Lylynperä toivoo näyttöjensä riittävän olympiavalintaan: ”Distanssikisoja olisi hyvä saada alle”

Lukulistalle
ClosePlease login

Naisten sprinttimestaruuden vienyt Katri Lylynperä olisi mieluusti hiihtänyt Imatralla pariviestin ja perinteisen kympin, mutta ne vaihtuivat sprinttiin. Maailmancup Les Roussesissa peruttiin, joten SM-sprintillä olikin merkitystä myös olympiavalintoihin.

– Olin edeltävän harjoitusjakson vetänyt tähän aika pitkälle kuorman. Palautuminen oli ollut ennakoitua huonompaa, mutta olin ajatellut, ettei sillä ole merkitystä. Otin sitten muutaman palautumispäivän lisää, koska halusin pikkuisen palautuneemmasta tilasta tulla hiihtämään. Sprinttiä on vaikea hiihtää kuormittuneessa tilassa hyvin.

Lylynperä on hiihtänyt maailmancupissa viidenneksi Rukalla perinteisellä, mutta vapaan sprinteissä yhtä kovia näyttöjä ei tänä vuonna ole. Olympialaisiin on tällä hetkellä valittu neljä hiihtäjää, ja joukkuetta täydennetään lähes lopulliseen muotoonsa tiistaina. Lylynperä toivoo nimensä olevan valittujen joukossa.

– Jos jollakin distanssihiihtäjällä olisi sija viisi miltä tahansa matkalta, niin ei tätä keskustelua käytäisi.

Lillehammerissa pakkanen toi ongelmia hengitykseen, Davosin jälkeen hän sairastui.  

– Olin viisi päivää oikeastaan vain kipeänä, ja sitten parin päivän päästä pääsin jo harjoittelemaan. Sitten otin kolmannen koronarokotteen, ja sain siitä vielä kuumereaktion, ja siitä sitä kautta sairastelut venyivät 10 päivän mittaiseksi. Joulun aikoihin pääsin sitten harjoittelemaan. Vaikka en ole hirveästi kilpaillut, hyviä harjoituspäiviä on yllättävän vähän takana.

Hän osoitti Imatralla olevansa hyvässä kunnossa, mutta kaipaa vielä parempaa olympialaduille.

– Distanssikisoja olisi hyvä saada alle, vaikka ne eivät niin kulkisikaan. Kunto ei kuitenkaan pysy ja kehity niin hyvin pelkästään sprinttiä hiihtämällä. Sen takia nimenomaan olisin täälläkin halunnut hiihtää enemmän pariviestin ja distanssin. Ei niinkään siksi, että olisin niissä paremmin menestynyt, vaan enemmänkin se, että oisin uskonut että se vie kuntoa enemmän eteenpäin.

Vastaa