Syömishäiriöt lähes pilasivat Jonna Skrifvarsin terveyden. Nyt hän haluaa, että nuoria urheilijoita kuunnellaan tarkemmin.
Vuonna 2013 uusikaarlepyyläinen Jonna Skrifvars saavutti aikuisten SM-hopeaa 400 metrillä omalla ennätyksellään 55,35. Samana vuonna hän sai myös SM-hopeaa 4 × 400 metrin viestissä IF Nykarlebynejdenin joukkueessa.
Päällisin puolin kaikki oli kunnossa, mutta henkisesti hän ei voinut yhtä hyvin. Skrifvars oli kärsinyt bulimiasta useita vuosia.
– Alussa pärjäsin aika hyvin. 400 metrillä voi olla hyötyä tietynlaisesta ruumiinrakenteesta. Sehän onkin petollista, että seuraamuksia ei välttämättä huomaa heti, Skrifvars, 28, kertoo.
– Juoksin parhaita aikojani syömishäiriöiden alussa, mutta myöhemmin alkoi tulla vammoja, ja toipuminen kesti aina vaan pitempään.
Seuraavalla kaudella, 2014, Skrifvars ei kilpaillut lainkaan vammojen takia. Sitä seuraavalla kaudella hän kilpaili vain satunnaisesti. Kausi 2018 jäi hänen viimeiseksi huipputasolla.
– Tilanne oli pahin silloin, kun olin loukkaantuneena, eikä ollut mahdollisuutta harjoitella normaalisti. Koin sen ahdistavaksi, kaikkiaan kuusi aikuisten SM-mitalia saavuttanut Skrifvars sanoo.
Syömishäiriöt eivät välttämättä näy ulospäin, koska kehonpaino voi olla normaali, vaikka olisi suhteellinen energiavaje. Energiavaje voi aiheuttaa naisilla kuukautisten epäsäännöllisyyttä, ongelmia kilpirauhasessa sekä muun muassa luiden haurastumista.
– Olen tällä hetkellä terve, mutta aineenvaihdunta ei toimi ihan normaalisti vieläkään, ja palautuminen on hidasta, Skrifvars sanoo.
Urheilija tarvitsee tukea
Jonna Skrifvars koki jääneensä hyvin yksinäiseksi syömishäiriöiden kanssa. Kun hän otti asian esille maajoukkuevalmentajan kanssa, asia sivuutettiin olankohautuksella.
– Sain käsityksen, että syömishäiriöitä hyvin pitkälle hyväksytään osana urheilua. Valmentajat eivät osanneet käsitellä tilannetta, hän sanoo.
– Joku sanoi minulle, että niin kauan kun en laske kaloreita, minulla ei ole syömishäiriötä. En ole koskaan laskenut kaloreita. Usein ajatellaan virheellisesti, että syömishäiriö on ainoastaan anoreksia.
Syömishäiriöistä puhutaan enemmän kuin aiemmin. Tutkimusten perusteella noin viidesosa naisjuoksijoista kärsii jossain vaiheessa syömishäiriöistä. Miehillä syömishäiriöt ovat hieman harvinaisempia.
Viime vuosina moni urheilija on avoimesti puhunut syömishäiriöistään. Se ei kuitenkaaan vielä Skrifvarsin mukaan riitä.
– Hyvä, että asioista puhutaan, mutta se ei saa jäädä siihen. Valmennuskoulutuksessa pitäisi panostaa enemmän empaattiseen vuorovaikutukseen. Urheilijan keho nähdään usein vain instrumenttina, jolla on mitattavissa olevia fyysisiä ominaisuuksia, ja joka tekee tuloksia, vaikka pitäisi nähdä ihminen kokonaisuutena. Vaikka valmentaja tietää eniten valmennuksesta, urheilija tuntee parhaiten itsensä. Myös urheilijaa pitäisi kuunnella, ja urheilussa meidän pitäisi vahvemmin alleviivata nuorille että heidän pitäisi kuunnella omaa kehoaan, Skrifvars sanoo.
– Nuorilla urheilijoilla on valtava luottamus valmentajaansa, mutta valmentajilta puuttuu usein valmius kohdata syömishäiriöitä. Silloin pitäisi vähintään pystyä ohjaamaan urheilijaa oikeaan hoitoon.
