Alisa Vainio palasi voittajana kahden vuoden kilpailutauolta

Lukulistalle
ClosePlease login

23-vuotias maratoonari Alisa Vainio palasi kilparadoille yli kahden vuoden tauon jälkeen. Vainio voitti Vantaalla puolimaratonin ajalla 1.16.33.

Vainion edellinen kilpailusuoritus oli toissavuoden syyskuulta 2019 Dohan MM-kilpailuista, missä hän sijoittui maratonilla 26:nneksi. Sen jälkeen hän on kärsinyt pitkään terveysongelmista.

Vantaalla olo oli tyyni ja huojentunut. Kärsivällinen kuntoutus on johtanut hyvään tulokseen. Voittoaika oli Suomen vuositilaston kolmanneksi paras Nina Chydeniuksen ja Suvi Miettisen jälkeen.

– Ihan hyvältä tuntui. Siinä oli aika hyvä porukka juoksijoita ja kiva oli juosta. Reitti on melko nopea, Vainio iloisena arvioi.

– Seuraavaksi aion tasaisesti käydä kilpailuissa ja treenata hyvin ja sitä kautta saada lisää kuntoa ja itseluottamusta.

Vainio alitti olympiakisojen tulosrajan jo 17-vuotiaana kuusi vuotta sitten, muttei ali-ikäisenä voinut tuolloin tulla valituksi Rion olympiamaratonille. Ensi vuonna hänellä olisi tilaisuus juosta Münchenin EM-kilpailuissa.

Turun Urheiluliiton Aino Niemi ja Mikkelin Kilpa-Veikkojen Taru Häyrinen olivat Vantaalla naisten sarjan toinen ja kolmas ajoin 1.17.32 ja 1.17.56.

Hyvävauhtisessa kilpailussa viime vuoden SM-nelonen Niemi ja tämän vuoden SM-viitonen Häyrinen paransivat molemmat ennätyksiään lähes kaksi minuuttia.

Seija Nurmi Kerkkoon Urheilijoista paransi 65-vuotiaiden naisten puolimaratonin Suomen ennätystä tänä vuonna jo toistamiseen. Uusi tämän ikäluokan SE kirjataan 1.36.20.

Seuraton Kristian Lindroos voitti miesten maratonin

Miesten puolimaratonin voitti Esbo IF:n Oscar Holmström, joka paransi ennätyksensä alle 1 tunnin 10 minuutin ajallaan 1.09.07.

Ilman valmentajaa urheiluseurojen ulkopuolella harjoitteleva helsinkiläinen Kristian Lindroos voitti ylivoimaisesti miesten täysmaratonin ajalla 2.28.42. Tulos on Suomen vuositilaston kahdeksanneksi paras.

Edellistä kaksi vuotta vanhaa ennätystään Lindroos paransi lähes 20 minuuttia!

– Kaikki meni suunnitelmien mukaan, Lindroos totesi hyvävoimaisena heti maaliintulon jälkeen.

– Reilu viistuhatta kilsaa on reeniä tänä vuonna takana. Tulevaisuudessa kovempaa mennään. Katsotaan kuin kovaa pääsee, ei ole mitään ylärajaa, Lindroos lausui.

Naisten maratonin voittaja Henna Vanhanen Pudasjärven Urheilijoista toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja alitti 43-vuotiaana ensi kerran kolme tuntia. Vanhasen voittoaika oli 2.58.45.

Lauantain toiseksi nopeimmat suomalaisajat juoksivat Tukholman maratonin miesten sarjassa Joensuun Katajan Simo-Pekka Fincke (2.37.06) ja naisten sarjassa IF Nykarlebynejdenin Veronica Kengo (3.01.53).

Miesten ja naisten sarjat Tukholmassa voittivat etiopialaiset Fikadu Teferi ja Atalel Anmut ajoin 2.12.24 ja 2.29.03.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

MARATONKATSAUS 9.10.

TUKHOLMA (SWE) 9.10.2021 Tukholman maraton & Avoimet Ruotsin mestaruuskilpailut

Miehet,

Maraton: 1) Fikadu Teferi Etiopia 2.12.24, 2) James Kiplagat Kenia 2.12.26. 3) Ronald Korir Kenia 2.12.30, 4) Samuel Tsegay Eritrea/Ruotsi 2.12.34, 5) Samuel Russom Eritrea/Ruotsi 2.13.38, 6) Teshome Girma Etiopia 2.13.53, 7) Wilfred Kiptoo Kenia 2.13.55, 8) Jackson Kibet Limo Kenia 2.14.32, 9) David Nilsson Ruotsi 2.14.33, 10) Eliud Too Kenia 2.15.43, 11) Jonas Leandersson Ruotsi 2.16.40 … 13) Kristofer Låås Ruotsi 2.19.08, 14) Mustafa Mohamed Ruotsi 2.19.19, 39) Simo-Pekka Fincke 40 Suomi (JoKa) 2.37.06, 43) Eemi Lappalainen 32 Suomi (Helsinki) 2.37.42, 86) Toni Österholm 41 Suomi (HälleIF) 2.47.32, 93) Tommi Lindholm 44 Suomi (TriSu) 2.48.40.

Naiset,

Maraton: 1) Atalel Anmut Etiopia 2.29.03, 2) Carolina Wikström Ruotsi 2.29.56, 3) Charlotta Fougberg Ruotsi 2.31.08, 4) Hanna Lindholm Ruotsi 2.32.27, 5) Aleksandra Morozova Venäjä 2.32.44, 6) Grace Momanyi Kenia 2.36.38, 7) Camilla Elofsson Ruotsi 2.38.39, 8) Johanna Salminen Ruotsi 2.41.15, 9) Johanna Bäcklund Ruotsi/Suomi 2.41.52, 10) Kebebus Zewoldemariam Etiopia 2.42.10, 11) Liselotte Hellsten Ruotsi 2.42.57, 12) Evelina Henriksson Ruotsi 2.45.42 … 26) Veronica Kengo Suomi (IFNykarl) 3.01.53, 51) Elina Junnila 44 Suomi (Naantali) 3.14.05, 77) Leena Mäkäräinen 33 Suomi (KU-58) 3.21.26, 82) Kialiina Tonttila Suomi (EsboIF) 3.21.58, 91) Pia-Maria Grandell 35 Suomi (TuUL) 3.24.16.

LIVE-Tulospalvelu: https://stockholm.r.mikatiming.de/2021/?lang=FI

VANTAA 9.10.2021 Vantaan maraton

Miehet,

Maraton: 1) Kristian Lindroos 33 Helsinki 2.28.42, 2) Konsta Kajan SibVa 2.40.55 (debyytti), 3) Tomi Forsblom 46 LempKi 2.41.45, 4) Aki Hämäläinen 30 Helsinki 2.43.24, 5) Axel Nordman 21 BorgåAk 2.48.12, 6) Toni Pasanen EspTa 2.48.34 … Janne Matero 46 TuSKU 3.10.20 (luokka 12).

Puolimaraton: 1) Oscar Holmström EsboIF 1.09.07, 2) Jukka Hyttinen 38 SavRi 1.10.28, 3) Lauri Lappalainen 34 OrimJy 1.13.14, 4) Tuomas Hyttinen 46 HRC 1.16.11, 5) Tuomas Jaako 32 Ylitornio 1.16.16, 6) Tomi Halme 36 FinMR 1.16.26, 7) Harri Parkkonen 45 RauhalRR 1.16.31, 8) Jaakko Seppä 31 Helsinki 1.17.03.

10,55 km: 1) Jarkko Järvenpää 35 TP 34.02, 2) Rasmus Palmi 32 HKV (Viro) 35.13.

4×10,55 km sekaviesti: 1) LA 2.32.22 (Walte Hautala 36.46, Matias Mononen 36.19, Wäinö Hautala 38.17, Ilona Mononen 40.18).

Naiset,

Maraton: 1) Henna Vanhanen 43 PudasjU 2.58.45, 2) Minna Hirvonen Helsinki 3.08.26. 3) Marika Krohns PudasjU 3.08.47, 4) Rebekka Naatus 43 YlikiimNM 3.10.42, 5) Stina-Sofia Moberg EspTa 3.12.26, 6) Iina Lohvansuu KU-58 3.16.37, 7) Taru Schroderus 44 LA 3.19.54, 8) Pauliina Hermunen 51 Espoo 3.23.50, 9) Päivi Tryyki 53 VammLi 3.24.21 … Katri Niemistö JKU keskeytti (SM-3 2020).

Puolimaraton: 1) Alisa Vainio LUM 1.16.33, 2) Aino Niemi TuUL 1.17.32, 3) Taru Häyrinen 33 MiKV 1.17.56, 4) Anni Kuosmanen KuopRe 1.21.37, 5) Emma Katajalaakso 22 LA 2.22.11, 6) Virpi Göös 40 HRC 1.22.22, 7) Aira-Maarit Mantsinen 30 VarpaisjVi 1.30.27 (come-back, ed. kilp. 6.7.2018), 8) Jenni Muttonen 32 Kitee 1.31.03 … 13) Maija Vallinoja 55 HeJu 1.33.59, 15) Seija Nurmi 66 KerkkU 1.36.20 (65-v. SE, ent. 1.37.48 Nurmi 24.7. Heinola).

10,55 km: 1) Kirsi Roine 43 TriVa 42.58, 2) Ruusu Saarinen 37 HKV 43.35.

LIVE-Tulospalvelu: http://www.vantaanmaraton.fi/FI/tuloksetjatunnelmat

Artikkeli Alisa Vainio palasi voittajana kahden vuoden kilpailutauolta julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi