Granberg paranteli maratonennätystään Valenciassa – miesten voittajalle hurja debyyttiaika

Lukulistalle
ClosePlease login

Lahden Ahkeran Hannu Granberg  paransi ennätystään ja juoksi kauden kotimaisen kärkiajan Valencian maratonilla. Granberg taittoi matkan epävirallisten tulosten mukaan 2.20.52. Aki Nummela tuli maaliin ajassa 2.26.02.

– Siinä löytyi porukka, joka lähti juoksemaan sellaista 69 minuutin puolimaratonin väliaikaa. Siihen lähdettiin Akin kanssa mukaan, Granberg kertaili.

– Puolimatka meni 68.47:ään. Sen jälkeen 25–29 kilometrin välissä oli pitkä hivuttava nousu. Siinä energiat alkoivat vähentyä ja putosin porukasta. 30–35 kilometrin väli oli aika haastava. Loppu tuli vähän pirteämmin.

Granbergille maraton oli uran toinen. Vuosi sitten hän juoksi Valenciassa ajan 2.21.37. Tulevaa kautta kohden ajatukset ovat edelleen ratajuoksussa.

– Maraton oli viime vuoden tapaan kolmen kuukauden projekti. Nyt halusin katsoa, miten saan viime vuoden tulosta kehittymään. Katsotaan, mitä johtopäätöksiä tästä juoksusta tehdään. Kesällä juoksen joka tapauksessa ratakisoja varsinkin, kun Kalevan kisat ovat Lahdessa, Granberg sanoi.

Kiptum ja Beriso loistovauhdissa

Kenian Kelvin Kiptum voitti miesten maratonin kaikkien aikojen nopeimmalla ensikertaisen ajalla 2.01.53. Sillä Kiptum kipuaa kaikkien aikojen maailmantilastossa kolmanneksi. Hänen edellään ovat vain Kenian Eliud Kipchoge (2.01.09) ja Etiopian Kenenisa Bekele (2.01.41).

Naisten kilpailussa Etiopian Letesenbet Gidey, kolminkertainen ME:n omistaja 5000 ja 10000 metrillä sekä puolimaratonilla, lähti haastamaan Kenian Brigid Kosgein ME-lukemia 2.14.04. Hän oli vielä 30 kilometrin kohdalla 2.14.10:n loppuaikaan tähtäävässä vauhdissa, mutta taipui lopulta toiseksi.

Voiton naisten kilpailussa vei Amane Beriso Etiopian ennätyksellä 2.14.58, jolla hän nousi kaikkien aikojen maailmantilastossa kolmanneksi. Gidey oli toinen ajalla 2.16.49. Se on kaikkien aikojen nopein ensikertalaisen juoksema naisten maratonilla.

Valencia:

Kv. Maraton:

Miehet: 1) Kelvin Kiptum Kenia 2.01.53, 2) Gabriel Geay Tansania 2.03.00, 3) Alexander Mutiso Kenia 2.03.29, 4) Tamirat Tola Etiopia 2.03,49….Suomalaisia: Hannu Granberg 2.20.52, Aki Nummela 2.26.02, Oscar Holmström 2.27.47, Markus Rannankari 2.27.28.

Naiset: 1) Amane Beriso Etiopia 2.14.58, 2) Letesenbet Gidey Etiopia 2.16.49, 3) Sheila Chepkirui Kenia 2.17.29

Artikkeli Granberg paranteli maratonennätystään Valenciassa julkaistu alun perin sivulla Yleisurheilu.fi