julkaisu alkoi vuonna 1971, 50 vuotta sitten. Tänä aikana kestävyysurheilussa ja kuntoilussa kehitys on ollut voimakasta, mutta onneksi myös ydin on säilynyt – suorituskyvyn parantaminen ja terveyden vaaliminen hengästyttävän liikunnan avulla. Kokosimme vuosikymmenten varrella juoksuun ja kestävyysliikuntaan vaikuttaneet suuret ilmiöt.
Työryhmä Ari Paunonen, Pena Rekiranta ja Tomi Savolainen
Kuntojuoksun synty
Kuntoliikunta modernissa muodossaan sai alkunsa 1960-luvulla. Kaupungistuminen, luonnollisen liikkumisen väheneminen työssä ja vapaa-ajalla sekä elintason ja koulutuksen nousu saivat aikaan, että ihmiset alkoivat olla entistä kiinnostuneempia oman terveytensä vaalimisesta. Liikunta ymmärrettiin korvaamattomaksi lääkkeeksi sen ajan vakaviin elintasosairauksiin kuten sydän- ja verisuonitauteihin. Nykyisin pinnalla ovat ylipaino, aineenvaihduntasairaus diabetes ja mielenterveysongelmat, joiden ehkäisyssä liikunnalla on tärkeä vaikutus.
Juoksun harrastus kuntoilumuotona räjähti suosioonsa varsinkin Yhdysvalloissa, josta se levisi pian myös Suomeen. Sunnuntaihiihtely anorakki ja villapaita päällä muuttui hikeä ja sykettä nostavaksi juoksulenkkeilyksi.
Kuntoilijat ottivat juoksun vastaan innostuneesti. Tosin 1970-luvulla oli vallalla vielä ilmiö,että kuntoilijat olivat jo ennestään hyväkuntoisia nuoruudessaan vietetyn urheilullisen elämän ansiosta. Nykyisin juoksuun tulee uusia harrastajia, joilla on hyvin heikko liikuntatausta.
1970-luvulla kaikki eivät aluksi kuitenkaan suvainneet juoksulenkkeilyä kuntoilumuodoksi. Monet yliopistojen professorit ja lääkärit varoittelivat lonkka- ja polvivaivoista ja sydänsairauksista. Epäiltiinpä jopa, että kuntoilijat käyttävät kiellettyjä aineita parantaakseen tuloksiaan.
Asenteellisesti negatiivisessa ilmapiirissä Juoksija-lehdellä ja sen perustajalla Tapio Pekolalla oli vahva rooli juoksun puolustajana. Onneksi nykyään asiat ovat toisin ja liikunta ymmärretään tärkeäksi osaksi ihmisten hyvinvointia. Valitettavasti kansakunta jakaantuu tässä asiassa voimakkaasti kahtia, ja liian vähäinen liikunta haittaa monen elämää. Hyväkuntoiseen Suomeen on vielä pitkä matka!
Juoksun suosion räjähdysmäinen kasvu 1970-luvulla synnytti myös uusia kuntotapahtumia. Melkeinpä jokainen kylä sai oman nimikkohölkkänsä! Tämä kuva on Antin hölkästä Perniössä vuodelta 1992.
Kestävyysjuoksun V-linja kahmi mestaruuksia 1970-luvulla ja villitsi suomalaisia penkkiurheilijoita. Juha Väätäinen (kuvassa) voitti kaksi Euroopan mestaruutta 1971, Lasse Virén neljä olympiakultaa, Pekka Vasala oli 1500 metrin olympiavoittaja 1972 ja Martti Vainio kympin Euroopan mestari 1978
Nina Holménista tuli ensimmäinen naisten pitkien ratamatkojen arvokisavoittaja, kun hän otti vuonna 1974 Roomassa Euroopan mestaruuden 3000 metrillä.
Suomi oli 1960- ja 1970-luvuilla yleisurheilun ydintä ja veti kansainvälisiä urheilijoita kisoihin. Kaikki muuttui nopeasti, kun kisojen painopiste siirtyi muualle. Varsinkin Oslo ja Zürich alkoivat järjestää jänisjuoksuja, joissa rikottiin ME-tuloksia kuin liukuhihnalta. Englantilaiset mailerit Seb Coe (kuva), Steve Ovett ja Steve Cram olivat yleisön vetonauloja.
1970-LUKU
Suomen kestävyysjuoksu kehittyy valtavasti, ja yleinen juoksuinnostus sen vanavedessä. Suuret ikäluokat ovat urheilussa voimissaan.
LYDIARDIN 100 MAILIA VIIKOSSA
1970-luvun juoksuteemana oli suuret harjoittelumäärät. Suomessa 1960-luvulla valmentaja toiminut uusiseelantilainen Arthur Lydiard (1917–2011) julisti aerobisen kestävyyden tärkeyttä ja systemaattista valmennusta. Peruskunnon ohje oli yksinkertainen, 100 mailia (160 km) juoksua viikossa.
Aerobisen harjoittelun korostaminen oli hyvä vaihtoehto aikaisempien vuosikymmenten intervallihuumalle. Juoksijoista kehittyi kovempikuntoisia, ja siitä innostuivat myös kuntoilijat.
URHEILUJUOMAT MARKKINOILLE
Kaupan hyllyille ilmestyi sellainen ihme kuin urheilujuoma. Isotoonisessa juomassa sokeri- ja mineraalipitoisuus vastaa elimistön arvoja, joten ne soveltuvat käytettäväksi urheilusuorituksen yhteydessä paremmin kuin juomat, joissa näitä aineita on runsaasti enemmän tai vähemmän. Tuotemerkeistä Isotonic ja myöhemmin Dexal tuli jopa käsitteitä urheilujuomista puhuttaessa.
