Kaikki mukaan?

Kuva Ari J. Hyytiäinen
Lukulistalle
ClosePlease login

HELSINKI CITY RUNNING DAY keräsi toukokuussa yhteensä toistakymmentä tuhatta osallistujaa maratonille, puolimaratonille, 5 kilometrille, maratonviestiin ja Minimaratonille. Esimerkiksi Helsinki City Run -puolimaratonilla maaliintulijoita oli tänä vuonna 6 317, kun viime vuoden lukema oli 5 128. Kiinnostus kilpailemiseen näyttäisi siis olevan koronavuosien jälkeen palautumassa normaalille tasolleen. Samanlaista kasvua on havaittavissa muissakin tapahtumissa.

Prosentuaalisesti eniten kasvua HCRD:llä oli 5 km:n matkalla. Viime vuonna maaliin juoksi 1 061 henkilöä, tänä vuonna 1 569. Silmämääräisesti mukana oli ilahduttavan paljon nuoremman polven juoksijoita. Tuloslista ei kuitenkaan tue tätä käsitystä, sillä viime vuoden 151 maaliin juosseen juniorin sijaan tänä vuonna juniorisarjoissa (alle 15-, 17-, 19-vuotiaat) oli 147 maaliin juossutta. Iloisena yllätyksenä oli kuitenkin alle 17-vuotiaiden sarjat, joissa maaliin juosseiden määrä tuplaantui niin tytöissä kuin pojissa.

Nuoret voisivat olla tärkeämpikin kohderyhmä juoksutapahtumille. Lasten kisoja kyllä on tarjolla 400–1 000 metrin matkoilla, mutta 12–16-vuotiaille ne käyvät jo auttamatta pieniksi. Toisaalta vähemmän harrastaneelle vitosen kiertäminenkin voi olla liikaa, joten hyppäys minimaratoneilta suoraan vitoselle voi jäädä monelta tekemättä.

Esimerkiksi kolmen kilometrin nuorisojuoksu voisi houkutella näitä väli-ikäluokkia, ja samalla tottumus juoksutapahtumiin osallistumisesta pysyisi tuoreessa muistissa. Sopiva kilpailumatka sekä ikätasoon räätälöidyt oheisohjelmat kiinnostaisivat taatusti myös näitä ikäluokkia.

Vitoseen voi suhtautua monella tavalla, ja se sopii yhtä lailla mailerin pitkäksi kisarevitykseksi kuin aloittelevan kuntoilijan testijuoksuksi – sekä kestävyysliikuntaan tottuneille lapsille. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Helsinki City 5:n kahden vuoden mediaaniajoissa (2022: 32.55, 2023: 33.16) on vain parinkymmenen sekunnin ero. Uusia osallistujia on siis tullut tasaisesti lisää niin osallistujajoukon kärkeen, keskelle kuin loppupäähänkin.

Maileri Santtu Heikkinen oli HC5:n ykkönen ajalla 14.20. Viron Tildrek Nurme (oik.) ja Kenian Solomon Gachoka Kagimbi (Vas.) sijoittautuivat seuraaviksi.

 

Teksti Pena Rekiranta Kuvat Ari J. Hyytiäinen

Juoksija 5/2023

Vastaa