Kynnysarvot sykevälivaihtelusta

Lukulistalle
ClosePlease login

SYDÄMEN SYKEVÄLIT muuttuvat järjestelmällisesti fyysisessä rasituksessa. Tämän tiedon avulla voidaan ennustaa kynnysarvoja, jotka erottavat perus-, vauhti- ja maksimikestävyyden alueita.

Professori Esa Räsäsen johtama Tampereen yliopiston laskennallisen fysiikan tutkimusryhmä on kehittänyt sykevälivaihtelun aikasarja-analyysiä esimerkiksi sydänsairauksien tunnistamiseen.

Työstä on versomassa hyötyjä myös kestävyysliikkujille. Urheilukellot ja sykevyöt keräävät jo sykevälivaihtelun tietoa palautumisen arviointiin. Tulevaisuudessa sykevälivaihtelun datasta voivat selvitä myös harjoittelun kynnyssykkeet, joten urheilijat ja harrastajat saisivat ajantasaiset arvot ilman laktaattipitoisuuden tai hengityskaasujen avulla tehtäviä testejä.

Jatkotutkimukset ovat parhaillaan käynnissä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja huippu-urheilun instituutti KIHU:n kanssa. Suunto on tehnyt aiesopimuksen tuodakseen menetelmän urheilukelloihinsa.

Menetelmän väitöskirjatutkija Matias Kanniainen sai työstään syyskuussa Liikuntatieteellisen Seuran nuorten tutkijoiden stipendin.

Lue myös:

Kynnystermit vaihtoon?

Kuva Martine Jacobsen / Unsplash

Vastaa