Noora Honkala sijoittui Spartathlonissa huiman ennätysparannuksen myötä kolmanneksi. Monipuolinen harjoittelu ja huolellinen lihashuolto pitävät ultrajuoksijan kunnossa.
Viidettä kertaa tarunhohtoiseen Spartathlonin 246 kilometrin kilpailuun osallistunut Noora Honkala paransi ennätystään liki kuusi tuntia. Tavoitteena ollut 30 tunnin alitus toteutui tuntikausien erolla.
– Tärkein tavoite oli juosta maaliin ja alittaa 30 tuntia. Tuli vähän enemmän ja kisa meni yllättävän kivuttomasti. Pitkä reissu, mutta suurempia murheita ei ollut. Nesteytys ja nesteen imeytyminen toimi erittäin hyvin. Oli älyttömän hyvä päivä – tai vuorokausi, Honkala kertoi Juoksijalle.
Mistään alennusmyynnistä Honkala, 29, ei kolmatta sijaansa saanut, sillä kilpailu oli erittäin kovatasoinen. Latvialaisen voittajan Diana Dzavizan (25.23.59) ohella koko naisten kisan kärkikolmikko sijoittui kokonaiskilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Miesten kisan ja kokonaiskilpailun voitti Kreikan Fotis Zisimopoulos (21.57.20). Honkalan noteeraus 26.26.48 on naisten kaikkien aikojen viidenneksi paras koko kilpailun historiassa.
– En ajatellut 26-alkuista aikaa. Taso oli kova ja useimpina vuosina aikani olisi riittänyt voittoon. Hyvä kilpailu, neljättä kertaa Spartathlonissa maaliin juossut Honkala kertoi.
HONKALAN VIIMEISTEN vuosien harjoittelu on ollut onnistunutta, ja se on mahdollistanut hyvät tulokset tänä vuonna. Maaliskuussa hän juoksi Barcelonassa 12 tunnin Pohjoismaiden ennätykseksi 137,171 km.
– Viimeiset neljä vuotta ovat olleet nousujohteisia. En tiedä olisiko kahden selkäleikkauksen kanssa voinut paremmin mennä. Barcelonan kisan jälkeen kesä meni lyhyemmillä matkoilla ja osallistuin myös swimrun-kilpailuun sekä heinäkuussa Oulankajoella ensimmäistä kertaa järjestettyyn 24 km:n alamäkiuintikisaan. Sinne haluan ehdottomasti mennä uudestaankin, Honkala kertoo.
Monipuolinen harjoittelu on hyvän menestyksen perusta. Honkalan valmennustiimiin kuuluvat Sami Vaskola sekä Spartathlonin kolmoseksi aikanaan itsekin juossut Seppo Leinonen.
– Pyrimme pitämään treenit monipuolisina. Minulle 200 km juoksua viikossa ei ole avain onneen. Uinti sopii myös juoksijalle. Asun puolet vuodesta Kreikassa, ja meri on tuossa vieressä.
Huoltava harjoittelu on myös suuressa roolissa Honkalan arjessa. Venyttelyä ja monenlaista lihashuoltoa on ohjelmassa useita kertoja viikossa.
– Venyttely ja liikkuvuusharjoitukset pitävät nivelet kunnossa. Emme ummista silmiämme pieniltäkään vaivoilta, jotta niistä ei pääse kehittymään isoja vammoja. Hyvä taustatiimini pitää näistä huolta, Honkala kiittelee.
ULTRAJUOKSIJA OSALLISTUI myös elokuussa Kalevan kisojen 10 000 metrin juoksuun ja kellotti siellä uuden ennätyksensä 37.06,87.
– Kalevan kisat oli mieleenpainuva juttu. Kymppi ei todellakaan ole minun matkani, tuntuu että vitonenkin on parempi. Tavoitteeni oli päästä kokemaan kisat ja oma ennätys tuli kuitenkin. Pelkällä pk-harjoittelulla ei ultrajuoksussakaan pärjää, ja olemme tehneet tehoharjoittelua ja yrittäneet saada hapenottoa paremmaksi. Vauhtireservin parantamisesta on hyötyä pitkiinkin matkoihin. Spartathlonissa oli kiva huomata, että viimeiset 60 km menivät kivasti, lihaksisto on paremmassa kunnossa, Honkala sanoo.
