Ravintolisät – tarvitseeko juoksija niitä?

Ravintolisät
Lukulistalle
ClosePlease login

Ravintolisät eivät korvaa laadukasta ruokavaliota, mutta aivan turhiakaan ne eivät ole. Luotettavat ja tarkoin valitut ravintolisät voivat tukea tavallista ruokavaliotasi.

Ravintolisien viidakko on melkoinen. Terveydestään huolehtivalle markkinoidaan jos jonkinmoista kehon vahvistajaa, vastustuskyvyn tehostajaa ja vireyden nostajaa. Monet ravintolisät ovat täysin turhia tai pahimmassa tapauksessa ne voivat olla jopa haitallisia. Joidenkin ravintolisien käyttö on kuitenkin tietyissä tilanteissa täysin perusteltua.

Tyypillisiä ravintolisiä ovat esimerkiksi erilaiset proteiinituotteet, vitamiinit, kivennäisaineet ja rohdosvalmisteet. Ravintolisät luokitellaan elintarvikkeiksi, jotka joko ulkomuotonsa tai käyttötapansa puolesta poikkeavat tavanomaisista elintarvikkeista.

Suomessa ravintolisiä valvovat kuntien elintarvikeviranomaiset, joiden toimintaa ohjaa puolestaan Ruokavirasto. Ravintolisien laadusta vastaa kuitenkin ensisijaisesti niiden valmistaja, mutta myös maahantuojan ja myyjän vastuulla on varmistaa, että tuotteen merkinnät ja koostumus ovat lainsäädännön mukaisia.

Laadun varmistaminen hankalaa

Ravintolisien valvonta ei siis ole läheskään yhtä tiukkaa kuin lääkkeiden valvonta, mikä on hyvä tiedostaa ravintolisää valitessa. Erityisesti huippu-urheilijan, joka kuuluu antidopingvalvonnan piiriin, on oltava tämän asian kanssa tarkkana.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Treeniohjelmat

9,90 € / kk 

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa