Maamme lukuisilla hiihtopaikoilla lykkii jos minkälaista hiihtäjää. Kun on sopivasti kilometrejä alla ja pilkettä silmäkulmassa, laduilta ja baanoilta erottuu erilaisia hiihtäjien arkkityyppejä. Jutun hahmot kirjasimme kuntoilijan silmin.
Hiihtointoilija
Intoilija voitelee suksia jo silloin, kun ensilumi sataa lokakuussa keltaisten lehtien päälle. Hän on ensimmäisenä paikalla siellä, missä ensilumenlatu aukeaa, ja hänet nähdään viimeisenä sukset jaloissa kevään sohjokeleissä. Kesällä hiihtointoilija suuntaa Norjan Sognefjelletille tai Kilpisjärven juhannushiihtoihin sekä hiihtää rullasuksilla. Hän on hiihtänyt kaikissa mahdollisissa säätiloissa ja kaikenlaisilla lumilla.
Kun muut linnoittautuvat suojaan talven lumimyrskyltä, hän löytää suojaisan metsäladun, jossa pieni myrskykään ei haittaa. Hiihtotekniikka ja vauhti ovat kohdallaan, mutta hän ei tee vauhdikkuudesta numeroa. Jos hiihtointoilijalla on jälkikasvua, pienokainen kulkee aluksi mukana laduilla hiihtoperäkärryssä tai ahkiossa. Intoilija jakaa hiihdon ilosanomaa kaikille, jotka jaksavat kuunnella ja innostaa niitäkin, joita hiihto ei innosta.
Hiihtoseuran lapsi
Tämä lapsi on helppo bongata – onhan hänellä paikallisen hiihtoseuran takki päällä ja pipo päässään. Hiihtäjää katsellessa saatat huomata, että muutkin varusteet ovat kuin maajoukkueurheilijalla. Hän onkin kuin sellaisen miniatyyriversio, kenties tähtäimessään jo nuoresta pitäen ammattilaisuus.
Motivaatiomoottoreina saattavat tosin olla seurakaverit, afterskikaakao tai yksinkertaisesti hiihdon hauskuus. Kotimaisissa hiihdon maailmancup-kisoissa tai Suomen cupissa tämä lapsi tai nuori saattaa olla osana latupartiota. Jälleen kerran omat hiihtotaidot saattavat joutua outoon valoon, sillä lapsi ei tunne kauhua Impilinnan mäessä Rukalla, vaikka monen muun tavoin välttelisit paikkaa parhaasi mukaan.
70-lukulainen
Pamautettiinko Sapporon, Falunin tai Innsbruckin MM-kisakoneen ovi edestäsi kiinni 1970-luvulla?
Ei hätää, vahingon voi ottaa takaisin, kun ainakin omasta mielestään edelleen ammattilaistasoinen seitsemänkymppinen, totinen mieshiihtäjä painelee menemään. Suorituksen äärelle sattuvien heikompitasoisten ja etenkin hitaampien hiihtäjien kannattaa tunnistaa paikkansa. Tämä arkkityyppi ei anteeksipyytele ja hänen kommenttinsa saattavat kuulostaa tiukoilta.
Puoliammattilainen
Puoliammattilaisen voit tavata etenkin hiihtopaikoissa, joissa maastot ovat kovat. Kun olet mäen juurella ja aloittamassa matkaasi ylös, puoliammattilainen on jo vilahtanut ohitsesi. Näet vain hiihtotakin selkämyksen, ja hän onkin jo kadonnut maisemasta. Tai kun tuskailet lipsuvilla suksilla mäkeä ylös, ilmestyy takaasi kuin tyhjästä hiihtäjä, joka puskee moisen nyppylän vaivattomasti ylös tasatyönnöllä.
Juuri noina hetkinä mieleen saattaa hiipiä epäilys omista hiihtäjänkyvyistä, mutta itsensä vertaaminen toisiin tekee harvoin hyvää kenellekään.
Puoliammattilaisen tunnistat myös poikkeuksellisen solakasta ulkomuodosta. Hänen suksensa tuntuvat pelittävän oli keli millainen tahansa, mikä muistuttaa kanssahiihtäjiä siitä, että hiihto on lopulta välineurheilua.