Urheilujuomat olivat ensiaskel moneen käyttöön tarkoitetuille urheiluravinteille, jotka ovat nykyään jo merkittävä kaupallinen tuoteryhmä. Nykyisin suositut energiajuomat poikkeavat suuresti perinteisistä urheilujuomista, sillä niissä on aivan liikaa turhaa energiaa ja piristäviä aineita
JUOKSUKENKIEN KEHITYS OTTI ENSIASKELEITAAN
Juoksukengät olivat 1970-luvulle saakka hyvin yksinkertaisia, nahkaisia jalkineita tasapaksuilla kumitai vaahtomuovipohjilla. Adidas mullisti kehityksen tuomalla markkinoille SL 72 -mallin. Kiilakanta, muotoiltu akillessuoja, nahan vaihtuminen keinokuiduksi sekä kennomainen välipohjarakenne sysäsivät liikkeelle uuden juoksukenkien sukupolven.
Suomalainen Karhu seurasi pian perässä kehittämällä oman versionsa, jonka iskunvaimennus syntyi kannan ilmatyynystä.
Lapsista ja nuorista tehtiin huippu-urheilijoita
Kilpaurheilun voimakas kehittyminen ulottui myös lasten ja nuorten urheiluun. Syntyi käsite ikäkausiurheilu, jota myös nappulaurheiluksi kutsuttiin. Yleisurheiluun idea löydettiin uinnista.
Toki nuoriso oli urheillut ennenkin, mutta nyt kuvaan astuivat myös entistä tehokkaammat kilpailujärjestelmät ja valmennus. Ensimmäiset valtakunnalliset hiihdon ja yleisurheilun nuorten SM-kisat pidettiin vuonna 1972, joiden sarjat ulottuivat aina 12-vuotiaisiin.
Ikäkausiurheilu sai täysin aiheellisesti kritiikkiä ja huolta nuorten urheilijoiden polttamisesta loppuun jo ennen aikuisikää. Virénit ja Vasalat kun olivat kokeilleet , siipiään SM-tasolla vasta 17-vuotiaina.
Drop out, nuorten häipyminen pois urheilusta, on tänäkin päivänä suuri huoli kaikissa lajeissa – mutta usein myös ikävä vaihtoehto nuorelle itselleen.
SYKEMITTARIN SYNTY
Hiihtäjä Pertti Sankilampi kertoi vuonna 1975 Kempeleessä Köykkärin hiihtoladulla Seppo Säynäjäkankaalle, Oulun yliopiston elektroniikan professorille toiveensa langattomasta sykemittarista, jonka avulla urheilija voisi seurata sykettä suorituksen aikana. Säynäjäkangas innostui kehitystyöhön välittömästi, ja se oli alku Polar Electron synnylle.
Pulssia ja sykettä oli jo mitattu aikaisemmin optisilla mittareilla ja EKG-laitteilla, mutta ne soveltuivat huonosti urheilukäyttöön tai olivat epätarkkoja, kun mitattiin korkeita sykearvoja. Polar Electro patentoi langattoman sykemittauksen vuonna 1979. Alkuperäisen idean mukainen laite Sport Tester PE-2000 saapui markkinoille 1982.
Langaton sykemittari teki kansainvälisen läpimurron 1990-luvun alussa, ja vuonna 1996 Polar Electro valmisti jo miljoona mittaria.
Keksintösäätiö julkaisi taannoin listauksen menneen vuosituhannen tärkeimmistä suomalaiskeksinnöistä. 10 parhaan keksinnön listalla sykemittari komeili muun muassa tekstiviestin, Linux-käyttöjärjestelmän, ksylitolin, AIV-rehun ja Suomi-konepistoolin rinnalla.
Polarin rinnalle kehittyi myöhemmin myös suomalaiset Suunto ja Firstbeat. Sykemittareista tuli eräänlaisia elämys- tai viihdetuotteita, kun laitteisiin liitettiin GPS-toiminnot ja yhteys sosiaaliseen mediaan. m erat volutpat.
CITY-MARATONIEN ESIKUVA
New York Cityssä alettiin järjestää paikallisen Road Runners´ Clubin toimesta maratonjuoksua. Ensimmäiseen kilpailuun Central Parkissa osallistui 127 juoksijaa sadan katsojan kannustamana.
Vuonna 1976 järjestävät keksivät tehdä maratonista koko New Yorkin metropolin tapahtuman ja reitti vietiin kuuluisien kaupunginosien läpi. Lähtöpaikaksi tuli Staten Island ja matka jatkui Brooklynin, Queensin, Bronxin ja Harlemin kautta kaupungin ytimeen Manhattanille ja Central Parkiin.
Syksyisin juostava New York City Marathon alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Siitä tuli kaikille juoksijoille eräänlainen kerran elämässä -tavoite ja esikuva muille city-maratoneille, joita juostaan nykyisin melkeinpä kaikissa suurissa kaupungeissa. Tuholman maraton perustettiin 1979 ja Helsinki City Marathon 1981.
NYCM:n perustaja ja pitkäaikainen johtaja Fred Lebow (1932–1994) oli yksi merkittävimmistä juoksuharrastuksen edistäjistä maailmassa. Hän osasi yhdistää markkinoinnissa niin juoksijat, suurkaupungin viranomaiset ja asukkaat kuin mediankin.
Vuonna 2019 NYCM:lle osallistui 53 500 juoksijaa. Kaksi kertaa se on jouduttu peruuttamaan, vuonna 2012 Sandy-hurrikaanin ja viime syksynä COVID-19 pandemien takia.
1980-LUKU
Suuret city-maratonit kasvavat. Tekniset apuvälineet tulevat urheiluun. Triathlon rantautuu myös Suomeen.
Ensimmäisessä Finlandia-hiihdossa vuonna 1974 oli 1334 osallistujaa. Ennätys 75 kilometrin Hämeenlinna-Lahti -reitillä koettiin 1984, kun maaliin sivakoi lähes 13000 hiihtäjää. Sitten tulivat kovat pakkastalvet, ja pian myös lumettomuus.
Suomi ja Helsinki tekivät historiaa järjestämällä ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat 1983. Suomalaisjuhlat huipentuivat Tiina Lillakin voittoon naisten keihäässä. Arto Bryggare otti hopeaa 110 m aidoissa ja Martti Vainio pronssia 5000 metrillä. Kisojen tähti oli Carl Lewis, oman aikansa Usain Bolt.
