MITEN KYMMENEN VIIKON TAUKO voimaharjoittelussa vaikuttaa? Jyväskylän yliopiston tutkimus vertasi yhtämittaisella ohjelmalla harjoitelleita pitkän tauon pitäneeseen ryhmään. Molemmille harjoitusviikkoja kertyi 20.
Maksimivoima ja lihasten koko palasivat viidessä viikossa taukoa edeltäneelle tasolle, kun harjoittelu jatkui. Pitkä tauko voimaharjoittelussa ei juurikaan haitannut ohjelmalla kokonaisuudessaan saavutettua kehitystä.
On kuitenkin hyvä huomioida, että tauon harjoittelussa pitäneet saavuttivat 30 kalenteriviikossa saman tuloksen kuin yhtäjaksoisesti harjoitelleet 20 viikossa.
Tauko hidastaa hieman kehitystä, mutta on kuitenkin lohduttavaa, että taukoa edeltänyt taso on mahdollista saavuttaa yllättävän nopeasti. – EELI HALONEN
– Yhtäjaksoisesti harjoitelleilla kehitys oli selvästi hidastunut ensimmäisen kymmenen viikon jälkeen. Tämä johti siihen, että ryhmien välillä ei lopulta ollut eroa lihasmassan tai voiman kehittymisessä, kertoo harjoitustauon vaikutuksista väitöskirjaa tekevä Eeli Halonen.
Maksimivoima säilyi tauon aikana paremmin kuin lihasten koko. Siten harjoittelun tuomat hermoston muutokset ovat ilmeisesti pysyvämpiä kuin muutokset lihaksissa.
Lihasmuistiksi kutsuttu ilmiö mahdollistaa ripeän palaamisen kertaalleen harjoitellulle tasolle. Ilmiön fysiologisia mekanismeja ei vielä täysin tunneta, mutta niitä selvitetään jatkotutkimuksessa.
Lue myös:
Teksti Tomi Savolainen kuva shutterstock
Hiihto 5/2024