Latujen lyllerö
Tämän myöhäiskeski-ikäisen tai sen jo ylittäneen naisen tai miehen tapaat varsinkin niillä hiihtopaikoilla, joita ei leimaa etäisestikään kilpaurien luonne. Latujen lyllerö hiihtelee vain pertsaa, eikä hän todennäköisesti huolisi luistelusuksia alleen vaikka ilmaiseksi saisi. Meno muistuttaa kevyttä, hidasta kävelyä sukset jalassa. Hiihdon idea on liukua suksilla lumen pinnalla, mutta tälle arkkityypille riittää kävely. Sauvat ovat mukana ikään kuin tuomassa tasapainoa, mutta mitään suurta vaikutusta suoritukseen niillä ei ole.
Näiden hiihtäjien katselu saa aikaan lämpimän tunteen. Pysyäpä hiihtokunnossa vielä vanhuksenakin!
Latuetiketistä tietämätön
Myös tähän arkkityyppiin törmäät niissä paikoissa, joissa mäet eivät ole liian hurjia, eikä reitin vaikeustaso huimaa päätä. Saatat olla esimerkiksi lähiön kuntoradalla suuressa kaupungissa.
Latuetiketistä tietämätön tai siitä viis veisaava tyyppi saattaa hiihtää tai jopa kävellä ladulla sinua vastaan. Yrität kauniisti ilmaista, että hiihtosuunta on juuri päinvastainen – tai että ladulla ei Suomessa kävellä. Joskus arkkityyppi hiihtää molemmilla tekniikoilla. Huomaat sen, kun hän pomppaa yhtäkkiä taakseen katsomatta urilta eteesi luistelubaanalle ja päättääkin kokeilla toista hiihtotapaa.
Venemies
Hiihtäjätyypin tunnistat kaukaa. Venemies on vanhusikäinen mies, joka hiihtelee leppoisasti pertsaa. Yleensä mukana on perässähiihtäjiä, aivan kuin presidentti Kekkosella aikoinaan.
Tästä hiihtäjätyypistä tekee erityisen sauvojen käyttö. Ne liikkuvat kuin oltaisiin ladun sijaan soutuveneessä. Sauvat koukkaavat sivuilta. Tapa juontanee juurensa entisaikojen painavista sauvoista ja erilaisesta tavasta hiihtää muutenkin. Luisteluhiihtäjän on syytä olla varovainen venemiestä ohittaessaan, ettei tule osumaa airoista. Venemies on sympaattinen tyyppi ja häneltä saatat kuulla kannustavan heiton, kun hiihdät ohi.
Laturaivoaja
Klassikoiden klassikko! Ei talvea ilman laturaivoa!
Jossain lymyilee hiihtäjätyyppi, jonka pirtaan lasten, vanhusten tai ylipäätään kenenkään liian hidas tai muuten vääränlainen eteneminen ei vain sovi. Latua ja baanaa, perkele! Kirosanoja, sauvoilla hutkimista, röyhkeitä ohitteluja, neuvojen jakamista – vaikka niitä ei pyydetty. Liikunta auttaa tutkitusti stressiin ja nostattaa mielialaa, mutta laturaivoajiin se ei nähtävästi päde.
Onneksi laturaivoajat ovat paljon harvinaisempia kuin iltapäivälehtien klikkiotsikot ja polarisoivien keskustelupalstojen kärjistykset antavat ymmärtää.
Karikatyyri ei ikävä kyllä ole täysin keksitty, joten sen päästessä valloilleen pyydämme harkitsemaan seuraavaa. Kiukku katoaa yleensä liikkumalla, mutta jos on oikein pahalla tuulella, kannattaa valita mahdollisimman syrjäinen, vaikea tai vähäkansainen hiihtopaikka, jossa voi ärjyä pahaa oloaan vaikka tykkylumikuusille. Ne tosin rauhoittanevat paatuneimmankin laturaivoajan, jolloin voisimme siirtää karikatyyrin museoviraston vastuulle.
TEKSTI MAIJA MÄKELÄ Kuva Tomi Savolainen KUVITUS UNNA KETTUNEN / CHECKPOINT PRODUCTIONS
Hiihto 2/2024