Somen suuri vaikutus
Osin omien kokemustensa takia Jonna Skrifvars on halunnut työskennellä syömishäiriöiden parissa. Hänen vastikään valmistunut liikuntatieteiden maisterin opinnäytetyönsä Kalmarin yliopistossa käsittelee valmentajien näkemyksiä kehoihanteista maastohiihdossa. Aikaisemmin hän haastatteli yleisurheilulukioiden oppilaita kehoihanteista ja syömishäiriöistä kandidaatin opinnäytetyöhönsä.
Syömishäiriöiden taustalla voi esimerkiksi olla suorituspaineet, kauneusihanteet, sekä tietynlaisen luonteen omaavien ihmisten tarve kontrolloida kehoaan. Perinnölliset tekijät voivat olla altistavia, mutta ympäristö laukaisee syömishäiriön.
Tuoreessa opinnäytetyössä nousee erityisesti esille esikuvien merkitys, sosiaalisen median vaikutus ja urheiluun liittyvä suorituskeskeinen kulttuuri.
– Esikuvilla on valtava vastuu siitä, mitä he julkaisevat sosiaalisessa mediassa, mitä he kirjoittavat ja mitä he sanovat. Some antaa usein vääristyneen kuvan todellisuudesta. Kuvissa voi näyttää erilaiselta kuin miltä todellisuudessa näyttää. Se voi osaltaan heikentää nuorten minäkuvaa, Skrifvars sanoo.
Sosiaalisessa mediassa urheilijoiden päivityksissä näkyvät usein hyvin treenatut vartalot, terveellistä ruokaa, ja valtavat harjoitusmäärät. Nuoret saattavat myös saada vaikutteita esimerkiksi fitnessblogien ravinto-ohjeista, jotka eivät välttämättä vastaa kovin hyvin kilpaurheilun vaatimuksia. Nuoren urheilijan ei esimerkiksi kannata karsia hiilihydraatteja pois ruokavaliostaan.
– Nuortenkin pitäisi ehkä oppia lähdekritiikki. Kaikilla on erilaiset ominaisuudet, eikä ole järkevää yrittää kopioida toisten harjoittelua. Urheilijalle ei myöskään sovi niukka, painonhallintaan tarkoitettu ruokavalio. Tärkeintä on saada tarpeeksi energiaa. Olisi hyvä opettaa nuorille miten energiavaje vaikuttaa kehoon, Skrifvars sanoo.
Ulkonäköpaineet nousussa
Skrifvarsin haastattelemien valmentajien mukaan nuoret saavat vaikutteita sekä urheilun ihanteista, että myös muista yhteiskunnan muodostamista ihanteista, kuten muodista. Joskus ihanteet voivat jopa olla ristiriidassa keskenään.
Hänen haastattelemien urheilulukiolaisten mielestä ihanteellinen keho on ennen kaikkea laiha ja näkyvästi lihaksikas. Koska kilpaurheilussa mitataan tuloksia, aletaan myös helposti vertailemaan ulkonäköä. Moni mainitsi esimerkiksi paljastavat kilpailuasut, jotka heidän mielestään lisäävät ulkonäköpaineita.
Skrifvarsin mielestä valmentajien ja urheilijoiden pitäisi pyrkiä avoimempaan vuorovaikutukseen. Kuuntelemalla urheilijoita voitaisiin tunnistaa henkistä pahoinvointia ja mahdollisesti ennaltaehkäistä syömishäiriöitä. Se ei kuitenkaan itsessään riitä, vaan yhteisten arvojen, esikuvien ja lajikulttuurin merkitys on hyvin suuri.
– Kyse on urheilun sisällä olevasta kulttuurista, yhteiskunnallisista arvoista, ja median tavasta kohdella urheilijoita. Erityisesti huippu-urheilussa moni kokee oikeudekseen kommentoida ulkonäköä, eikä vaan tuloksia, ja usein näitä yhdistetään toisiinsa, Skrifvars sanoo.
– Urheilijan pitäisi löytää tapa erotella omia suorituksiaan ja oman arvonsa ihmisenä. Et ole yhtä kuin tuloksesi.
Teksti Marcus Lindqvist Kuva Daniel Byskata
Juoksija 6/2020