Niin pitkään kuin on kilpaurheiltu, on tunnettu myös doping. 1980-luvun lopulla alettiin puhua EPO:sta, joka on elimistön punasolutuotannosta vastaava erytropoietiini-hormoni. EPO alkoi vaikuttaa voimakkaasti kaikkien kestävyyslajien tulostasoon, ja sen mainingit löivät myöhemmin myös Suomeen. Jonkinlainen hillintä EPO:n käyttöön tuli vasta reilu 10 vuotta sitten, kun biologinen passi otettiin käyttöön dopingvalvonnassa.
Juoksumatto tuli myös lehtemme toimitukseen. Legendaarisen Telineyhtymän maton rakentaja Lasse Rajamäki esitteli laitetta matolla seisovalle Tapio Pekolalle. Oikealla Ari Paunonen ja Ilkka Kalermo tutkivat jo ensimmäisiä testituloksiaan sykemittarista.
Naisten maratonin Suomen mestaruudesta kilpailtiin ensimmäisen kerran vuonna 1980. Voittajaksi kiri ensikokeilussaan hyvänä ratajuoksijana tunnettu 21-vuotias Tuija Toivonen (myöh. Jousimaa) ajalla 2.46.23.
York City Marathonin juoksijat aloittavat urakkansa ylittämällä heti alussa valtavan Verrazzano-Narrows Bridgen.
Naiset miesten rinnalle kestävyysjuoksuun
Vaikka naiset ovat nykyään juoksuharrastuksessaan melkeinpä innokkaampia kuin miehet, niin kilpajuoksu oli pitkään varsin miesvoittoista. Vielä vuoden 1980 olympialaisissa Moskovassa naisten pisin juoksumatka oli 1500 metriä. Täydellinen tasa-arvo lajien suhteen saavutettiin 2000-luvun alussa, kun myös naisten estejuoksu tuli arvokisojen ohjelmaan. Meillä Suomessa maastojuoksun ja viestijuoksujen lajiohjelma muutettiin miesten ja naisten kesken samanlaiseksi viime vuonna. Toisaalta yhtä hitaasti on kehittynyt sukupuolten välinen tasaarvo esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa.
Naisten kestävyysjuoksu kehittyi hyvin pitkälle maratonin ansiosta Vaikka ensimmäinen tilastomerkintä naisten maratonilla on jo vuodelta 1918, kun ranskalainen Marie-Louise Ledru kipaisi Tour de Paris Marathonin aikaan 5 tuntia ja 40 minuuttia, laji alkoi kiinnostaa naisia tosimielessä vasta 1960-luvulla.
Ensimmäisen kerran naisten maratonilla rikottiin kolmen tunnin raja vuonna 1971. Varsinainen naisten buumi alkoi norjalaisen Grete Waitzin ansioista, joka kestävänä ratajuoksijana kokeili maratonia vuonna 1978 New Yorkissa ajalla 2.32.
Waitz voitti NYCM:n yhdeksän kertaa ja teki sen avulla valtavaa markkinointityötä naisjuoksun puolesta. Hänestä tuli myös ensimmäinen naisten maratonin maailmanmestari Helsingissä 1983, ja hän paransi naisten ennätystä aina aikaan 2.25 saakka.
Kuinkas pitkä naisten maraton onkaan?
Suomen ensimmäinen naismaratoonari oli Taina Syrjälä, joka juoksi vuonan 1973 Turun Ruissalossa ajan 3.44. Seuraavana vuonna Irja Paukkonen puolestaan alitti ensimmäisenä kolme tuntia. Vuonna 1976 hän juoksi ennätyksensä 2.52.33, joka oikeutti sinä vuonna maailmantilastossa sijalle 22.
Naisten maratonin Suomen mestaruudesta kilpailtiin ensimmäisen kerran vuonna 1980. Voittajaksi kiri ensikokeilussaan hyvänä ratajuoksijana tunnettu 21-vuotias Tuija Toivonen (myöh. Jousimaa) ajalla 2.46.23.
1980-luvun alussa naisten kestävyysjuoksu hyväksyttiin huippu-urheiluksi siinä missä muutkin lajit, mutta jotain outoa siinä vielä oli. – Olihan se hassua, kun toimittajat kysyivät minulta, kuinkas pitkä se naisten maraton onkaan, muistelee Tuija Toivonen nyt vuosikymmeniä myöhemmin.
Toivonen oli MM-kisojen 1983 kahdeksas ja olympialaisten 1984 kymmenes ja juoksi lopulta ennätyksekseen 2.28.49.
JUOKSUMATOT TULIVAT OLOHUONEISIIN
Juoksumatot olivat tuttu asia jo testiasemilla, mutta kotikäytössä niistä innostuttiin 1980-luvun lopulta lähtien. Juoksumattojen yksi mannekiini oli Norjan huippumaratoonari Ingrid Kristiansen, joka alkoi käyttää sitä kotonaan helpottaakseen lastenhoitoaan. Varsinkin talvella matto on hyödyllinen, jos vaihtoehtona on lipsuttelujäisillä ja lumisilla teillä.
Juoksumaton on pelätty myös heikentävän juoksijan askellusta, mutta huoli taitaa olla turha, sillä niin monet huippujuoksijatkin hyödyntävät sitä harjoittelussaan.
– Juoksen matolla talvisin suurimman osan treeneistä ja kesäisinkin tietyt kontrollitreenit. Ei olemitään huonoa sanottavaa, paitsi yli 20 km/h kulkevia mattoja on joskus vaikea löytää. Matolla pystyn kontrolloimaan harjoituksia paremmin, ja talven liukkailla vammariski on pienempi matolla juostessa, kertoo Suomen ykkösjuoksija Topi Raitanen.
TRIATHLON
Triathlonin syntymätarinan mukaan laji sai idean väittelystä, kuka on kovin urheilija, uimari, juoksija vai pyöräilijä. Totta tai ei, mutta ensimmäinen triathlonkisa järjestettiin Yhdysvalloissa San Diegon Mission Bayssa 1975. Kolme vuotta myöhemmin järjestettiin jo ensimmäinen Ironman-kisa Havaijilla. Teräsmiesten koitos koostui 3 800 metrin uinnista, 180 kilometrin pyöräilystä ja 42,2 kilometrin maratonjuoksusta, ja Havaijista tuli kaikkien lajin harrastajien mekka.
Suomeen laji rantautui pikkuhiljaa, ja tiedonlevityksessä myös Juoksija-lehdellä oli oma osansa. Joroisilla aloitettiin teräsmieskisa puolitetuilla matkoilla. Lajin ensimmäinen suomalainen kasvo oli porvoolainen Magnus Lönnqvist, jonka jalanjäljissä kehittyi triathlonlegenda Pauli Kiuru (kuva).
– Katsoin 20-vuotiaana televisiosta dokumenttia Havaijin kisasta. Kun naisten kisaa johtanut Julie Moss sammahti juuri ennen maalia pahan nestehukan takia, olin liekeissä ja päätin kokeilla lajia itsekin, Kiuru kertoo.Kiuru kehittyi pian Joroisten kautta Havaijille, jossa hän pääsi kolme kertaa palkintopallille, ollen parhaimmillaan kakkonen vuonna 1993. Vuonna 1991 hän teki Saksan Rothissa silloisen Euroopan ennätyksen 8.04.54
Triathlonista tuli heti huipputasolla ammattilaislaji, jota myös Kiuru ja kumppanit osasivat hyödyntää. Ironmanin rinnalle on tullut myös lyhyempiä matkoja, ja olympialajina triathlon aloitti vuonna 2000.
Kansainvälisesti laji on kehittynyt valtavasti, mutta Suomessa kehitys koko kansan lajina on ollutepätasaista.
– Välillä jo näytti siltä, että triathlon kuihtuu meillä kokonaan, Kiuru kertoo.
Laji kuitenkin elää, siitä todisteena kovat kilpailut kuten Challenge Turku, Finntriathlon-sarja sekä Lahden ja Tahkon Ironman-kisat, mutta todella laajaksi harrastelajiksi on vielä matkaa.
1990-LUKU
Juoksuharrastus lisääntyy, ja kuntoilijatkin haluavat yksilöllistä valmennusta juoksukouluista. Juoksukenkien kehitys kiihtyy.
Juoksukouluista yksilövalmennukseen
1990-luku toi kuntoiluun ja juoksuun uuden sukupolven, joka oli entistä enemmän kiinnostunut omasta kunnostaan ja terveydestään. Tavoitteellinen liikuntaharrastus antoi tähän hyvän lisän ja kannustimen. Myös tiedonhalu kasvoi, ja sosiaalisuus ja juoksun harrastaminen kaveriporukan kanssa nousivat entistä tärkeämmäksi.
Kehitys synnytti juoksukoulut. Alan suomalaisia pioneereja olivat Pertti Raunio, Matti Jääskeläinen ja Harri Hänninen, jotka tarjosivat tietoa ja yksilöllistä valmennusapua tavalliselle harrastajalle. Nykyisin alalla on runsaasti tarjontaa yksityisyrittäjien, urheiluseurojen ja personal trainerien toimesta.
Juoksukoulujen suosion yhtenä syynä lienee se, että luonnollisen liikkumisen ja koululiikunnan vähenemisen takia ihmisillä oli taustallaan hyvin vähän kokemusta fyysisestä harjoittelusta, joten ulkopuolinen apu oli tarpeen.
Vaasassa juoksukoulua vetävän Minna Huhdan mukaan kiinnostus yhteisharjoitteluun pysyy vakaana.
– Kiinnostus juoksukouluihin on pysynyt samana kuin viimeiset vuodet ja vuosikymmenet. Mukaan tulee uusia innokkaita, mutta myös juoksukärpäsen pureman saaneet haluavat jatkaa juoksua porukassa, Juoksuakatemian vetäjä kertoo.
Motiivit juoksukouluun liittymiseen ovat moninaiset.
– Monelle juoksua omatoimisesti harrastaneelle on tärkeää tulla harjoittelemaan oikeaa juoksutekniikkaa, vähentää vammariskiä ja oppia uusia harjoitusmuotoja. Myös sosiaalisuus, yhdessä treenaaminen koetaan hauskaksi ja mielekkääksi. Lähes kaikki sanovat myös, että tekniikka- ja lihaskuntotreenejä ei tulisi itse koskaan tehtyä. Vauhtikestävyysharjoitteet ja muut tsemppiä vaativat treenit on myös kivempi juosta ryhmässä, Huhta sanoo.
Yksilöllisen ja henkilökohtaisen valmennuksen kysyntä on aivan viime vuosina lisääntynyt. Vuodesta 2013 asti Espoossa kuntojuoksijoita valmentanut Minna Syvälä kertoo suosion vain kasvavan.
– Viime vuosina myös ihan aloittelijat ovat uskaltaneet pyytää apua juoksussa kehittymiseen. Ennen yksilövalmennusta pidettiin urheilijoiden juttuna, mutta mielestäni yksilövalmennus ja tavoitteellisuus kuuluvat kaiken tasoisille juoksijoille, Syvälä kertoo.
Kuntosaliharjoittelussa yleinen personal trainerien hyödyntäminen on madaltanut kynnystä hakea henkilökohtaista valmennusta myös juoksuun. Tavoitteet yksilöllisessä valmennuksessa vaihtelevat suuresti.
– Haetaan esimerkiksi liikunnallista elämäntyyliä, apua arjenhallintaan ja elämyksiä. Spesifisti apua saatetaan kaivata harjoittelun rytmitykseen, juoksun tekniikkaan ja lihaskuntoharjoitteluun, Syvälä sanoo.
MATKANMITTAUS
Maantiejuoksujen suosion myötä myös kilpailumatkojen tarkalle mitalle tuli suuri tarve. Maantiematkoilta alettiin pitää entistä tarkempia ennätystilastoja, ja myös kuntojuoksijat halusivat tietää juostun matkan, melkeinpä millin tarkasti!
