Lemmenjoelle saavuttuani etsiskelin sopivaa telttapaikkaa, mutta melko täynnä oleva hiekkaparkkis ei vaikuttanut hyvältä vaihtoehdolta. Epätasainen mättäinen metsä ei myöskään houkutellut, etenkään yhdistettynä surkeaan makuualustaani.
Palasin hieman taaksepäin Lemmenjoen camping-alueelle, jonne sain pikkukorvausta vastaan pystyttää telttani. Iltapalan söin melkoista kyytiä, sillä itikkalauma ympärilläni vaikutti myös nälkäiseltä. Kartalta valitsin seuraavaksi päiväksi Lemmenjoen retkeilyreitin pisimmän noin 60 kilometrin version. Reitti oli hämärästi tuttu viidentoista vuoden takaiselta vaellusreissulta ja muistikuvieni mukaan kaipailin jo tuolloin maastopyörää avuksi loputtoman tuntuisiin kävelyn täytteisiin päiviin. Yöunille asetuin odottavin fiiliksin.
Aamu valkeni Lemmenjoella pilvisenä ja sääennusteen mukaan sateen mahdollisuus oli keskinkertainen. Vyölaukkuun vaihtui kevyen tuulitakin tilalle kunnon sadetakki, sadeshortsit, neopreenihanskat ja päähine kypärän alle.
Reitille päästyäni hämärät muistikuvani kirkastuivat melko nopeasti – reitti oli toden totta mukavaa ajettavaa, kapea, mutta melko kulunut. Isot kivenmurikat haastoivat kuskia jatkuvasti valitsemaan ajolinjan tarkoin ja palkitsivat aktiivisesta ajotavasta. Kävellessä en kiinnitä kovin paljon huomiota korkeuseroihin, mutta jalkaisin jyrkistä mäistä tulee maastopyörällä todella jyrkkiä. Onneksi pyörän kevyin vaihde oli oikeasti kevyt, samoin kuin kuskin ja pyörän yhteispaino.
Toimintansa lopettaneen kultakaivoksen koneiden ja kaivantojen jälkeen saavuin reitin ainoalle pitkähkölle tunkkauspätkälle. Polku oli aivan liian jyrkkä ajettavaksi.
Tunturiylängöllä näin vanhan lentokentän ja kirjaston. Kyllä, luit oikein. Kirjaston.
Tein havaintoja myös taivaalle. Tuuli voimistui jatkuvasti ja pilvet tummuivat.
Pidin kirjastolla pienen paussin ja hämmästelin paikan historiaa, kunnes suuntasin alamäkeen kohti Kultahaminaa. Toivoin pääseväni alas ennen sateen alkua.
Lemmenjoen tunturiylängöllä hämmästyttävät lentokenttä
ja pikkuinen kirjasto.
Lemmenjoen täysipitkän reitin loppupuolella tekniset-paikat kaatosateessa kysyvät jaksamista.
Kivikkoista alamäkeä loikotellessa yltyy helposti pitämään kovaa vauhtia, mutta syrjäisellä seudulla kannattaa yrittää pitää maltti mukana. Sisuskumeja mahtuu mukaan rajallisesti, viileällä säällä pahasti kaatuessa kylmä tulee nopeasti, eikä ohikulkijoita välttämättä satu paikalle etenkään illalla. Alamäen katkaisi onneksi vain odotetusti alkanut sade, ja kaivoin vyölaukusta sadekamppeet päälle.
Laskut Morgamojalle ja Kultahaminaan olivat osin vauhdikkaita, veden pahasti syövyttämiä ja kaiken kaikkiaan reitin parasta antia. Päästyäni Lemmenjoelle ropina yltyi kaatosateeksi. Edessä oli minulle tuntematon itäpuolen retkeilyreitti, jolla meno muuttui vauhdikkaasta joksikin aivan muuksi.
Polku oli erittäin kapea, peitteinen ja nousut osin mahdottomia ajaa. Onneksi olin jakanut voimani suurin piirtein fiksusti, sadevarusteet olivat hyvät, vyölaukusta löytyi yksi ekstrapatukka ja ennen kaikkea kuskin huumorintajussa riitti vielä pelivaraa. Palasin autolle yllättävän hyvävoimaisena ja onnellisena saadessani tuon vaikeahkon loppupätkän päätökseen.
Päivän saldoksi kertyi 60 kilometriä, johon kului taukoineen yli kuusi tuntia eli kyseessä oli todellakin haastava rupeama. Päivän urakasta melko väsyneenä päätin jäädä leirintäalueelle vielä toiseksi yöksi lepäämään ja valmistin itselleni savulohipastan. Päivän kruunasi maksullisen saunan vuokranneiden ystävällisten naisten tarjoama mahdollisuus käydä peseytymässä heidän vuoronsa päätteeksi.
Teltassa köllötellessä ja Instagramissa seuraavan päivän reittiä arpoessani kaverini Ari Autio lähetti seuraavalle päivälle valmiin reittisuunnitelman Hetta–Pallas-vaellusreitiltä sekä lisätärppinä Hetan Postipolun. Arin mukaan tarjolla olisi Lapin parhaita polkuja tiiviissä paketissa – kuulosti hienolta ja uni tulikin nopeasti seuraavaa päivää miettiessä.
Reittilinkki strava.com/activities/3741623461
Lue myös: Lapin maastopyöräreitit – Kiilopää ja Saariselkä
Teksti ja kuvat Antti Kuitto