Sydney maraton – Matka halki maailman ja kaupungin

Pääsy Sydneyyn vaati sinnikkään taistelun juoksupaikasta ja flunssa sotki viime hetken valmistautumisen, mutta reissusta tuli lopulta unohtumaton elämys. Ensimmäistä kertaa Majors-sarjassa juostu Sydney maraton tarjosi kauniin reitin, kovia haasteita ja hetken, joka oli enemmän matka kuin pelkkä maraton.

Rehellisesti sanottuna koko touhu tuntui sulalta hulluudelta – ehkä jopa tyhmyydeltä. Lähteä Suomesta maailman toiselle puolelle vain juostakseen 42 kilometriä, ja vielä lähes vuorokauden lentomatkan päähän. Ei sitä voi oikein järjellä perustella. Mutta ajatus juosta seitsemäs World Marathon Majors -sarjan maraton oli käytännössä päätetty samalla hetkellä, kun Sydney ilmoitettiin loppuvuodesta 2024 mukaan seitsemänneksi kaupungiksi.

Matkan järjestelyt tekivät kokonaisuudesta yllättävän mutkikkaan. Erityisen hankalaksi prosessin teki se, että suomalaista matkakiintiötä ei ollut lainkaan. Lähin pohjoismainen kiintiö löytyy Ruotsista, ja paikat täyttyivät siellä pääsääntöisesti ruotsalaisista juoksijoista. Kun ruotsalainen operaattori ilmoitti paikkojen loppuneen, jouduin kääntymään puolalaisen matkanjärjestäjän puoleen. Lopulta tie vei espanjalaiselle operaattorille, jonka kautta sain vihdoin varmistettua lähtöoikeuden. Pelkän osallistumispaikan saaminen tuntui jo pieneltä voitolta.

Ensimmäiset päivät Sydneyssä eivät kuitenkaan sujuneet suunnitelmien mukaan. Orastava flunssa piti minut hotellihuoneessa, ja kaupungin nähtävyydet jäivät vielä näkemättä. Ainoa tavoite oli levätä ja yrittää olla edes jotenkin kunnossa maratonpäivänä.

Majors-status näkyi

Kun lopulta seisoin lähtöviivalla, päätin ottaa roolin turistijuoksijana: hölkkäillä rauhassa Sydneyn läpi ja keskittyä tunnelmaan, maisemiin ja upeaan keliin. Sydänlihastulehdusta en halunnut napata tuliaisiksi, mutta maaliin piti päästä – sen verran paljon matkaa, aikaa ja rahaa oli investoitu Abbott World Marathon Majors -sarjan nimissä. Sydney seitsemäntenä kaupunkina täydensi kokoelman Tokion, Bostonin, Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin rinnalle.

Majors-statuksen vaikutus näkyi heti. Vuotta aiemmin osallistujia oli noin 20 000, mutta tänä vuonna lähtöviivalle kerääntyi jo lähes 35 000 juoksijaa. Tapahtumasta oli tullut välittömästi kansainvälinen ilmiö, joka toi yhteen harrastelijat, ammattilaiset ja kaiken siltä väliltä.

Lisäksi mukana oli pieni mutta merkityksellinen suomalaisryhmä: itseni mukaan lukien kuusi suomalaista ylitti maaliviivan ja saavutti seitsemännen World Marathon Majors -juoksunsa. Allekirjoittaneen lisäksi kolme muuta suomalaista juhli samaa merkkipaalua, mikä teki hetkestä erityisen arvokkaan suomalaiselle juoksuyhteisölle.

Laiska askel, energinen tunnelma

Sydneyn maraton alkaa todellisella herkuttelulla ikonisen Sydney Harbour Bridgen yli raikkaassa 17 asteen aamuauringossa. Sillalta avautuvat näkymät paljastavat jo maalialueen: yhden maailman arkkitehtuurin suurimmista helmistä, Sydneyn oopperatalon.

Heti ensimmäisten kilometrien aikana huomaan, että Sydneyn lähtöjärjestelyt ovat onnistuneet erinomaisesti. Yhteislähdön sijaan eri ryhmät – kilpajuoksijat, pyörätuolikelaajat ja aikaperusteiset hölkkäilijät – on lähetetty matkaan porrastetusti. On helppo löytää oma tila ja rytmi.

Ensimmäiset 12 kilometriä juostaan keskustan alueella. Kannustus on suurkaupungille ominaista: huutoja, musiikkia, värejä ja energiaa joka puolelta. Yhtäkkiä kompuroin asfalttiin upotettuun heijastimeen ja joudun ottamaan tukea edessä juoksevien selistä. Pieni herätys – askel on laiska, eikä keskittyminen ole aivan parhaimmillaan.

16 kilometrin kohdalla Taylor Square muuttuu värien, musiikin ja riemun keitaaksi. Pride in Sport -alue lähettää terveisensä suvaitsevaisuuden ja monimuotoisuuden puolesta. Tunnelma jää mieleen yhtenä reitin kohokohdista.

Sitten seuraa ehkäpä juoksun tylsin osuus: 16–28 kilometriä Anzac Paradella. Pitkät suorat ja väsymyksen merkit tekevät tehtävänsä. Vaikka vauhti on hidas, syke pysyy liian korkealla. Joudun kävelemään – ensimmäistä kertaa maratonurallani. Tunne on outo ja hieman nöyryyttäväkin. Maha temppuilee, nesteet eivät imeydy ja olo on hutera. Kompastun toisen kerran heijastimeen ja kaadun kunnolla. Puhelimeni lasi särkyy molemmin puolin, mutta onneksi pystyn jatkamaan turistina valokuvaamista loppumatkasta.

Taisteluvoitto kauniilla reitillä

Osuus Centennial Parkissa (30–34 km) on puolestaan huikea. Kaunis ympäristö tuo mieleen sekä New Yorkin Central Parkin että Hämeenlinnan Aulangon. Puiston rauha antaa mahdollisuuden hengähtää ja laskea sykettä. Tämä taitaa olla jo kuudes kerta, kun vaihdan kävelyyn.

40 kilometrin kohdalla Hyde Park jää taakse, ja edessä on viimeinen nousu Art Gallery Roadilla kohti Mrs Macquarie’s Chairia. Maisemat ovat henkeäsalpaavat: merellinen ympäristö, pilvenpiirtäjät, vehreä Botanical Garden ja historialliset rakennukset sulassa sovussa.

Viimeinen kilometri alas Macquarie Streetiä on pelkkää alamäkeä – aivan kuten ensimmäinenkin kilometri maratonin alussa. Harmittaa, että kunto oli tällä kertaa heikko, sillä Sydneyssä olisi ollut mahdollisuus kovaan aikaan. Mutta lopulta pääsen maaliin Sydneyn oopperatalon edustalle, ajassa 4.01.28. Mitali kaulaan, viestit maailmalle – ja hymy naamalle.

Mitä Sydneyn maratonista sitten jäi käteen? Se oli enemmän kuin juoksu. Se oli matka maailman toiselle puolelle, taistelu vastoinkäymisiä vastaan ja lopulta palkinto, jonka arvoa ei voi mitata pelkillä kilometreillä tai loppuajalla.

Majors-status nosti tapahtuman uudelle tasolle, mutta henkilökohtaisesti suurin voitto oli päästä lähtöviivalle ja lopulta maaliin. Reitti oli kaunis ja kohtuullisen helppo, järjestelyt toimivat moitteettomasti ja julkinen liikenne teki kaupungissa liikkumisesta vaivatonta – junalla, metrolla, bussilla tai lautalla pääsi minne vain, pelkkää luottokorttia vilauttaen.