5 vinkkiä pimenevään syksyyn

Lukulistalle
ClosePlease login

Juoksija ei yleensä koe pimenevää vuodenaikaa yhtä hankalana kuin liikuntaa harrastamaton. Liikunta nimittäin piristää. Keräsimme juoksijan vinkit vähenevän valon vuodenaikaan.

1. Aamu- ja lounaslenkit.

Ihmisen keskuskellona toimiva suprakiasmaattinen tumake saa valosignaalinsa silmiltä. Valo virkistää ihmistä, pimeys ja illan hämärä puolestaan valmistavat lepoon. Pimeään vuodenaikaan iltalenkki töiden jälkeen saattaa tuntua raskaalta, sillä pimeähormonina tunnettu melatoniini erittyy käpylisäkkeestä illan hämärtyessä. Jos mahdollista, raivaa aikaa lenkille aamun valaistuessa tai kesken työpäivää. Treenin lisäksi saat todennäköisesti lisää energiaa töihisi!

2. Kofeiini.

Jos juokset lenkkisi alkuillasta, kofeiinin säännöstely lenkkiä ajatellen auttaa. Nauti muun päivän aikana kofeiinia maltillisesti, ja juo mukillinen kahvia tai kunnon espresso puolisen tuntia ennen lenkkiä. Viiden–kuuden kieppeillä nautittu kahvi ei useimmilla sekoita unta.

3. Parin viikon juoksutauko.

Kiivaimman juoksukauden jälkeen juoksu voi tuntua väkinäiseltä, ja kehon pienet krempat saattavat vaatia paranteluaikaa. Nyt on sopiva aika huilata hieman ja kerätä juoksunälkää vaikkapa muiden lajien äärellä. Viikon–kahden tauon jälkeen askel rullaa yleensä sekä kevyesti että juoksijaa ilahduttaen.

4. Heijastimet.

Jokainen autoilija tietää, miten paljon heijastimet parantavat näkyvyyttä. Silti moni juoksee ja kävelee ilman heijastinta – vieläpä tummissa vaatteissa. Narun päässä killuvat heijastimet eivät juoksijalle sovi, mutta käteen näppärästi napsautettavat nauhat kuuluvat juoksijan varustukseen. Syksyyn ja talveen sopivia juoksuvaatteita ja -kenkiä ostaessa kannattaa huomioida heijastavat kohdat. Ranteiden ja nilkkojen sekä jalkaterän alue on erityisen hyvä heijastimelle, sillä edestakainen liike parantaa näkyvyyttä. Heijastavaa pintaa pitäisi lisäksi olla sekä kehon etu- että takapuolella.

5. Valaisin.

Tuttuunkin lenkkiin tulee vaihtelua otsalampun valossa. Juoksijan onneksi led-lamput ovat kehittyneet viime vuosina huimasti. Pimeille poluillekin riittävän lampun saat jo varsin kohtuulliseen hintaan, ja lähimmät metrit valaiseva pikkuvalo irtoaa muutamalla kympillä. Tehokkaimmat valaisimet lähestulkoon muuttavat yön päiväksi.

Teksti Tomi Savolainen Kuva Aapo Laiho

Juttu julkaistu Juoksijassa 8/2015.