Maantiejuoksujen historiassa on kansainvälisestikin runsaasti epätarkkuuksia. Myös kaikkien Suomen maantiejuoksujen pituuksiin ja aikoihin, SM-maratonit mukaan lukien, aina 1990-luvun alkuun saakka on suhtauduttava tietyllä varauksella.
Maantiematkojen mittaus virallistettiin pikkuhiljaa 1980-luvun lopulta lähtien. Suomen Urheiluliitto heräsi asiaan tosimielessä kansainvälisessä vertailussa hiukan jälkijunassa, mutta sai mittausstandardit myös kuntoon.
Tarkasta mittausoperaatiosta juoksijalle riittänee tieto, että reittien virheeksi sallitaan 0,1 %, eli maratonilla 40 metriä, ja että mittaus tehdään kalibroidulla polkupyörällä.
Tällä hetkellä Suomessa on noin 90 tapahtumaa, joilla on voimassa virallinen matkanmittaus. Suuret kaupunkimaratonit kuten Helsinki City Marathon ja Turun Paavo Nurmi Marathon tekevät mittauksen joka vuosi, koska kaupunkien katurakentaminen elää koko ajan.
Yksi koulutetuista matkanmittaajista on Tero Töyrylä, joka oli aikoinaan vuosikymmenen myös Juoksija-lehden palveluksessa:
– En ollut ensimmäinen matkanmittaaja Suomessa, se kunnia menee Harri Holmbergille ja Markku Vuorikkiselle, mutta olin jossakin vaiheessa aktiivisin mittamies. Hulluina vuosina tein varmaan 95 prosenttia mittauksista.
Matkamittaus vaati Suomessa ison asennemuutoksen.
– Sellaista ”jotain sinne päin” -henkeä oli järjestäjillä pitkään. Matkanmittaaja sai usein kovat haukut, kun ei saanut juoksuttaa miten sattuu, Töyrylä muistelee.
Muutama vuosi sitten Helsinki City Runin puolimaraton sai paljon negatiivista huomiota matkan epätarkkuudesta. Se toi hyvin esille matkanmittauksen toisen haasteen: matka saattaa olla mitattu oikein, mutta kisapäivänä pitää myös huolehtia siitä, että reitti juoksutetaan oikein.
Asiaa hämmentävät myös juoksijoiden omat GPS-kellot, jotka näyttävät jokainen hieman omia lukemiaan.
MARATONMATKAILU
Juoksun suosion myötä – ja varmaan myös parantuneen talouselämän ansiosta – harrastajat halusivat matkustaa entistä enemmän ulkomaille maratoneille. Internet ja halpalennot tekivät myös omatoimimatkailusta entistä helpompaa.
Suosikkikohteita olivat New York City Marathon, Honolulu, Berliini ja Tukholma. Myös erikoisuudet kiinnostivat. Esimerkiksi ranskalaisella Médocin maratonilla juoksijat kiersivät pitkin viinitarhoja – ja pääsivät hieman maistelemaankin!
PRONAATIOKENGÄT
Juoksukenkien kehitys toi tietämyksen pronaatiosta, jalan luonnollisesta ja tarpeellisesta joustomekanismista. Ylipronaatio on liiallista joustoa sisäänpäin, syynä yksinkertaisesti pienten jalkalihasten heikkous.
Kenkäteollisuus nosti ylipronaation ykkösaiheeksi ja teki voimakkaasti tuettuja ja liikekontrollia antavia malleja juoksijoille. Kehitys johti pahimmillaan siihen, että juoksukengistä tuli jäykkiä muovilaatikoita.
Tukevia kenkiä tarvitsee lopulta vain pieni osa juoksijoista. Kuvan Asics Kayano (tässä malli 2001) on säilyttänyt jo vuosikymmenet asemansa yhtenä parhaista tuetuista kengistä, jossa myös juoksutuntuma ja askellus ovat säilyneet hyvänä.
SAUVAKÄVELY
Sauvakävely on vanha hiihtäjien harjoite, mutta nyt siitä tulee hitti kuntoja terveysliikuntaan. Nordic walkingin lanseerauksessa maailmalle Suomen Ladun Tuomo Jantusella on suuri rooli. Nykyisin sauvakävelyä käyttävät myös eri lajien huippu-urheilijat peruskuntoharjoittelussaan.
MONILAJIHARJOITTELU
Intohimoiset juoksijat harrastavat useita eri lajeja. Juoksun rinnalle tulevat varsinkin hiihto, pyöräily, suunnistus ja triathlon. Aerobisen kunnon kehittyminen ei tunnista lajia, mistä se saa harjoitusta.
Lihaskunnon ja voiman merkitys ymmärretään entistä enemmän, ja juoksijoita nähdään myös kuntosaleilla.
CHIP-AJANOTTO
Suurten massajuoksujen suuri suosio aiheutti sen, että takarivistä starttaavat joutuivat odottelemaan minuuttikaupalla pääsyään lähtöviivalle. Ei ollut mukava matkustaa New Yorkiin ja hukata aikaa heti kättelyssä 20 minuuttia!
Suurimmat juoksut alkoivat käyttää ajanotossa elektronisia, kenkien nauhoihin kiinnitettäviä siruja, joiden avulla juoksijat saivat reaaliaikaisen henkilökohtaisen ajan lähtöviivalta maalilinjalle. Tuloksiin ilmestyivät brutto- ja nettoajat.
Aluksi menetelmän toimivuutta epäiltiin kilpailutilanteessa, sillä esimerkiksi veteraanisarjoissa jäljessä tuleva juoksija voisi olla tulosluettelossa ennen maaliin aikaisemmin ehtinyttä juoksijaa. Mutta hyvin chip-ajanotto on palvellut, ja se antaa myös tarkat väliajat.
VESIJUOKSU
Juoksijoita vaivaavat rasitusvammat, mutta korvaavan harjoittelun avulla treenit voivat jatkua. Vesijuoksusta tulee yksi suosikkilaji. Aineenvaihdunta pelaa, mutta jalat säästyvät. Valmentajat haluavat puhua kuitenkin enemmän oheisharjoittelusta kuin korvaavasta.