Ratakympin lisäksi hän juoksi elokuussa Turussa Paavo Nurmi Marathonilla puolimaratonin voittoon (1.22.59), ja hän nauttii muutenkin monipuolisesti eri lajien vaihtelevuudesta.
– Urheilijana kaipaan haasteita, ja on ihanaa osallistua vaikkapa triathloniin tai avovesiuintiin. Monipuolisuus on filosofiani, se tekee hyvää mielelle ja kropalle.
Kuten Spartathlonin loppuajasta ja ennätyksen parantumisesta voi päätellä, Honkalan matka taittui myös henkisessä mielessä nopeammin.
– Aiemmissa Spartathloneissa on ollut vaikeaa, mutta nyt pystyin juoksemaan kunnolla koko matkan. Kilpailu tuntui lyhyemmältä, matka taittui nopeammin ja pimeitä hetkiä ei tullut. Ylämäkijuoksu on bravuurini. Juoksu kulki ylämäkeen hyvin, enkö menettänyt niissä paljon energiaa.
Spartathlonin luonteeseen ei hätiköinti sovi. Alkumatkalla keskittyminen on vain siinä, että matka taittuu mahdollisimman kivuttomasti.
– Monet huutelevat jo alkumatkalla sijoituksia, mutta niitä voi miettiä vasta kisan puolen välin jälkeen. Vasta 160 km:n jälkeen tuli kisafiilis. Vuoren ylityksen jälkeen 170 km:n kohdalla huoltamassa ollut pikkuveljeni kertoi, että venäläinen kilpailijani oli keskeyttänyt kisan, olin kolmantena ja amerikkalainen (Marisa Lizak) hiillostaa minua. Spartan moottoritiellä sain eroa kasvatettua ja lopulta hän jäi minulle 40 minuuttia, Honkala kertoo.
KLASSIKKOKISALLA on erityinen merkitys ultrajuoksijalle.
– Kilpailu on niin uskomaton, ja nyt kun asun osittain täällä Kreikassa, se tuntuu entistä läheisemmältä. Tosi hieno juttu, että onnistuin, mutta enemmän minulle merkitsee se, että kilpailu tuntui hyvältä, ja että pystyin pitämään itseni ja juoksuni kasassa. Olen tosi tyytyväinen aikaani, mutta Spartathlonilla ei mitalit ole olleet minulle tärkeitä. Spartathlon on maailmaltaan erilainen kuin muutoin raadollinen kilpaurheilu. Siinä kisassa ei ole kiire, siellä autetaan ystävää, eikä ketään jätetä.
Millainen ultrajuoksija olet nyt, verrattuna siihen, kun osallistuit ensimmäisen kerran Spartathloniin 22-vuotiaana vuonna 2014?
– Jo silloin uskalsin yrittää, enkä pelännyt epäonnistumista. Urheilijana olen toki eri tasolla nyt. Suhtautumista juoksemiseen on muuttanut sekin, että tämä on nyt minun työtäni. Spartathlonista olen oppinut sen, että siellä on pakko pysyä kunnossa. Sellaiseen totaaliväsymyksen tilaan ei saa ajaa itseään. Pitää osata himmata ja hellittää sopivasti, hän sanoo.
Ensi kaudella Honkalan päätähtäin on elokuussa Saksassa kilpailtavat 100 kilometrin MM-kisat.
Lyhyen tähtäimen tavoitteena on joulukuussa Sorrentossa juostava 54 kilometrin kilpailu, jonka Honkala on voittanut jo kahdesti aiemmin.
– Tykkään paljon Italiasta, ja on ihanaa nähdä siellä ystäviä. Odotan jo innolla joulukuuta.
Teksti Pena Rekiranta Kuvat Sami Vaskola
