Matti Hannus: Taktiikkapeliä Finnkampenissa – Voitto ratkaistu usein tuomarikabinetissa 

Lukulistalle
ClosePlease login

Juoksukilpailu saa katsojan innostumaan radan vierellä ja kotona. Odotamme urheiluhenkistä jännitysnäytelmää. Joskus lopputulos voi kuitenkin olla aivan muuta.

Kerran petyin niin raskaasti, että suljin kuvaruudun. Ruotsi-ottelussa Göteborgissa 2009 miesten 1 500 metrin viimeinen kierros jäi katsomatta. Keitä oli mukana ja kuka vei voiton ajalla 4.21, sillä ei väliä. Oli vaikea uskoa, että maaotteluun valitut Suomen ja Ruotsin edustajat tönivät toisiaan kävelyvauhdissa naureskellen. ”Pisteet ratkaisevat, pidetään hauskaa, tämähän kuuluu Finnkampeniin”.

Rohkenen olla eri mieltä. Eivät pisteet, vaan tulokset ja kokonaistunnelma ratkaisevat. Maailman parasta ja nykyisin lähes ainoaa maaottelua tulisi kunnioittaa. Juuri sen tekevät pikajuoksijat, jotka vetävät urku auki joka metrin. Sama pätee kenttälajeissa. Kahdeksan metrin pituushyppääjä ei pelleile kuuden metrin siivuilla eikä 80 metrin keihäsmies tikkaa huvikseen 60 metriä.

Kontrasti Göteborgin farssissa oli valtava myös siksi, että Kalevan kisoissa hiukan aikaisemmin Jukka Keskisalo oli askeltanut kaukana muiden edellä kovaan aikaan 3.39,65. Maaottelussa Keskisalo keskittyi voittoisasti päälajiinsa estejuoksuun. Entä jos hän olisi juossut myös 1 500 metriä? Takuuvarmasti kyttäily ei olisi häntä miellyttänyt, ja kilpailun kulku olisi ollut aivan toinen.

FYYSINEN NAHISTELU juoksuradalla ei ole suotavaa, mutta sen voi ymmärtää silloin kun kilpailijat ovat tosissaan. Sadan vuoden ikää lähestyvässä Finnkampenissa tuomaristolle on riittänyt töitä. 800 metrin taktiikkatappelun jälkeen vuonna 1931 tunteet kävivät niin kuumina, että Suomen ja Ruotsin urheilusuhteet katkesivat kahdeksaksi vuodeksi.

Maineikas Olavi-kolmikko koki diskauksen tuskan kukin vuorollaan joko aiheesta tai aiheettomasti, aina Ruotsin maaperällä – Salsola 1955, Salonen 1957, Vuorisalo 1959.

Helsingissä 1968 Juha Väätäinen sai 1 500 metrillä kontaktia nuorelta Anders Gärderudilta, jonka juoksu hylättiin. Tästä kähinäkaksikosta kehittyivät sittemmin EM-Helsingin tuplamestari ja estejuoksun olympiavoittaja.

Helsingissä 1992 jury teki rajun päätöksen, kun sekavasti edennyt 1 500 metrin juoksu mitätöitiin kokonaan. Maaliin ykkösenä tullut Patrik Johansson aiheutti kovilla otteillaan hämminkiä muulloinkin. Samuli Vasala diskattiin 1997, mutta nuoren lupauksen kehitystä se ei haitannut. Neljä vuotta myöhemmin hän voitti maaottelussa 5 000 ja 10 000 metriä erinomaisin tuloksin perättäisinä päivinä.

MAAOTTELUN SUHDANTEISTA paljastuu eräs yllättävä totuus. Viimeisten 20 vuoden ajalta Suomella on 800 metriltä vain kaksi voittoa, nekin jo kaukaa – Mikko Lahtio 2008 ja 2009 – kun taas 1 500 metrillä on peräti 13 voittoa kuuden miehen voimin. Sen tekivät Juha Kukkamo kahdesti, Jukka Keskisalo kerran, kiriherkät Jonas Hamm ja Niclas Sandells kumpikin neljä kertaa, sekä viimeksi Topi Raitanen 2018 ja Joonas Rinne 2020, kumpikin kotikatsomon huutomyrskyssä Tampereen stadionilla.

Ruotsin mailereita on esiintynyt maailman huipulla 1940-luvun Gunder Häggistä ja 1950-luvun Dan Waernista alkaen. Viime vuosilta tiedämme Kalle Berglundin, Andreas Almgrenin ja Andreas Kramerin taktisen taidon ja lahjakkuuden. Johan Rogestedt oli tätä kirjoitettaessa heinäkuun lopulla taas vireessä vaikeiden vuosien jälkeen. Aikansa juniori-ihme voitti Finnkampenin 800 metriä Helsingissä 18-vuotiaana 2011. Vuosina 2014 ja 2016 hän oli lyömätön molemmilla matkoilla, silloinkin Suomen kamaralla.

MAAOTTELUHISTORIAA kirjoitetaan taas 4–5. syyskuuta Tukholmassa. Muistojen lämmikkeeksi nostan 1 500 metriltä esiin kaksi kunniamainintaa. Helsingissä 1976 Sulkavan 18-vuotias Ari Paunonen pesi loppusuoralla koko nimekkään joukon. Yhä vieläkin hän on tämän matkan nuorin voittaja. Paunosen pitkä maaottelusarja oli jo alkanut edelliskesänä ja päättyi 5 000 metrillä 1988.

Muhoksen maanviljelijä Niilo Hartikka hävisi Tukholman maaottelussa 1939 niukasti kahdelle ruotsalaiselle, mutta hänen Suomen ennätysaikansa 3.50,0 jäi tuolloisesta maailmanennätyksestä vain 2,2 sekuntia.

Tarkalleen tuo sama aika riitti olympiakultaan Rio de Janeiron kiihdytyskisassa 77 vuotta myöhemmin. Hävettää kertoa, että voittaja Matthew Centrowitz jäi ME-ajasta 24 sekuntia.

Suomen yleisurheilun kuumalla 1970-luvulla sinipaitaiset juoksijat olivat yleensä sen verran ylivoimaisia, että kyynärpäätaktiikkaa ei tarvittu. Vuonna 1975 miesten vitosella kuitenkin kähinöitiin, ja Lätsä-Pekka Päivärinta sai selitellä juoksun jälkeen tekosiaan. Myös Ruotsin Bengt Nåjde hylättiin

 

Teksti Matti Hannus / Juoksija 6-2021

Vastaa