Hiihtokoulu Pallaksen Pöllöjen ja Lapland Hotels Pallaksen yhteistyö päättyi joulukuussa. Pallaksen Pöllöjen kevätkausi alkaa aiemmasta poiketen 23. maaliskuuta.
Hiihtokoulu Pallaksen Pöllöjen ja Lapland Hotels Pallaksen liitto päättyi joulukuussa. Pöllöjen ja hotellin sekä siihen kuuluvan hiihtokeskuksen yhteistyö alkoi jo vuonna 1965.
Pallaksen Pöllöt toi hiihtokoulun ja tunturihiihtoretkien rinnalle toimintaansa tunturiopastoiminnan, vapaalaskuretket, lumiturvallisuuden sekä tapahtumat. Pöllöt järjesti aiemmin myös ohjelmaa hotellilla.
Pallaksen hotelli on viime vuosina auennut talvilomien sesongille ja jatkanut lumikauttaan suunnilleen vappuun. Pallaksen Pöllöt lupailee kautensa avausta aiemmasta poiketen vasta keväthangille viimeistään 23. maaliskuuta alkaen. Kausi jatkuu toukokuulle ja päättyy kesälaskutapahtuma Offwkndiin toukokuun lopulla.
– Tuotamme jatkossakin ihmisille palveluita, mutta ennen kaikkea haluamme kaikella toiminnallamme luoda yhteenkuuluvuutta, syvempää ymmärrystä tunturiluontoa kohtaan ja kasvattaa retkeilykulttuuria, joka pohjautuu turvallisuuteen ja wow-tunteisiin, hiihtokoulun johtaja Juuso Holstein linjaa tiedotteella.
Pitkään hotellilla Pöllöjen riveissä työskennellyt ja siinä sivussa aikuistunut Holstein harmittelee yhteistyön päättymistä.
Lue myös:
Nauti lumesta ja hiljaisuudesta – suksi tunturiin
Teksti TOMI SAVOLAINEN Kuvat PALLAKSEN PÖLLÖT.
Hiihto 1/2025