Hiihdon olosuhteiden jatkokehittäminen ja nuorten hiihtäjien tukeminen ovat tärkeitä Vuokatin hiihtokeskittymälle. Yliopistoyhteistyö on kansainvälisestikin vahvuus.
Vuokatti on hiihtolajien huippu-urheilun osaamiskeskittymä, jossa eri toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä lajien parhaaksi. Hiihtolajit ja Vuokatti ovat toisilleen tärkeitä, vaikka moni asia on 20 vuodessa muuttunut niin hiihtolajeissa, Vuokatissa kuin ympäröivässä yhteiskunnassakin.
Olympic Training Centerin johtaja Jyri Pelkonen on nähnyt Vuokatti Sport vuosinaan monenlaista, sillä hän tuli urheiluopistolle töihin ensimmäistä kertaa vuonna 1986. Tuolloin työtehtävät olivat latuhuollossa.
Opiskeluaikoinaan hän oli Vuokatti Sportilla monena kesänä kesätöissä, kunnes valmennustyöt veivät maailmalle. Urheiluopistolle Pelkonen palasi vuonna 2004, jolloin hän aloitti valmennuskeskuksen johtajana.
– Tärkein muutos, joka sen jälkeen on tapahtunut, on liikuntateknologian yksikön tulo. Alettiin miettiä tutkimuksen ja käytännön valmennuksen näkökulmasta, mitä elementtejä yliopisto tuo hiihtolajien valmennusta auttamaan. Olemme kaikin keinoin pyrkineet tukemaan tämän toimintaympäristön olosuhdetyötä.
Pelkonen korostaa yliopistoyhteistyön olevan nykymaailmassa kansainvälisestikin vahvuus, josta on mahdollisesti löydettävissä myös muille joukkueille myytäviä palveluita.
Jatkuvaa kehittämistä
Rullahiihto-olosuhteiden kehittäminen on ollut toinen merkittävä asia, jonka Pelkonen nostaa parinkymmenen vuoden ajalta esiin. Rullarataa on pidennetty kahdessa osassa, ja lisäksi Vuokatinvaaran tie on saanut kevyen liikenteen kaistan rullahiihtäjiä ajatellen. Ne ovat olleet merkittäviä olosuhdeparannuksia.
Pelkonen sanoo, että jatkossa Vuokatti Sport haluaa olla vahvemmin mukana nuorten urheilijoiden ja valmentajien kehittämisessä. Työtä tehdään jo kovasti esimerkiksi akatemian kanssa, mutta ensi vuodesta lähtien Vuokatti Sportin koordinointivastuulle siirtyvä yläkoululeiritys antaa lisää mahdollisuuksia.
– Seurattaisiin ja arvioitaisiin, millä tavalla nuoret urheilijat kehittyvät ja miten heitä valmennetaan, että heillä olisi valmiuksia ja eväitä pärjätä maailmalla. On huoli siitä, miten meillä tulevina vuosina on hyvin valmentautuneita urheilijoita. Se kokonaisuus pitää ottaa vakavammin tapetille.

Vuokatissa on myös alppimaja, mutta se on Pelkosen mukaan ollut liian vähäisellä käytöllä.
– Jotain tutkimuskäyttöä on ollut. Odotin ja oletin, että suomalaisurheilijat käyttäisivät sitä paljon enemmän.
Yksi osa olosuhdekehitystä on myös se, että ampumahiihtäjille on kaksi ammuntapaikkaa. Uusimmassa ampumaan tullaan rasituksen alaisena, samassa yhteydessä on tutkimustoimintaa.
– Siinä on myös innovaationa ampumakontti, jolla pystytään taklaamaan ympäristöasiat. Kontin ansiosta kaikki luotijäämät otetaan talteen.
Vuokatti on edelläkävijä lumen säilönnässä, mutta lumella hiihtämisen olosuhteiden varmistaminen on keskeistä jatkossakin.
– Meidän on huolehdittava, että lunta on käytettävissä riittävästi. Toinen asia on se, että kun tulee kunnon talvi, millä tavalla voimme varmistaa, että lumella hiihtäminen tapahtuu riittävän liukkaassa olosuhteessa. Hiihtoputki tarjosi aikoinaan puitteet siihen kovilla pakkasilla, nyt kuivan lumen ongelma pitää taklata muilla keinoilla.
”Hiihto huippu-urheiluna on meidän näkyvin juttu”
Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Kosti Puuruselle Vuokatti oli jo aiemmin tuttu paikka, mutta syvemmin hän on saanut perehtyä siihen nykyisessä toimessaan viime keväänä aloitettuaan.
– Ennen tänne tuloani minulla oli jo hyvin tiedossa, millainen merkitys hiihdolla Vuokatissa on, Puurunen sanoi.
Sitä kokonaisuutta hän on työssään päässyt syventämään. Vuokatti Sportilla on vuosikymmenten perinteet hiihtolajien huippu-urheilussa. Vuokatti on pitkään ollut maajoukkueiden ja seuraporukoiden luotettava leiripaikka. Se on ollut myös maailmancupien ja nuorten arvokisojen järjestäjä.
Mäkihypyn ja yhdistetyn rooli on hiipunut, mutta hiihdon rooli on edelleen merkittävä.
– Hiihto huippu-urheiluna on meidän näkyvin juttu. Se tuo meidät framille monesta näkökulmasta, Puurunen pohtii.
Lumilajien tukemisen tehtävän sanelee jo Vuokatti Sportin taustayhteisö Vuokatin Säätiö. Vuokatti Sport on kokonaisuus, jossa kaikki toiminnot tavallaan mahdollistavat ja tukevat toisiaan.
Kun Puurunen miettii näkymiä viideksi vuodeksi eteenpäin, hän näkee hiihtolajien huippu-urheilun merkityksen kasvavan Vuokatissa.
– Siihen myös tullaan panostamaan. Myös teknologia tulee mahdollistamaan asioita. Mahdollisuuksia on kehittyä ympärivuotisesti.

Vuokatti Sport, Olympiavalmennuskeskus ja Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö tekevät yhä tiivistyvää yhteistyötä ja tukevat osaamisellaan toinen toisiaan. Puurunen ei sulje pois uusiakaan yhteistyötahoja yhteisöön.
– Lajiliitot ovat tietenkin myös jo vahvasti siinä. Ehkä luonnollisia uusia yhteistyötahoja olisivat sellaiset yritykset, jotka kehittävät lumiosaamista. Myös tapahtumiin liittyvä yhteistoiminta voisi olla syvällisempääkin jonkin osapuolen kanssa.
Tapahtumat ylipäätään ovat Vuokatti Sportille liiketoiminnallisesti merkittäviä, koska ne tasoittavat luontaisia kausivaihteluita. Esimerkiksi alkutalven parahiihdon ja ampumahiihdon maailmancup on ollut merkittävä tapahtuma: pari viikkoa kestävä kokonaisuus tarkoittaa pitkiä viipymiä, sillä joukkueet tulevat usein leirille ennalta.
Kansainvälisesti yhdistetyn maajoukkueiden leirit ensilumenladulla ovat vähentyneet, mutta ampumahiihtomaajoukkueita Vuokatissa on tänäkin vuonna hyödyntämässä takuuvarmoja olosuhteita.
Voisiko kansainvälinen porukka ensilumenladulla kasvaa?
– Uskon siihen vahvasti, mutta toki se vaatii myös meiltä tuotteistamista ja kaupallistamista. Uskon, ettei kaikkia mahdollisuuksia olla vielä käytetty.
Puurunen mainitsee toistuvasti yhteistyön merkityksen. Samaa toistaa Olympiavalmennuskeskuksen johtaja Janne Vuorinen.
Vuorinen kuvaa kolmikkoa kivijalkatoimijoiksi. Myös Milano-Cortina-taustatiimissä on keskeinen rooli Olympiavalmennuskeskuksella, josta mukaan kuuluu toistakymmentä henkilöä. Tuntuma huippu-urheiluun on tiivis.
– Vaikka on useampi organisaatio, pystymme tekemään yhdessä toimintaa koko ajan paremmin ja paremmin. Se on suuri viisaus, Vuorinen sanoo.
Yhteistyö on hioutunut erittäin tiiviiksi vähitellen. Sellaista se on ollut pari vuotta, mutta Olympiavalmennuskeskus muodostui jo seitsemän vuotta sitten.
– Entiset roolit olivat aika vahvoja, joten ensimmäiset vuodet eivät olleet helppoja. Viime vuosina olemme toimineet aidosti yhdessä.

Liikuntateknologian yksikkö luo kilpailuetua
Vuokatti-Ruka Olympiavalmennuskeskuksen taustalla ovat nykyään neljä lajiliittoa, Vuokatti Sport, Sotkamon ja Kuusamon kunnat sekä tuoreimpaan sopimukseen mukaan tullut Jyväskylän yliopisto liikuntateknologian yksiköllään.
Yhteistyön tulokset ovat auttaneet kaikkia ja syventäneet yhteistyötä.
– Esimerkiksi liikuntateknologian yksikkö kulkee kuin juna, sieltä tulee tutkittua tietoa käytäntöön. Se on oikeasti ihan älyttömän iso kilpailuetu. Tämä on hyvin käytännönläheistä ja organisoitunutta.
Vuorinen ilahtuu myös siitä, että eri toimijoille tulee uusia osaavia ihmisiä mukaan uusine ajatuksineen. Se tuo ”luontaista evoluutiota”. Olympiavalmennuskeskuksen sopimuskausi päättyy keväällä, mutta jatkoa työstetään jo.
Tulevaisuustyötä Olympiavalmennuskeskuksessa tehdään vuoteen 2030 asti.
– Tästä meillä olevasta osaamisesta ei saa antaa yhtään myöten. Meidän pitää myös miettiä uusia luovia kulmia rahoitukseen. Esimerkiksi kun meillä on kovan luokan asiantuntijoita, miten voisimme löytää siihen kaupallisia kulmia ja uusia tapoja toimia, Vuorinen sanoo Pelkosen tapaan.

Olympiavalmennuskeskuksen onnistumista mitataan muun muassa sillä, montako mitalistia akatemiasta kasvaa ja miten yhteisö Milano-Cortina-arvokisaprosessissa onnistuu.
– Tehtävämme on kuitenkin auttaa lajeja menestymään. Meidän pitää huolehtia, että meillä on tuote kunnossa.
Kun Vuoriselta kysyy tulevaisuuden huolenaiheita, ne liittyvät hänelläkin urheilijamääriin. Hiihtäjien määrät ovat vähentyneet, ja kuitenkin juuri urheilijat ovat yhteisön ytimessä.
– Meistä ei saa liikaa tulla pelkästään osaamiskeskittymiä. Tarvitaan eri ikävaiheen urheilijoita ja tavoitteellisia urheilijoita. Meistä ei saa tulla toinen Kihu, vaan meidän pitää olla lajin pinnassa.
Vuorinen pohtii Olympiavalmennuskeskuksen toimintaa monelta kulmalta, mutta palaa aina jossain vaiheessa yhteistyöhön.
– Kun pystymme sitä koko ajan paremmin tekemään, kaikki voittavat.
Lue myös:
Uudet tekniikkajulisteet yhtenäistävät suomalaisen hiihdon valmennusta
Teksti ja kuvat heidi lehikoinen
Hiihto 5/2025
