Nestetasapaino – selvitä nesteentarpeesi ja juo sopivasti

nestetasapaino
Lukulistalle
ClosePlease login

Optimaalisessa treenijuomassa on riittävät natrium- ja hiilihydraattipitoisuudet ja sitä nautitaan sopivin väliajoin. Oman nesteentarpeen voi selvittää myös kotikonstein.

Kesähelteillä on tärkeää huolehtia nestetasapainosta. Hikoilun määrä ja hien koostumus ovat yksilöllisiä, eikä tarkkoja yleisohjeita sopivasta juomisen määrästä voi antaa, sillä sekä liian vähäinen, että liiallinen juominen voi olla haitallista niin suorituskyvylle kuin myös terveydelle. Omasta nesteentarpeesta pääsee parhaiten perille seuraamalla olotilaa, virtsan väriä ja kehon painoa.

Nestehukassa veren volyymi pienenee, sydämen iskutilavuus kutistuu ja verenvirtaus sekä lihaksiin että iholle vähenee. Hermoston toiminta ja lihasten metabolia heikkenevät. Lihaksiin varastoituneita hiilihydraatteja käytetään suhteessa rasvoihin tavallista enemmän. Nestehukka on lisäksi eräs yleisimmistä suorituksen aikaisten vatsavaivojen aiheuttajista.

Nestehukka heikentää suorituskykyä

Vaikka on siis selvää, että nestehukka muun muassa edellä lueteltujen tekijöiden takia laskee suorituskykyä, ei ole täysin yksiselitteistä, miten suuri nestehukan.tulee olla, jotta varsinainen tuloskunto laskee.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Nettivalmentaja

Vain 9,90 €/kk

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa