Jokainen juoksija, joka on pitänyt ranteissaan yhtä aikaa kahta erilaista sykemittaria, tietää, etteivät ne välttämättä näytä ollenkaan samanlaista energiankulutusta. Siksi moni sanookin, ettei mittarin kalorilukemiin voi luottaa.
Nykyaikaiset sykemittarit rekisteröivät äärimmäisen tarkasti sydämen sykettä. Ne kertovat keskisykkeen ja mittaavat millisekuntien tarkkuudella yksittäisten sydämenlyöntien välistä aikaa eli sykevälivaihtelua, joka puolestaan antaa epäsuorasti tietoa autonomisen hermoston tilasta ja palautumisesta. Mutta voiko sykemittareiden antamiin epäsuoriin arvioihin energiankulutuksesta tai vaikkapa palautumisesta luottaa?
Mittarin antamat tiedot sydämen sähköisestä toiminnasta ovat eksaktin tarkkoja, mutta kun näiden sykelukemien perusteella lähdetään tekemään arvioita kulutetuista kaloreista ja poltetusta rasvasta, tai kun mittari arvioi palautumistilaa, ollaan tietystä koehenkilöiden joukosta saatujen testitulosten ja niistä tehtyjen laskentamallien varassa.
Ihmisten väliset yksilölliset erot esimerkiksi sykkeen käyttäytymisessä ja sykevälivaihtelussa voivat olla niin suuria, että yksilötasolla mittarin antama lukema voi olla epätarkka, vaikka keskiarvoisesti lukemat olisivat kohtuullisen tarkkoja tietyn henkilöjoukon sisällä.
Sykemittareiden kalorilukemat poikkeavat huomattavasti toisistaan.
Myös mittareiden antamat kuntoarviot herättävät kysymyksiä. Eräs Juoksija-lehden toimitukseen yhteydessä ollut kuntoilija ihmetteli, miksi mittarin näyttämä kuntoindeksi heikentyi vuodessa, vaikka maratonaika parantui samassa ajassa 40 minuutilla eikä mittaustulos muuttunut pitkänkään levon ja palauttelun jälkeen.
Miksi näin tapahtuu? Kysyimme asiaa liikuntafysiologi Matti Jääskeläiseltä, joka on testannut mittareiden antaman energiakulutuksen tarkkuutta laboratoriomittauksin eritasoisilla ja eri-ikäisillä kuntoilijoilla.
Eri mittareita käyttävät aktiivikuntoilijat suorittivat 5 x 5 minuutin testijuoksun omilla harjoitusvauhdeillaan juoksumatolla. Testissä hapen- ja energiankulutus mitattiin Aerolution-laitteistolla.
– Mittareiden antamat kuntoarviot, hapen- ja energiankulutus, rasvojen käyttö ja palautumisen seuranta ovat epätarkkoja. Oma tuntumani esimerkiksi energiankulutuslukemiin on se, että mittareiden peruslaskentamalli on virheellinen. Koehenkilöiden joukko on ilmeisesti ollut liian pieni, ja eikä heihin ole kuulunut riittävästi eri-ikäisiä ja -tasoisia ihmisiä.
– Energiankulutusta mitattaessa myös sillä on merkitystä, onko testejä tehty polkemalla ergometriä, tuhansia kuntoilijoita testannut Matti Jääskeläinen sanoo.
Tarkimmillaan yhden mittarin kalorinkulutus poikkesi Jääskeläisen kokeissa vain 5 % laboratoriossa mitatusta, mutta tyypillinen virhe oli 15–20 % ja suurimmillaan 30–40 %.
– Myös oma maratonharrastukseni kertoo samasta epätarkkuudesta. Esimerkiksi veteraanien SM-kisoissa Kankaanpäässä mittarini ilmoitti minun kuluttaneen 2 065 kcal, mutta laboratoriomittausten perusteella oikea lukema lienee 3 150 kcal, kun vauhti on 4.19 eli 6.08 min/km. Tosin vielä en ole juossut maratonia matolla.
– Tekemieni laboratoriotestien perusteella näyttää siltä, että mittareiden logiikka ei pelaa varsinkaan vanhempien ihmisten osalta, Matti Jääskeläinen sanoo.
Tuomio: Väite pitää paikkansa. Sykemittareiden antamat epäsuoriin arvioihin perustuvat lukemat, kuten energiankulutus, ovat epätarkkoja, ja mittareiden välillä on suuria eroja, joten niitä ei kannata tuijottaa orjallisesti.
Teksti Seppo Anttila Kuva Shutterstock
Juttu julkaistu Juoksijassa 10/2014 – Treenimyytit