Alisa Vainio Helsinki City Running Dayn vauhdittaja – HCRD kerää Helsingin kaduille liki 14 000 juoksijaa

Lukulistalle
ClosePlease login

Suomen suurin juoksutapahtuma, Helsinki City Running Day, juostaan Helsingissä tulevana lauantaina. Olympiastadionille kokoontuu lähes 14000 juoksijaa ja iso joukko Suomen kärkinimiä testaamaan kuntoaan ja kilpailemaan maratonilla, puolimaratonilla, maratonviestissä, doublessa (maraton ja puolimaraton), 5 kilometrillä sekä lasten minimaratonilla.

Kovakuntoinen Alisa Vainio tähdittää naisten puolimaratonia. Vainiolla on takanaan tältä vuodelta jo kaksi huippumaratonia, viimeisin ennätys 2.29.56 syntyi reilu kuukausi sitten Rotterdamissa. Ensi elokuussa pidettävien Münchenin EM-kisojen maratonille on osallistumispaikka jo varma, ja heinäkuun MM-kisoihin Yhdysvaltain Eugenessa pääsy toteutuu todennäköisesti ranking-systeemin kautta. Suora tulosraja MM-kisoihin on 2.29.30.

Vainion valmentajan Jarmo Viskarin mukaan urheilija ei ole vielä päättänyt, kumpi arvokisa on kesän päätähtäin.

– Tavoitteena on enemmänkin kehittyä juoksijana kokonaisvaltaisesti. Vainio on maratoonarina vielä nuori ja kokematon, joten ehjä ja hyvä harjoittelu on nyt tärkeintä.

Viskarin mukaan Helsinki City Run on hyvää harjoittelua kovaan maantievauhtiin tulevia kisoja varten. Varsinaista tulostavoitetta ei urheilijalla ja valmentajalla lauantain juoksua varten ole. Vainion tänä keväänä tehty ennätys on 1.12.22. Reittiennätys on Suvi Miettisen viime vuonna juoksema 1.15.35.

Jarmo Viskarilla on Lappeenrannan Urheilu-Miesten juoksutallistaan mukana Vainion lisäksi myös toinen juoksija, kun Moona Korkealaakso osallistuu Salvequick Helsinki City 5:lle. Korkealaakso, tämän kevään ylioppilas, juoksi viime viikonlopun SM-maastoissa Nakkilassa N22-sarjan 4 kilometrillä ylivoimaiseen voittoon ajalla, joka oli kisojen toiseksi nopein naisten mestarin Nathalie Blomqvistin jälkeen.

– Moonalla on sama tilanne kuin Alisalla, nämä katukisat ovat tarpeellista harjoitusta kesää varten, Viskari kertoo.

Eikä Viskarin juoksijat lopu tähän. Hänen Lappeenrannassa vetämästään Juoksuakatemian ryhmästä on tulossa kymmeniä kuntojuoksijoita mukaan HCRD:n eri matkoille.

Salvequick Helsinki City 5 jatkaa kasvuaan

Viiden kilometrin juoksun suosio on kasvussa, nyt ilmoittautuneita on jo yli 1 400. Jos Moona Korkealaakso on selvä suosikki naisten sarjassa, niin miesten kisassa on luvassa tasaisempi mittelö. Mukaan ovat ilmoittautuneet Suomen kärkijuoksijoista Jarkko Järvenpää, Hannu Granberg ja Mika Kotiranta.

Myös kansainvälistä väriä on mukana, kun Belgian Yannick Michiels, tänä vuonna maantievitonen 14.25 ja kymppi 29.39, ja Viron Leonid Latsepov, tänä vuonna kymppi 29.32 ja puolimaraton 1.04, antavat hyvän vastuksen suomalaisille.

Mika Kotiranta otti viime viikonlopun SM-maastoissa miesten 4 kilometrillä hopeaa Eemil Helanderin jälkeen.

– HCRD:lle tulen hyvillä mielin. Toivon kovaa kisaa kesän ratakisoja varten, ja on mukava nähdä, että ulkomaalaistakin vastusta on luvassa, kertoo joensuulainen 21-vuotias tulevaisuuden lupaus.