Monet terveysliikkujat saavat niveliä hellivästä vesijuoksusta ykköslajin.
Suomen kestävyysjuoksun taso oli yllättävän laaja ja monipuolinen 1990-luvulla – kiitos myös Helsingin 1994 EM-kisojen myönteisen vaikutuksen –, vaikka arvokisamitaleita ei herunutkaan. Ari Suhonen, Risto Ulmala ja Harri Hänninen olivat miesten tähtiä. Naisissa Päivi Tikkanen (kuva) oli parhaimmillaan MM-kisojen neljäs 3000 metrillä Tokiossa 1991. Myös maratonilla oli kova kaksikko Ritva Lemettinen-Kirsi Rauta. Oma lukunsa oli sitten kestävyysilmiö nimeltä Annemari Sandell, nyk. Kiekara.
1990-luvulla pinnalla olivat kävelijät. Valentin Kononen (kuva) voitti 50 kilometrin MM:n vuonna 1995, Sari Essayah oli puolestaan mestari 10 kilometrillä 1993.
Kestävyysjuoksun pelastajaksi haettiin valmennusapua Keniasta. Mike Kosgein opit eivät kuitenkaan purreet, ilmeisesti kulttuurillinen kuilu Suomen ja Kenian välillä oli liian suuri. Annemari Sandell kävi kuitenkin leireillä Kosgein kotimaassa.
Kestävyysjuoksussa myös kuohui. ”Elämme kriittisiä aikoja”, oli yksi monista otsikoista (Matti Hannus Juoksija 5/1991). SUL:n päätti lopettaa maantieviestin SM-kilpailun. Viimeisessä kisassa Kauhajoella 1991 viestejä hallinnut Saarijärven Pullistus kantoi palkintojenjakoon ruumisarkun.
2000-LUKU
Massajuoksut saavuttavat huippunsa. Teknologia mittaa liikkujaa entistä tarkemmin. Sosiaalinen media tavoittaa myös liikunnan harrastajat.
Maratoonarit Helsingissä ja Tukholmassa
2000-luvulla suomalaiset massajuoksut saavuttivat huippunsa.
Helsinki City Marathonilla ennätysvuosi oli 2004, jolloin maaliin saapui 6800 juoksijaa. Puolimaratonin sama organisaatio aloitti jo 90-luvulla.
– Vaatimattoman 600–700 osallistujan alun jälkeen moni suhtautui tähän matkaan epäillen, kertoo HCM:n järjestelyistä 35 vuotta vastannut Pertti Raunio.
Helsinki City Runin puolimaraton jatkoi kuitenkin kasvuaan. Huippuvuosina 2010-luvun alussa parhaimmillaan 18000 juoksijaa ilmoittautui mukaan.
Raunio ehti nähdä työurallaan myös tapahtumien suosion kääntymisen laskuun.
– Aivan tarkkaa syytä en osaa kehitykselle antaa, mutta yksi tärkeä tekijä oli varmaan innokkaiden suurten ikäluokkien siirtyminen syrjään, Raunio pohtii.
Kannattaa myös muistaa suomalainen ilmiö, jossa alettiin järjestää runsaasti maratoneja ja puolikkaita
– väestömäärän nähden liikaakin, jotta kaikkiin tapahtumiin olisi riittänyt osallistujia.
Toinen ”suomalainen” menestysmaraton löytyy lahden takaa. Huippuvuosina 2000-luvulla parhaimmillaan peräti 5800 suomalaista kävi juoksemassa Tukholman maratonin.
Suomessa Tukholman markkinoinnista vastaavan Reino Kärkkäisen on helppo luetella kisan suosion syyt:
– Tukholma on lähin kansainvälinen maraton suomalaisille. Monella on siellä sukulaisia ja tuttavia, joten matkustaminen sinne oli tuttua ja turvallista.
Suomi–Ruotsi-maaotteluhenki oli myös taustalla. Tukholma hoiti myös markkinoinnin tehokkaasti, ja tarjolla oli valmiita matkapaketteja. Moni juoksija avasi kesänsä pikalomalla Tukholmaan.
– Kisa tuli heti tunnetuksi Suomessa, kun Jukka Toivola kävi voittamassa ensimmäisen maratonin vuonna 1979. Muiden ulkomaisten maratonien suosio syntyi vasta myöhemmin, Kärkkäinen muistuttaa.
JUOKSUFOORUMIN SYNTY
Syyskuussa 2004 Seppo Moilanen avasi seponkotisivut.com-sivuston ja noin puoli vuotta myöhemmin (19.3.2005) hän perusti sivuston yhteyteen keskustelupalstan. Sen tarkoituksena oli auttaa, kannustaa ja tukea muita juoksua harrastavia – tasosta riippumatta. Keskustelupalstan suosio kasvoi vuosi vuodelta, ja siitä tuli isompi kuin mitä perustaja oli ajatellut.
– Omat kotisivuni jäivät selkeästi taka-alalle, eikä sivuston nimi antanut selkeää kuvaa keskustelupalstasta. Tammikuussa 2010 vaihdoin keskustelupalstan nimeksi juoksufoorumi.fi, Moilanen kertoo.
– Syvällisempi keskustelu harjoittelusta on ehkä muuttunut nopeaan kysymykseen Facebookissa tai lenkkikuvan jakamiseen Instagramissa. Juoksufoorumi tulee olemaan myös jatkossa yksi kanava lisää keskustella lajista, Moilanen sanoo.
FREE-JALKINEET
Juoksukenkien hypetys heitti voimakkaasti tuetuista malleista toiseen ääripäähän, ilman mitään tukea oleviin kenkiin. Niken kehittämät Free-kengät perustuivat ajatukseen, että jalka itse löytää tarvittavan tuen, jolloin pienet lihakset, varsinkin varpaiden käyttö, aktivoituvat ja vahvistuvat.
