Virolaisilla on kaksi rakasta kansallislajia: kuorolaulu ja hiihto. Tartu Maratonilla ja Tallinnan laulujuhlilla on tärkeä kansallisuusaatteeseen nivoutuva historia.
TEKSTI OUTI HYTÖNEN
Hiihtäminen on virolaisilla verissä. ”Kansallisurheileminen” on ollut tärkeä yhteishengen kokemus. Tartu Maraton nousi kansallisen elinvoiman symboliksi 1980-luvulla. Neuvostovallan ote alkoi löyhetä, ja kansallishenki kohosi Virossa.
– Hiihtoladulla kamppailtiin Venäjän voimia vastaan. Tartu Maratonilla osallistujista noin kolmasosa tuli Viron ulkopuolelta Neuvostoliiton alueelta. Kaikki olivat lämpimästi tervetulleita, mutta tärkeää oli, että virolainen voitti, kertoo Tartu Maratonin johtaja Indrek Kelk.
Joka talvi yli 10 000 hiihtäjää kerännyt maratonhiihto kutistui 1990-luvun alussa jopa alle 2000 hiihtäjän koitokseksi, mutta viime vuosina osallistujamäärät ovat moninkertaistuneet. Tartu Maraton on virolaisille niin tärkeä hiihtojuhla, että järjestäjänä toimiva Tartu Maraton Klubi haaveilee 63 kilometrin reitin varustamista tarvittaessa jopa lumitykein.
Vertaaminen laulujuhliin kunnia-asia
Toinen virolaisten kansallislaji on kuorolaulu. 1800-luvulla alkunsa saanut laulujuhlien perinne oli neuvostoajan kansallisessa heräämisessä tärkeässä asemassa. Vuoden 1987 laulavassa vallankumouksessa 300 000 virolaista kokoontui Tallinnan torille laulamaan kiellettyjä isänmaallisia lauluja haaveillen yhdessä maan itsenäisyydestä. Joka viides vuosi pidettävät juhlat muuttuivat siitä lähtien isänmaallisemmiksi.
Tartu Maraton on saanut lempinimen ”talviset laulujuhlat”, mikä kertoo tapahtuman suuresta painoarvosta ja historiallisesta merkityksestä.
– Vertaaminen laulujuhliin on meille suuri kunnia, Indrek Kelk sanoo.
Sattumalta ja symbolisesti Tartu Maraton Klubin toimistotilat sijaitsevat Tartossa kaupungin laululavan rakennuksessa. Ikkunasta aukeaa näkymä Tähtveren urheilupuiston rullahiihtoradalle ja hiihtoladuille.
Yhteiset virolaisuuskokemukset olivat 1980-luvun ilmapiirissä niin tärkeitä, että jos ei olisi Tartu Maratonia, olisi joku muu tapahtuma Kelkin arvion mukaan ottanut samantapaisen symbolisen paikan.
– On kuitenkin loogista, että juuri hiihtotapahtumassa konkretisoitui silloin kansallisuusaate. Voimme unelmoida Espanjan ikuisesta kesästä, mutta talvi ja talviperinteet ovat sittenkin hyvin tärkeä osa virolaista elämää.
Hunajaista olutta maaliin saapuville
Tartu Maraton yhdistää virolaisia samalla tavalla kuin jääkiekon MM-kisat suomalaisia. Sen hiihtäminen on kunnia-asia, ja jokaisesta suvusta löytyy joku Tartu Maratonilla käynyt. Saunan lauteilla sadan parhaan joukkoon hiihtäneet ovat talvisankareita.
8000–9000 hiihtäjän lisäksi hiihtojuhla tuo Etelä-Viroon suuren joukon talkoolaisia ja osallistujien läheisiä. Televisiolähetys on helmikuun katsotuimpia ohjelmia keräten yli 150 000 katsojaa television ääreen.
Nykyään hiihdolla ei ole samanlaista isänmaallista statusta kuin takavuosina. Mikä tekee Tartu Maratonista nykyään erityisen virolaisen, erotuksena muiden maiden massahiihdoista?
Maisemat tietenkin, mutta hetken mietittyään Kelk nostaa esille maalialueen tarjoilut:
– Maalissa meillä tarjotaan lämmintä, hunajalla maustettua olutta. Se on hyvin erikoinen juoma. En tiedä, tulisiko sitä muulloin juotua, mutta kylmässä ilmassa pitkän suorituksen jälkeen se maistuu jumalaiselta.
Osallistujaennätys 13 200 hiihtäjää
Tartu Maraton hiihdettiin ensimmäisen kerran vuonna 1960. Alkuvuosien jälkeen osallistujamäärä vakiintui 1500 hiihtäjän paikkeille. Kansallisen heräämisen tuoma yhteisen tekemisen ja osallistumisen halu oli yksi syy siihen, että 1980-luvulla osallistujamäärä kasvoi räjähdysmäisesti: vuonna 1980 matkaan lähti 1800 hiihtäjää, mutta jo viisi vuotta myöhemmin tehtiin osallistujaennätys 13 200.
– Toinen syy valtavaan kasvuun oli järjestelyihin panostaminen. Kun aiemmin oli hiihdetty vapaamuotoisemmin retkihiihtona ja kilpaa hiihti vain pieni joukko miehiä, laitettiin 1980-luvun alussa kilpailupuitteet kuntoon, Indrek Kelk kertoo.
Kelk hiihti Tartu Maratonilla ensimmäisen kerran vuonna 1983. Sen jälkeen hän osallistui joka kerta vuoteen 2000 asti, jolloin hän aloitti Tartu Maratonin johtajana. Kelk ehti kokea ladulla 1980-luvun hengen, mutta myös 1990-luvun hiljaiset vuodet.
Viro itsenäistyi Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991. Uuden itsenäisyyden ensivuodet olivat taloudellisesti vaikeita.
– Ensin oli yksinkertaisesti pulaa urheilu – varusteista. Sitten kun niitä alettiin saada kauppoihin, ei ihmisillä ollut rahaa ostaa niitä, Kelk muistelee.
Tartu Maratonin osallistujien määrä putosi 12 000 hiihtäjän huippuvuosista alle 2000 hiihtäjään.
– Toinen syy olivat lumettomat talvet. Vuosina 1988–1992 Tartu Maraton pystyttiin järjestämään vain yhden kerran.
Samaan aikaan kun Indrek Kelk aloitti tapahtuman johdossa, liittyi Tartu Maraton Worldloppet-sarjaan. Uusi vuosituhat toi hitaasti mukanaan uuden kasvun. Vuonna 2013 lähenneltiin takavuosien huippulukemia, kun 63 kilometrin pituiselle päämatkalle ilmoittautui lähes 6500 hiihtäjää ja kaikki oheismatkat mukaan lukien ilmoittautuneita oli yli 11 000.
Hiihtokulttuurin puolesta vaikka lumitykein
Indrek Kelkillä on työpöydällään Maalehtsanomalehti lokakuun 22. päivältä. Etusivun juttuna mainostetaan pitkän ajan sääennustetta ja suurin kirjaimin luvataan, että tänä talvena Tartu Maraton hiihdetään varmasti. Vuodenvaihteessa Tartossa on vielä lumetonta.
– Tämä lehti lupauksineen on pöydällä kannustimena, jos meinaa epäusko iskeä ulos katsoessa, Kelk naurahtaa.
Lehden etusivulle ja sääennusteen yhteyteen pääseminen jo lokakuussa ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten laajalti Tartu Maraton saa näkyvyyttä Viron mediassa.
– Erityisesti poikkeuksellisten talviolosuhteiden, kuten lumen puutteen tai kovien pakkasten, aikaan kirjoittelua ja spekulaatiota riittää. Valitettavasti virolaishiihtäjä ei ole voittanut kisaa kymmeneen vuoteen.
Tartu Maraton hiihdetään helmikuun kolmantena sunnuntaina. Kelk on ehdottanut maanantaita kansalliseksi vapaapäiväksi, jotta koko kansa voisi nauttia maratonin jälkitunnelmasta ja palautua rauhassa. Vielä utopistisemmalta kuulostava ideakin hänellä on mielessään. –
Nykyisten talvien lyhenevän lumisen jakson vastustamiseksi Tartu Maratonin reitin voisi varustaa lumitykeillä, Kelk unelmoi.
Siis 63 kilometriä tykkilatua!? Mitään tarkkoja hintalaskelmia ei ole tehty, mutta arviot liikkuvat 12–15 miljoonan euron välillä. Sellaisia rahoja ei Tartu Maraton Klubilta löydy, mutta Kelk kaavaileekin valtiollista hanketta.
– Tallinnan laululavaakaan ei päästetä rappioitumaan. Hiihtoperinne on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen osa kulttuuriamme. Miksi siihen ei voitaisi yhtä lailla panostaa? Stadioneihin ja urheiluhalleihinkin käytetään miljoonia, ja latu palvelisi vielä suurempaa liikkujajoukkoa.
Aivan alkutalveksi latua ei tehtäisi, vaan joulu-tammikuun aikana, jokavuotisen 5–10-päiväisen pakkasjakson saapuessa Etelä-Viroon. Alueelta on melkoisesti matkaa Suomen ja Ruotsin pitkille hiihtoreiteille, joten pitkä latu voisi tuoda Otepään ja Tarton vaihteleviin maisemiin paljon hiihtoturismia. //
TARTU MARATON
- Hiihtomatkat 63 ja 31 km
- tartumaraton.ee
Julkaistu alunperin Hiihdossa 1/2016