Vauhti kehitti luomuvoiteita

vauhti
Lukulistalle
ClosePlease login

Joensuulainen Vauhti Speed on lanseerannut uuden luonnonmateriaaleihin perustuvan 360°-voidesarjan, johon kuulun nestemäisiä voiteita ja vahoja. 

Vauhdin uudessa 360°-voidemallistossa on kolme nestemäistä luistovoidetta, liukupintojen puhdistusaine ja pitokarvojen huoltoaine sekä kolme luistovahaa. Voiteiden ja huoltotuotteiden ainesosat ovat kasviperäisiä.

Vauhti Speedin toimitusjohtaja Esa Puukilainen kertoo, että uusille myrkyttömille voiteille on nykyään yhä enemmän kysyntää, sillä luonnossa metsän keskellä latuverkkojen ulkopuolella hiihtäminen, retkeily, erähiihto, ski touring ja vapaalasku tuntureilla kasvattavat nopeasti suosiotaan Suomessa.

– Luonnossa latujen ulkopuolella hiihdosta nauttivat vaellushiihtäjät ja kaikki muutkin luontoarvoja tärkeinä pitävät liikkujat ostavat mielellään luonnonmukaisia voiteita, sanoo Puukilainen, joka on koulutukseltaan kemian tohtori.

–Valtaosa 360°-voiteiden materiaaleista on luonnosta. Voiteissa käytettävä vaha on mahdollista eristää riisistä, maissista ja sokeriruosta öljynjalostusteollisuudesta saatavien parafiinien sijaan. Nestemäisissä tuotteissa liuottimena toimii bioetanoli hiilivetypohjaisen liuottimen sijaan.

MYÖS PAKKAUKSISSA on hyödynnetty luonnonmateriaaleja. Biomuovisissa pulloissa käytettävä polyeteeni on valmistettu sokeriruo’osta. Kiinteät vahat pakataan kierrätetystä pahvista valmistettuihin laatikoihin.

– Näiden voiteiden kulutuskestävyys ei ole synteettisten voiteiden tasoa, mutta metsähiihdossa, kunnostettujen latujen ulkopuolella voiteen kulutuskestävyys ja huippuluisto eivät olekaan ne tärkeimmät asiat. Luonnonmukaiset voiteet parantavat suksien toimivuutta ja lisäävät hiihtonautintoa, Esa Puukilainen lupaa.

Tiesitkö?

SUKSIVOITEIDEN myrkyttömyys ei ole aivan uusi trendi. Lahtelainen Startex oli yksi edelläkävijä luonnon raaka-aineiden hyödyntämisessä luistovoiteissa. Myös norjalainen Swix on kehittänyt jo vuosia myrkyttömiä voiteita.

Startex kehitti 4 vuotta sitten Startin geelimäiset luistovoiteet, joissa ei ole hiilivetypohjaisia liuottimia vaan sokeriketjuista valmistettua kantoainetta.

Voide kiinnitetään luonnonkorkilla hankaamalla, jolloin kantoaine poistuu ja luiston tuova aine kiinnittyy pohjaan.

 

TEKSTI SEPPO ANTTILA

Vastaa