Minimaalisista materiaaleista valmistetut äärimmäisen kevyet kengät palauttivat askelluksen lähtöjuurilleen, eli paljasjalkaan. Niken freet antoivat myös lähtölaukauksen myöhemmälle jalkineiden kehitykselle. Kengät ovat kuitenkin aivan liian heppoiset esimerkiksi Pohjolan talveen tai raskaille juoksijoille.
SUOMALAISTA DATAA KAIKILLE
Firstbeat perustettiin vuonna 2002 Jyväskylässä, läheisessä yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Yrityksen sykedataa ja sykevälivaihtelua hyödyntävä analytiikka on eri tavoin käytössä niin kilpaurheilijoilla, kuntoilijoilla kuin tavallisilla ihmisillä ympäri maailman. Kuluttajatuotteissaan Firstbeatin analytiikkaa hyödyntävät tätä nykyä muun muassa Garmin, Suunto ja Huawei, ja joukkueurheiluun kehitetty sovellus on käytössä lukuisissa ammattilaisliigoissa.
Kompasseistaan ja sukelluskelloistaan tunnettu Suunto toi vuonna 2004 myyntiin ensimmäisen kestävyysharjoitteluun tarkoitetun kellonsa, kun Suunto t6-rannetietokone esiteltiin. Suomalainen älypuhelimille tarkoitettu kuntoilusovellus Sports Tracker julkaistiin vuonna 2004. Alun perin Nokian älypuhelimille kehitetty sovellus yhtiöineen myytiin Amer Sportsille vuonna 2015.
SEIKKAILUKISOJEN NOUSU – JA UNOHDUS
Monilajiharrastus poiki jännittävän lajin: seikkailukisat. Siinä vain mielikuvitus oli rajana, kun pitkään suoritukseen mahtui melkeinpä kaikkien kestävyyslajien lisäksi myös extreme-osuuksia, kuten kalliojyrkänteiden laskeutumista.
Innostusta kesti kuitenkin vain muutaman vuoden. Seikkailukisan järjestäminen oli vaativaa ja ilmeisen kallistakin puuhaa, ja myös osallistujille tuli märkänä rypemisessä jossain kohtaa raja vastaan. Ilmeisesti myös polkujuoksu antaa ihmisille jo riittävästi metsäseikkailua.
SATELLIITTIPAIKANNUS
Casio esitteli 1999 ensimmäisen kellon, joka sisälsi vastaanottimen gps-satelliittisignaalille. Laite kuului ulkoilukellojen Protrek-mallistoon. Garmin Forerunner 101 vuodelta 2003 (kuva) mittasi matkan, vauhdin ja kalorit, mutta tietoja ei voinut siirtää tietokoneelle. Pitkulainen rannelaite sai virran kahdesta AAA-paristosta.
Suunto pakkasi vuonna 2006 gps-paikannuksen erilliseen laitteeseen, joka puettiin hihnan avulla käsivarteen. Kahden pariston virta riitti kymmeneksi tunniksi. Satelliittien ratatietoja ei voinut päivittää podiin, joten lenkkien aloitus vaati peitteisissä paikoissa jopa minuuttien odottelua. Tiedot siirtyivät langattomasti urheilukelloon. Myös Polar tarjosi vastaavaa erillistä gps-laitetta.
Garmin luotti kelloon upotettuun gps-vastaanottimeen. Vuonna 2008 esitelty Forerunner 405 oli jo kooltaan kohtuullinen ja muotoilultaan nykyisten urheilukellojen kaltainen. Antennit vaativat kuitenkin vielä erilaisia lätkiä kellotaulun jatkoksi hihnan alkuun.
Lenkin alun paikannus nopeutui, kun gps-tiedot alkoivat päivittyä urheilukellojen synkronoinnin yhteydessä nettipalveluista – ensin piuhan avulla tietokoneen kautta ja 2010-luvun alkupuolella myös älypuhelinsovelluksesta. Samalla matkan mittaus tarkentui, kun ensimmäisen kilometrin virheet saatiin kuriin. Gps:n rinnalle tulivat osaan kelloista Beidou-, Galileo- ja Glonass-satelliittisignaalit, jotka tarkensivat paikannustuloksia lähinnä Venäjällä ja Aasiassa.
Juoksurata säilyi kuitenkin liian hankalana tarkkaan matkan mittaukseen, kunnes Garmin ja Coros esittelivät vuonna 2020 erilliset ratajuoksutilat. Ainakin Garminilla algoritmi mallintaa radan muodon ensimmäisillä kierroksilla.
Tukholman maratonin yksi valteista on kaunis reitti kaupungin ytimessä.
SUL:n puheenjohtaja Ilkka Kanerva julisti 2002 EM-kisojen viimeisenä päivänä lehdistötilaisuudessa lupaavansa hyvästä kestävyysjuoksijasta prinsessan ja puoli valtakuntaa. Samaan aikaan Janne Holmén oli matkalla maratonin yllätysmestariksi.
Jukka Keskisalo jatkoi Suomen juoksuperinteitä 3000 metrin esteiden Euroopan mestaruudellaan vuonna 2006.
2010 -LUKU
Kuntoilijat haluavat kokea jotain erilaista. Vuosikymmeniä julistetun kevyen aerobisen harjoittelun tilalle haetaan hiittiä.Polkujuoksu vie juoksijat asvaltilta epätasaiseen maastoon.
15 vuotta polkujuoksua
Suomalainen polkujuoksubuumi syntyi Kolilla. Pekka Sorjonen ja Mika Okkonen kiersivät Herajärveä 10. joulukuuta 2005. Oli talven tuntu, maassa toistakymmentä senttiä lunta. Kokemus oli väkevä ja miehet halusivat jakaa sen. Kun he palasivat Kiviniemen tilalle, Suomen raskain maratonreitti oli lähestulkoon piirretty. Ensimmäisellä kerralla 2006 kansallispuistoon lähti kymmenen juoksijaa. Luonto vakuutti, askel ja sana kulkivat.
Vastuun kisasta sai Heikki Hamunen. Viivalla oli 49 ja sitten 110 juoksijaa. Vuonna 2010 Karelian Seikkailu-urheilijat myivät kaikki kansallispuistoon myönnetyt paikat.
