Onko glukoosisensori seuraava sykemittari?

glukoosisensori
Lukulistalle
ClosePlease login

Viimeisen parin vuoden aikana urheiluteknologiamarkkinoille on tullut mielenkiintoinen uusi tuttavuus, nimittäin jatkuvaan glukoosinseurantaan tarkoitettu mittari. Diabetesta sairastavat ovat käyttäneet tällaisia mittareita jo pitkään, mutta nyt niitä on ilmestynyt myös urheiluun. Esimerkiksi Supersapiens-brändi on nykyään yksi Ironmanin suurimmista sponsoreista.

Jatkuvaan glukoosinmittaukseen tehty sensori kiinnitetään iholle ja yksi mittari kestää pari viikkoa. Data siirtyy puhelimeen ja sitä voi tulkita tarkoitukseen luodun sovelluksen avulla. Näin voi seurata, miten erilaiset ateriat ja harjoitukset vaikuttavat verensokeripitoisuuteen.

Erityisesti pitkillä kestävyysmatkoilla suorituksen aikaisesta seurannasta saattaa olla hyötyä esimerkiksi kilpailuravitsemusta suunniteltaessa. Toisaalta mittari voi auttaa esimerkiksi oikeanlaisten aterioiden koostamisessa ja aterioiden ajoituksessa myös tavallisen päivän aikana, jotta liikkuja pystyy välttämään selvät verensokeripitoisuuden kuopat ja piikit.

Verensokeripitoisuus riippuu kuitenkin kymmenistä eri tekijöistä, kuten eri hormonien pitoisuuksista ja niinpä glukoosimittarin arvoja ei ole aina helppo tulkita käytännössä. Lisäksi laitteiden kestävyys ja luotettavuus ei vielä ole aivan loistavalla tasolla. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, opitaanko veren glukoosipitoisuutta tulevaisuudessa seuraamaan yhtä tarkasti kuin esimerkiksi sykettä.

Lue myös:

Tärkeät hiilihydraatit

 

Teksti Kaisa Sali Kuva Shutterstock

Juoksija 8/2021

Vastaa