Uusi kokemus: Maastoa aikuiseen makuun

Mitä tapahtuu, kun tasaisten juoksureittien ystävä lähtee maastojuoksuradalle?

Yleisen sarjan ja juniorien ohella myös masters-sarjojen PM-mitalit ratkottiin marraskuussa Vantaalla. Päätin avata siellä oman arvokisaurani, ja samalla kilpailu oli myös maastojuoksudebyyttini.

Rataa oli kehuttu jo PM-katsastuksissa, eikä syyttä. Nurmikkopinta ei näyttänyt erityisen mutaiselta. Lämpötila oli raikkaat kolme astetta, selkeä shortsikeli siis. Edustuspaidan haalin haltuuni juuri ennen kisaa, ja alkuverryttelyn jälkeen vedin jalkaani viikolla hankkimani piikkarit. Olo oli uudesta lajista huolimatta yllättävän luottavainen.

HAKUNILASSA call roomina toimi tekojääradan uudenkarhea pukuhuone. Siellä toimitsijat kertoivat kilpailijoille minuutin tarkkuudella aikataulusta. Tunnelma alkoi tiivistyä, mutta ainakaan kestävyyslegenda Teppo Syrjälän hymy ei pienestä huulenheitostanikaan hyytynyt.

Toimitsijat saattoivat kilpailijakat raan nyssäköineen lähtöviivalle. Reput kuulemma siirrettäisiin startin jälkeen maaliin meitä odottamaan. Tässähän tuntee itsensä ihan urheilijaksi, erinomaista palvelua!

ENNEN STARTTIA ehdimme vielä spurttaamaan lähtösuoralla ja ottamaan tuntumaa juoksualustaan. Huikkasin ruotsalaiskilpailijalle ”lycka till”, ja kohta oltiinkin jo liikkeellä. Samassa lähdössä juoksivat M30–45-sarjat ja edessä oli ”juniorimatka” 6 kilometriä. Yli 50-vuotiailla kilpailumatkana oli 4,5 km, 70–75-sarjoissa 3 km ja yli 80-vuotiailla 1,5 km.

Ensimmäinen kierros meni tarkkaillen ja rataan totutellen. Radan pari yläja alamäkeä sujuivat kohtuullisesti, ja ainoastaan yhdessä lyhyessä kohdassa nurmikko oli hieman upottavaa. Suurin osa 1,5 kilometrin radasta oli hyvin juostavaa.

Vauhtia oli hankala arvioida, mutta kelloni mukaan liikuin juoksualusta huomioiden ihan siedettävää vauhtia. Oman sarjani nopeammat kilpailijat livat jo kadonneet horisonttiin. Pari nuoremman sarjan kilpailijaa oli sen sijaan lähituntumassa, joten päätin kisata heidän kanssaan. Alamäissä olin helisemässä, mutta tasaisella askel rullasi sen verran, että sain pidettyä heidät viimeisen kierroksen pinnistelyn ansiosta takanani.

HARMI KYLLÄ, masters-PM-maastoissa nähtiin vain kourallinen ulkomaalaisia vieraita, ja Hakunilan loistavalle radalle olisi totta puhuen mahtunut enemmän suomalaisiakin. Kaikkiaan kilpailuihin osallistui N/M30–85-luokissa 98 kilpailijaa, heistä vanhimpana M85-sarjan Eino Manninen (Saarijärven Pullistus).

Kokemus maastojuoksusta oli todella positiivinen, kannattaa rohkeasti kokeilla tätä hienoa kestävyyslajia!