Onnistuvatko urheilulasit omilla vahvuuksilla?

Julbo Aero -fotokromaattiset urheilulasit
Lukulistalle
ClosePlease login

Silmälasien käyttäjillä on kolme vaihtoehtoa voimakkuuksien ja aurinkolasien yhdistämiseen: piilolinssit, voimakkuuksilla hiotut urheilulasit tai aurinkolasit sekä erilliseen klipsiin kiinnittyvä lisälinssi.

Vaihtoehdoista viimeinen on edullisin, mutta myös epäkäytännöllisin. Lisälinssi voi huurtua ja niillä varustettujen aurinkolasien puhdistaminen on työlästä.

Nykyisin omat vahvuudet onnistuvat jopa varsin kaareviin aurinkolaseihin, kunhan taittokorjaus on maltillinen. Kaarevia reseptilinssejä toimittavat kuitenkin vain muutaman sankamerkin omat tehtaat, sillä ne tuntevat urheilulasien materiaalit ja pokien vaatimukset tarkimmin. Omien voimakkuuksien aurinkolasit tai urheilulasit voivat löytyä esimerkiksi Julbolta ja Oakleylta.

Optikkoliikkeiden käyttämät itsenäiset linssihiomot eivät yleensä tee hajataiton korjauksia kaarevaan linssiin. Yhdistelmä johtaa herkästi hiontaan, jossa edessä oleva tie näyttää olevan korkeammalla kuin todellisuudessa.

Mikäli vahvuutesi eivät onnistu kaareviin urheilulaseihin, kannattaa harkita myös pinnaltaan suorempia malleja. Varsinaiset urheilulasit suojaavat paremmin tuulelta ja viimalta, mutta muutkin mallit riittävät hyvin juoksuun monissa olosuhteissa. Lisäksi yleiskäyttöiset mallit ovat kätevät etenkin matkalla, sillä ne sopivat ulkonäöltään lenkille ja kävelykadulle.

Valitse kehykset lasityypistä huolimatta hyvin istuviksi ja varmista, että ne pysyvät päässä myös juostessa. Nenää vasten sekä korvien takana olisi hyvä olla materiaalia, jonka kitka riittää myös hikisellä iholla.

Lisää asiaa kestävyysliikkujan aurinkolaseista sekä fotokromaattisten urheilulasien minitestin löydät Juoksijasta 5/2018.

Vastaa