Miten sykealueet määritetään – painatko laikka punaisena?

Sykealueet luovat pohjan kehittävään kestävyysharjoitteluun. Kerromme, mitä kannattaa tietää sykemittareiden ja treenilokipalveluiden termeistä ja määreistä.

Eri mittareiden ja lokipalveluiden sekä kaverien jakamien treenitietojen tarkastelu sekä vertailu voi olla hämmentävää. Mitattavia arvoja on paljon, mutta mitkä niistä rinnastuvat toisiinsa ja mitä ne tarkoittavat?

Suomalaisessa kestävyyslajien harjoittelussa on totuttu jakamaan harjoitukset sykkeen perusteella perus-, vauhti- ja maksimikestävyysalueisiin (PK, VK ja MK). Usein PK- ja VK-alueet vielä jaetaan kahtia ykkös- ja kakkosalueeseen tai puhutaan ala- ja yläalueista.

Karkeasti jaettuna peruskestävyystreenistä on kyse, jos syke on alle aerobisen kynnyksen. Valtaosa kestävyysharjoittelusta koostuu peruskestävyydestä. Kynnysten väliin jää vauhtikestävyysalue. Maksimikestävyyden alueella ollaan silloin, kun syke on yli anaerobisen kynnyksen. Aivan tarkat rajat ovat kuitenkin yksilöllisiä.

– Esimerkiksi PK1- ja PK2-alueiden välinen raja on veteen piirretty viiva, ja alueiden määrittelyssä silläkin on eroa, onko ihmisen aerobinen kynnys 115 vai 160, kertoo urheilufysioterapeutti ja kestävyysvalmentaja Tiina Krusberg, joka työssään tekee paljon kuntotestausta.

Aerobisella kynnyksellä elimistön laktaatin tuotanto alkaa hieman nousta, mutta keho pystyy edelleen poistamaan sitä nopeasti, eikä vauhti vielä hyydy, vaikka teho nousee. Tämä on teho, jolla puhuminen alkaa vähän vaikeutua, kun happea pitää haukkoa jo kesken lauseen.

Anaerobisella kynnyksellä ollaan, kun keho tuottaa jo reilusti laktaattia, mutta pystyy vielä nippa nappa puskuroimaan sen samaa tahtia. Tässä kohtaa happea on vedettävä puhuessa jo melkein joka sanan välissä. Kynnyksen yli menevä teho kerryttää jo enemmän laktaattia kuin keho pystyy poistamaan ja vauhti hyytyy nopeasti.

Mitä sykealueet ovat numeroina? Kaavamaisesti laskettuna aerobinen kynnys on noin 75 prosenttia ja anaerobinen kynnys noin 90 prosenttia maksimisykkeestä, mutta esimerkiksi harjoitustausta vaikuttaa asiaan.

– Pyörällä harrastajan maksimisyke on usein alempi kuin juosten mitattuna. Kuntoilijan on parempi arvioida rajat hiukan ala- kuin yläkanttiin. Yksilöiden välillä heittoa voi olla valtavasti, Krusberg sanoo.