Hakola palasi vahvasti kilpailuihin Imatralla, Joensuu ylivoimainen naisten kympillä

Lukulistalle
ClosePlease login

Ristomatti Hakola teki väkevän paluun kilpailuihin SM-hiihdoissa Imatralla, jossa hän voitti perinteisen 15 kilometriä 36,7 sekunnin erolla seurakaveriinsa Markus Vuorelaan. Jämin Jänteen kolmoisvoiton täydensi Lauri Lepistö.  Naisten kympillä Hakolaakin ylivoimaisempi mestari oli Jasmi Joensuu, jonka ero hopealle yltäneeseen Julia Hägeriin kasvoi 1.17,8:aan.

Kylkiluun murtumasta kuntoutunut Hakolan saapui Imatralle suoraan Vuokatista, jossa hän harjoitteli noin kuukauden. Kilpailu jätti voiton lisäksi muutakin ilon aihetta.

– Pystyin hiihtämään kivuttomasti 15 kilometriä, hän iloitsi.

Voitto oli hänelle odotettu. Hiihdon tunteeseen pakkanen toi oman sävynsä, mutta ei Hakola menoaan hyväntuntuiseksi kuvannut.

– Olen ollut aika hyvässä kunnossa 2–3 viikkoa. Vuokatissa harjoittelin juoksemalla tehoja ensin, sitten oli yksi harjoituskisa puolitoista viikkoa sitten. Se oli ensimmäinen, missä hiihdin kovempaa. Tänään ei ollut hyvä ylävartalo, mutta sekin on ollut yllättävän hyvä. Loukkaantumisen aikana ei hirveästi pitäisi olla takapakkia tullut, Hakola sanoi.

Jasmi Joensuun vire oli vahva jo perjantaina pariviestissä. Lauantaina hän sanoi tunteneensa jo aamulla, että hiihdosta on tulossa hyvä.

– Ajattelin, että 45 sekuntia kakkoseen olisi kova suoritus tänään. Halusin saada hyvän onnistumisen normaalimatkalla. Olen ehdottomasti elämäni parhaassa kunnossa tällä hetkellä. Teknisesti ei ole niin hyvää hiihtoa kuin haluaisin, mutta on tässä kahdessa vuodessa tapahtunut aika isoja asioita, Joensuu sanoi.

Vastaa