Tässä lehdessä Sami Jauhojärvi ja Jari Kinnunen kirjoittavat, kuinka hyvä hiihtäjän on rikkoa kesällä kunnolla rutiineja ja vaihdella lajeja ja lenkkimaastoja. Luonnossa liikkuessa on helppo unohtaa suorittaminen. Kunto kehittyy kuin itsestään, kun aivot saavat levätä.
Maisema on sielun tila, kirjoitti sveitsiläinen kirjailija Henri-Frédéric Amiel. Ajatukseen on helppo yhtyä. Monelle suomalaiselle hiljainen kesäilta ja tyyni järvenselkä on ehkä tärkein mielenmaisema.
MELONTA ON ELÄMYSLIIKUNTAA hienoimmillaan ja kaiken lisäksi hiihtäjän ylä- ja keskivartalon kestovoimatreeninä mainio. Soutuun verrattuna melonnassa on yksi ylivertainen valtti: meloja on koko ajan nokikkain mielenmaisemansa kanssa, mutta soutaja joutuu katsomaan sitä tavallaan taaksepäin.
Avovesiuinti märkäpuvun kanssa vie liikkujan vielä lähemmäs vettä. Kellukkeen kanssa voi tehdä pitkiä uintiretkiä. Helteillä juoksua ja uintia on mukava yhdistellä, ja pitkän yhdistelmätreenin jälkeen on hyvä pulahtaa järveen.
Jopa rullahiihtoon on helppo löytää uusia elämyksiä. Mieli lepää tasatyöntölenkeillä metsässä kiemurtelevalla kivituhkabaanalla lykkiessä kuin talven ensimmäisillä riemukkailla hiihtolenkeillä lumella. Välillä ylipitkiä rullavaelluksia on hieno tehdä Suomen hiljaisia maisemateitä pitkin.
Sauvarinnetreeneihinkin löytää muitakin mäkiä kuin laskettelurinteiden tylsät hissiurat.
PITKÄT VAELLUKSET kuuluvat hiihtäjän kesään, ja retkiä voi venyttää useiden päivien mittaisiksi ja yöpyä teltassa. Mieleen tulee 1990-luvun hiihtolegendojen Vegard Ulvangin ja Vladimir Smirnovin 400 kilometrin melontavaellus Siperiassa 1992. Syrjäisisissä erämaissa liikkuneet hiihtäjät nauttivat villistä luonnosta ja hankkivat pääosan ruoasta kalastamalla.
Kaksikko teki kahden viikon vaelluksensa heinä-elokuussa, mutta jo muutaman kuukauden päästä Ulvang ja Smirnov seisoivat palkintopallilla joulukuussa ykkösenä ja kakkosena Ramsaun maailmacupissa. Seuraavana kesänä Ulvang vaelsi tunturimaisemissa Mongoliassa.
TEIMME VIIME KESÄNÄ pojan kanssa perinteisen vaellusreissun Kilpisjärvelle ja kävelimme paljon jopa 40 kilometrin päivä/yö matkoja raskaiden rinkkojen kanssa. Muutaman kerran harmittelin kovassa helteessä sitä, että mukana ei ollut 4-kiloisia reppulauttoja. Niillä olisimme päässeet esimerkiksi Porojärven yli kämpälle.
Nyt oli kierrettävä 7 kilometrin ylimääräinen lenkki Reikämaan kahluupaikan kautta. Vettä oli kahluupaikallakin niin paljon, että vaeltajia oli kääntynyt pois ylityspaikalta. Ylempänä kalottireitillä jäät olivat vieneet sillan mukanaan, joten retkeilijöitä oli kaatuilut virrassa.
Ja jos olisimme halunneet jatkaa Porojärven ylityksen jälkeen reppulauttojen kanssa matkaa kohti etelää, hienoja virtavesiä ja Käsivarren maisemia olisi ollut vielä edessä 100 kilometriä ennen Markkinaan saapumista. Matkalla on vaikeita koskia ja hienoja polkuja, joten jalkalenkkiäkin kertyisi kyllä riittävästi.
Toivottavasti tuo Käsivarren halki kulkeva vaellus- ja reppulauttaretki toteutuu tänä kesänä.
Teksti ja kuva Seppo Anttila
Hiihto 3/2022