Kotirannan harjoituskasi on sujunut hyvin. Elämä on muutenkin mallillaan, kun asepalvelus on juuri takana ja rakennustekniikan opinnot ammattikorkeakoulussa hyvässä vauhdissa. Talvella tuli jo erinomainen tulos 8.00,57 SM-hallikisojen 3 000 metrillä heti Topi Raitasen vanavedessä.

Maraton ja puolikas päivän massalähdöt

Perinteikkäät Helsinki City Marathon ja Helsinki City Runin puolimaraton antavat kuntojuoksijoille hyvän haasteen ja testin kevätkunnosta.

Puolimaratonille ovat ilmoittautuneet kärkinimistämme Ali Abdulrahman ja Jussi Utriainen. Naisten kärkinimiin lukeutuu Vainion ohella myös Suvi Miettinen.

Viime syksynä SM-maratonilla pitkän uran ennätyksensä 2.39.36 juossut Laura Manninen ja ultrajuoksutähti Noora Honkala ottavat mittaa toisistaan Helsinki City Marathonilla. Miesten startin ennakkonimiä ovat Suomen maratonin kärkeen nopeasti noussut Oscar Holmström ja polkujuoksun spesialisti Henri Ansio.

Myös Annemari Kiekara on tulossa HCRD:lle, jos vain palautuminen viime viikonlopun 2.40-maratonista Barcelonassa on alkanut hyvin, mutta kilpailumatka on vielä epävarma.

1500 lasta kirmaa omalle maratonilleen

Kasvussa on myös perjantaina juostava Minisun Minimarathon, johon on ilmoittautunut yli 1500 lasta.

Lähtöpaikkana on komeasti perinteinen Bollis, Töölön pallokenttä Olympiastadionin tornin juuressa. Alueelle on rakennettu useita lapsia ja vanhempia viihdyttäviä toimintapisteitä, joissa aika kuluu nopeasti ennen ja jälkeen juoksun.

Kilometrin juoksun jälkeen minimaratoonarit saapuvat maaliin upealle Olympiastadionille, jossa maalieväät ja mitalit odottavat. Minisun Minimarathonilla ei ole alaikärajaa, vaan tervetulleita ovat kaikki 0-12 vuotiaat!

Minimarathonilla on huomioita sosiaalinen vastuu, kun Ikano Bank sponsoroi osallistumismaksun 500:lle vähävaraisten perheiden lapsille. Hankkeen avustajana on Helsingin kaupungin perheyksikkö.

Jälki-ilmoittautuminen on yhä käynnissä!

Vielä ehdit mukaan, niin kauan kuin numerolappuja riittää!

https://secure.onreg.com/onreg2/front/step1.php?id=5398

 Kilpailukeskus ja reitti

HCRD:n kilpailukeskus on Olympiastadionilla.

Tutustu reittiin ja kannustuspisteisiin tästä

https://www.google.com/maps/d/edit?mid=1TTr8HTbsXiKSc1Rq80P71AO1aOmhen4x&usp=sharing

Aikataulu Helsinki City Running Day 2022

Perjantai 13.5.2022

Klo 17 Minisun Minimarathon klo 17

Lauantai 14.5.2022

Klo 9.30 Helsinki City Marathon ja Life Helsinki City Marathonviesti, klo 9.30

Klo 9.50 ja klo 10.10 Salvequick Helsinki City 5, lähtöryhmät 1 ja 2

Klo 14.30 Helsinki City Run, viisi lähtöä 10 minuutin välein

Ilmoittautuminen ensi vuoden HCRD:lle aukeaa perjantaina

Huippuedulliset hinnat vuoden 2023 Helsinki City Running Daylle ovat voimassa vain pe-ma 13.-16.5.! Early Bird -kampanjahintoihin sisältyy myös tapahtumapaita (arvo 24,90 e).

Ole siis nopea ja nappaa paikkasi ensi vuoden kisaan nyt! Ensi keväänä tapahtumapäivämäärä on 13.5.2023, ja Minimarathon jo pe 12.5.2023.

Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä

Helsinki City Running Day 14.5.2022

Helsinki City Running Day 14.5. 2022 

 

Artikkeli Alisa Vainio Helsinki City Running Dayn vauhdittaja – HCRD kerää Helsingin kaduille liki 14 000 juoksijaa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi