Takit viileään

Lukulistalle
ClosePlease login

Jalkineiden ohella kunnollinen juoksutakki on juoksijan yksi tärkeimpiä varusteita. Hyvä juoksutakki on sopiva yhdistelmä suojaavuutta ja hengittävyyttä, ja lisäksi sen tulee istua käyttäjälleen passelisti. Monia pieniä yksityiskohtia kannattaa myös miettiä ennen takin hankintaa, kuten esimerkiksi kauluksen muotoa, hihojen pituutta ja väljyyttä, heijastimia ja taskuja. Kokeilimme kolme erityyppistä juoksijan takkia.

CRAFT Lumen Wind Jacket 100 €

Craftin tuulitakissa ensimmäinen havainto on sen mitoitus. Leikkaus on väljä ja M-koko vastaa pikemminkin L-kokoa. Nimensä mukaisesti se sopii tuulisen kelin juoksutakiksi tai talvikylmällä päällimmäiseksi kerrokseksi. Polyesteristä valmistettu takki osoittautui erinomaisen hyvin vettä hylkiväksi, vaikkei se täysin vedenpitävä olekaan.

Takki on kauttaaltaan samaa ohutta materiaalia, ja yleisilme on muutenkin minimalistinen. Omaan rintataskuunsa pakkautuva takki painaa vain 130 grammaa. Vetoketjussakin on haettu keveyttä, mutta se on hieman hankala käyttää.

Hihat ovat erittäin pitkät ja tarpeettomankin väljät, ja mitoitus suosii kaikin tavoin hieman rotevampaa käyttäjää. Hengittävyys ei ole paras mahdollinen, sillä mitään verkkomaisia kaistaleita ei ole missään kohdassa. Huppu istuu muuhun mitoitukseen nähden yllättävän napakasti ja toimii juoksukäytössäkin mainiosti. Helman leveä kuminauhamainen resori jää turhan löysäksi, eikä kiristysmahdollisuutta ole.

Musta ja kuvioitu ulkoasu jakaa mielipiteitä, mutta heijastavuus siinä on kunnossa. Parhaimmillaan se on kevät- ja syksylenkeillä ja varatakkina. Takki on saatavilla myös neonkeltaisena ja naisten malli mustan lisäksi valkoisena.

+ hylkii vettä, tuulenpitävyys, kevyt ja helposti pakkautuva

– turhan väljä mitoitus

craftsportswear.com

HALTI Kiilo 149 €

Halti Kiilo on materiaaleiltaan ja ominaisuuksiltaan harkittu kokonaisuus. Takki koostuu selkeästi kahdesta osasta. Yläosa on tuulen- ja melko hyvin vedenpitävää Stormwall -materiaalia, ja takin alaosa on kalvotonta joustavaa materiaalia, joka on vettä ja tuulta hylkivää. Materiaaleissa on käytetty kierrätysmuovia.

Halti Kiilo Miehet

Leikkaus on vartalon osalta melko tyköistuva, sopivan urheilullinen ja vyötäröltä se istuu napakasti. Helma on sopivan pitkä, ja molemmilla puolilla olevien kiristysnyörien ansiosta kireyden saa säädettyä tarkasti. Hihoissa on kainaloiden kohdalla joustavampaa materiaalia. Olkavarsien alueella on muutenkin mukavaa väljyyttä, joten kädet pääsevät liikkumaan juostessa vapaasti. Mitoitus miesten M-koossa vastaa odotuksia.

Miellyttävän pehmeä kaulus on sopivan korkea ja kireä, ja putkihuivin kanssa kaulan saa suojattua kylmässäkin hyvin. Selkäpuolella on mekaaninen tuuletusaukko, ja Kiilo tarjoaa asiallisen yhdistelmän hengittävyyttä ja tuulensuojaa. Noin 300 gramman painollaan se on juoksutakiksi keskitasoa.

Halti Kiilo Naiset

Heijastinpintoja on takana ja sivuilla hyvin, mutta edessä on vain heijastava logo. Takissa on yksi vetoketjullinen rintatasku, jossa on myös kuulokejohdon läpivienti takin sisälle. Oikean kyljen puolella takana oleva tasku on hyvässä paikassa.

Halti Kiilo on toimiva juoksutakki vaihtelevaan säähän. Sillä pärjää kylmässäkin, ja leikkaus mahdollistaa myös hiihtokäytön. Naisille ja miehille oma malli.

+ monikäyttöisyys, hengittävyys, onnistunut leikkaus

– etupuolella vain yksi heijastin, ei sovi kovaan sateeseen

halti.fi

SALOMON RS Softshell Jacket 150 €

Salomonin softshell-takin mitoitus sopii parhaiten solakoille käyttäjille, ja ainakin miesten M-koon perusteella siitä kannattaa sovittaa yhtä kokoa normaalia suurempaa yksilöä.

Etuosa on vankkaa ja taatusti tuulta pitävää materiaalia. Tuulelta suojaava kangas jatkuu fiksusti selkäpuolelle asti, jolloin kyljet ovat kivasti suojassa myös sivutuulelta. Selässä on ohuempaa ja erittäin joustavaa materiaalia, joka hengittää hyvin.

Hihat ovat kauttaaltaan paksumpaa materiaalia, eikä joustavia kaistaleita ole lainkaan. Hihat ovat ohuet ja juostessa ne haittaavat käsien vapaata liikkumista. Helma on lyhyehkö, mutta muuhun mitoitukseen nähden loogisen pituinen. Plussaa tulee pyöräilytakin tapaan riittävän alas jatkuvasta helman takaosasta. Sopivan korkuinen kaulus on napakka ja se on vuorattu harjatulla pehmeällä kankaalla.

Valmistaja on sijoittanut takin Nordic Skiing -kategoriaan, joten se sopii pakkassäähän ja hiihtoon. Juoksuun se on myös passeli, erityisesti tuulisella säällä. Silloin tuntuu, että on hyvässä tuulensuojassa, mutta tehokas selkäosan hengittävyys huolehtii, ettei juoksija läkähdy, vaikka lämpötila olisi plussan puolella.

Vetoketju on jämäkkä ja helppokäyttöinen. Etutaskuista ovat sopivan kokoiset ja tiukasti istuvassa takissa tavarat eivät pääse paljon hölskymään paljon. Heijastimet on sijoiteltu erikoisesti. Niitä on oikeassa hihassa ja rinnassa, mutta vasemmassa hihassa ja selkäpuolella ei lainkaan.

+ tuulenpitävyys, sopii kunnon talvikeliin, hengittävyys

– tiukat hihat rajoittavat käsien liikkuvuutta

salomon.com

Juttu julkaistu Juoksijassa 8/2019.

 

Mainos