Stadionia kierrettiin iloisin mielin Ratinassakin: ”Tämmöiset ovat hyviä juttuja”

Lukulistalle

Helsingin Olympiastadionin lisäksi myös Tampereen Ratinan stadionia kierrettiin ahkerasti Kansallisena Hiihtopäivänä. Mukaan mahtui niin ensimmäistä kertaa sukset jalkaansa saaneita lapsia, perheliikkujia kuin ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoitakin. Innostavaa hiihto-opetusta oli tarjolla ja päivä päättyi 80 metrin sprinttihiihtoon.

Katri ja Pasi Palmu tulivat Ratinaan Nelli-tyttärensä kanssa. Perhe hiihtää muutenkin mielellään.

– Äiti sanoi, että voisimme käydä muutaman kierroksen hiihtämässä. Oli kivaa. Hiihdimme yhteensä yhdeksän kierrosta, Nelli sanoi iloisena.

Johanna Suomalainen tuli hiihtämään kahden oman lapsensa ja ystävänsä lapsen kanssa. Suomalainen, 5-, 4- ja 3-vuotiaat lapset viihtyivät tapahtumassa. Vanhin hiihti kolme kierrosta, nuorimmat kaksi.

– Tämmöiset ovat hyviä juttuja. Vaikka itsellänikin on sukset, minusta on kiva, kun joku muukin vähän opettaa. Lapset innostuvat kuitenkin eri lailla, kerran viikossa hiihtävä Suomalainen sanoo.

Kansallinen Hiihtopäivä on osa Suomen Hiihtoliiton kumppaneineen järjestämää Helsinki Ski Weeks -tapahtumakokonaisuutta, joka järjestetään tänä talvena ensimmäistä kertaa ja joka laskeutuu kokonaisen kuukauden ajaksi Helsingin Olympiastadionille 29.1.-27.2.2022.

 

Vastaa