Muista polkutapahtumista vain harva oli kuullut, koska niitä ei Suomessa juuri ollut. Ideoita kuitenkin kupli kuin sieniä Kolin syyssateessa. Nuuksiossa toimeen tarttui Terho Lahtinen. Kesän 2012 lopulla Nuuksio Classic vei espoolaisen kansallispuiston syliin satoja juoksijoita – niin paljon kuin paikkoja oli maratonille tarjolla.
Järjestäjät puhalsivat tulikuumaan hiileen
Piti saada tapahtuma, jonne aloittelijakin uskaltautuisi. Toukokuussa 2014 Bodom Trail houkutteli 12 tai 21 kilometrille saman tien paikat täyteen. Matkan sai – ja saa yhä – valita juostessaan. Vuodelle 2015 paikkoja tuli 950. Ne täyttyivät helmikuussa.
Eppu Lumme kutsui partiotaustaisen porukan kokoon ja hankki luvat Karhunkierrokselle. 2014 munahanki opetti, että Rukan ja Hautajärven välillä kannattaisi juosta toukokuun lopussa eikä puolivälissä. Northern Ultra Trail Service eli Nuts laajensi Tunturi-Lappiin. 55 kilometrin Pallas–Hetta nousi ensiyrittämällä Suomen suurimmaksi ultraksi vajaalla 150 maaliintulijalla. Vajaa 30 juoksijaa lähti 125 kilometrin ja yhdeksän tunturihuipun reitille Ylläkseltä.
JUOKSUJALKINEET ÄÄRILAIDASTA TOISEEN
Free-kenkien ajatus sai jatkoa paljasjalkakengistä. Kenties hieman romanttinenkin suuntaus eli urheilukauppojen hyllyillä kuitenkin kunnolla vain pari vuotta. Mutta uskollisia paljasjalkajuoksijoita on ollut iät ja ajat, myös nykypäivänä.
Minimaalisten materiaalien jalkineiden rinnalla kehittyi pikku hiljaa toinen ääripää, paksupohjaiset Hoka One One -jalkineet. Täysin poikkeuksellinen kenkämalli sai heti runsaasti kiinnostusta. Paksut pohjat ja mukavan pehmeä tuntuma jaloille pelastivat monen nivelvaivaisen juoksu-uran.
Hiilikuitukenkien kehityksen myötä paksupohjaisuus on päivän sana juoksukengissä.
HIIT
Kestävyysharjoittelun on vuosikymmenet ajateltu perustuvan kevyeen aerobiseen rasitukseen, mutta nyt fysiologit esittävät myös toisen vaihtoehdon: HIIT (high intensity interval training), kovatehoinen intervalliharjoittelu!
Joidenkin tutkimusten mukaan tämä metodi saa aikaan monia terveysvaikutuksia, ja jopa tehokkaammin ja lyhyemmässä ajassa kuin perinteinen aerobinen harjoittelu.
Yksi HIIT:n näkyvimmistä puolestapuhujista on norjalainen tutkija Jan Helgerud Trondheimin yliopistosta. Hänen kuntoiluohjeensa on yksinkertainen, 4 × 4 minuutin kovatehoinen puristus 90–95 prosentin teholla maksimisykkeestä, kolmen minuutin palautuksella. Yksi harjoitus viikossa pitää yllä kuntotason, siinä kehittyminen vaatii kahden tai useamman harjoituksen viikkoa.
Tehointervalleilla voidaan kehittää niin hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa kuin painonhallintaakin. Miksi tuhlata harjoittelussa paljon aikaa kevyeen harjoitteluun, HIIT-tutkijat valistivat.
Tieteellisiin tutkimuksiin kuuluu asioista väittely. HIIT:n epäilijät muistuttavat, että esimerkiksi monet tutkimukset on tehty polkupyöräergometrillä. Juoksijalle kovatehoinen harjoittelu on rasittavampaa.
INTERVALLEJA KUNTOILIJOILLE
HIIT:n innoittamana – mutta kenties kaipuusta muuhunkin kuin pelkästään pitkiin rauhallisiin lenkkeihin – kuntoilijat alkavat hyödyntää yhä enemmän kilpaurheilijoille tuttua intervalliharjoittelua.
Yksi tärkeä ja terve piirre ilmiössä on: intervallien ei tarvitse ollavain kovatehoista harjoittelua, vaan sen avulla voidaan kehittää myös peruskunto-ominaisuuksia. Ryhmäharjoitteluun ja valmennustilaisuuksiin intervallit tarjoavat uusia ulottuvuuksia. Treenejä voidaan vetää paremmin yhdessä ja valmentajan silmän alla kuin häipymällä pitkälle lenkille metsään kukin omalla vauhdillaan.
Viime vuosien naisten maratonilla ovat löytyneet mielenkiintoiset ääripäät. Aikuisikään kypsyneet naiset ovat olleet näyttävästi esillä. Ikä ei ole ollut este Leena Puotiniemelle (olympiaedustaja 2012), Laura Manniselle (lukuisia ennätyksiä ikäsarjoissa) ja kuvan Anne-Mari Hyryläiselle (huippuaika 2.28.53, MM-kisojen 19:s). Alisa Vainio vetäisi puolestaan ajan 2.33.54 jo hieman ennen 18-vuotispäiväänsä!
Ultrajuoksuun pystyy vain pieni osa harrastajista, mutta ilmiönä se saa suuremman huomion. Lajin suomalainen taustahahmo on kuvan Seppo Leinonen, itsekin yli 100 ultraa pistellyt sankari. Hän avustaa muun muassa nykytähteä Noora Honkalaa, mutta kuka on seuraava kova nimi Suomessa: ”Satu Lipiäisestä tulee kova, ellei riko itseään”, ennustaa Leinonen.
Veteraaniurheilu, nykyisin nimellä aikuisurheilu, on kulkenut tiiviisti yleisurheilun rinnalla. Keskimatkoilla kilpaillut Unto Mattson (s. 1929) on kaikkien aikojen suomalaisveteraani. Nykyisin yleisurheilun harrastamisesta ovat innostuneet myös kuntoilijat.