HKV:n maratoonareille tuplamestaruus: Aki Nummela ja Suvi Miettinen juoksivat kultaa

Helsingin Kisa-Veikkojen Aki Nummela ja Suvi Miettinen voittivat Jyväskylässä maratonin Suomen mestaruudet. Nummela voitti toisen Suomen mestaruutensa ajalla 2.20.36. Miettinen juoksi ennätyksensä 2.37.58.

Suomen mestaruuksista kilpailtiin tänä vuonna Finlandia-maratonin yhteydessä Jyväskylän Rantaraitilla, joka kierrettiin neljästi. Mukana oli yhteensä 2050 juoksijaa.

Kilpailu juostiin kestävyysjuoksulle otollisessa syyssäässä lämpötilan ollessa 10 astetta eikä tuultakaan juuri ollut.

Nummela kiristi kolmannella kympillä: ”Makeeta vuosien jälkeen juosta lujaa”

Nummela aloitti rauhallisesti, mutta lisäsi vauhtia kolmannella noin 10 kilometrin lenkillä ja karkasi muilta. Hän juoksi kilpailun toisen puolikkaan 12 sekuntia ensimmäistä nopeammin 1.10.12.

Toisena miehenä maaliin saapui Pedersören Falkenin Björn Sandler, joka oli toinen myös vuosi sitten Vantaalla Jaakko Niemisen voittaessa. Nummela oli vuosi sitten kolmas.

– Passasin ensin ja pidin itse vauhdin tasaisena, kun Sandler ja Ihamäki lisäsivät vauhtia puolimatkassa ja tekivät eroa. Mutta tuntui niin hyvältä, että naputtelin kiinni.

Toiseksi tulleen Sandlerin aika oli 2.23.09. Kolmanneksi juoksi tuore Kalevan kisojen 10000 metrin kakkonen Antti Ihamäki Alajärven Ankkureista. Ihamäen aika elämänsä ensimmäisellä maratonilla oli 2.24.42.

– 26 kilometrin kohdalla tuli kramppeja ja ne jatkuivat oikeastaan maaliin saakka. Yllätyin että meni näin hyvin siitä huolimatta. Antti jäi siinä kolmannen kierroksen lopulla, Nummela kertoi.

Hopea- ja pronssimitalimiehet Björn Sandler ja kaikkensa antanut Antti Ihamäki.

Nopeusharjoituksilla maratonmestariksi

Antti Ihamäen viimeiset kilometrit ottivat koville, mutta hän taisteli kolmanneksi. Mestaruutta puolustanut järjestävän seuran Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen oli tänä vuonna neljäs ajalla 2.25.24.

Nummela voitti pitkän uransa toisen Suomen mestaruuden. Aiemmin hän on eri matkoilla joko radalla, tiellä tai hallissa voittanut 16 SM-mitalia, joista ainoa kultainen tähän asti oli vuoden 2016 SM-maratonilta.

– Vähillä kilometreillä tuli mestaruus. Kesäkuu oli vaikea, pelkkää köpöttelyä. Heinäkuusta sain kuitenkin nostettua nopeutta suunnitelmien mukaan. Kesällä 3000 metriä oli pisin matka, jolla kilpailin ennen Kalevan kisojen kymppiä.

– Nopeutta on tullut hyvin. Oli makeeta vuosien jälkeen juosta lujaa. Uskon että sopivassa jänisjuoksussa olisi 1500 metriä mennyt tänä kesänä alle 3.50:n.

– Maratontreenejä en päässyt tekemään kuin kahdesti ennen SM-kilpailua. Ne sujuivat hyvin ja toivat uskoa siihen hommaan, Nummela kertoi.

– Olen nyt isyyslomalla vielä maaliskuun loppuun saakka ja on aikaa tehdä pohjia. Ensi vuosi on EM-vuosi ja tavoite on kansainvälisellä tasolla. Ei tässä ole enää monta vuotta sinne pääsemiseksi aikaa jäljellä.

Viidenneksi sijoittunut Polvijärven Urheilijoiden Kari Heikura paransi ennätystään lähes neljä minuuttia aikaan 2.25.48. Ennätyksensä 2.27.29 juoksi myös kuudenneksi yltänyt Limingan Niitto-Miesten Tuomas Aho.

Miettinen paransi ennätystään 7.40 minuuttia: ”Voittoaika oli ihan yllätys!”

Naisten mestari Suvi Miettinen paransi ennätystään hurjasti 7.40 minuuttia ja voitti ensimmäisen maratonin Suomen mestaruutensa. Aiemmin hän on voittanut puolimaratonin mestaruuden vuosina 2013 ja 2018.

Pitkän kuntoutusjakson jälkeen elämänsä kuntoon noussut Miettinen juoksi toisen puolikkaan 18 sekuntia ensimmäistä nopeammin 1.18.50 ja teki tasaisesti hiukan lisää eroa kovimpaan kilpakumppaniinsa Laura Manniseen.

– Aika oli ihan yllätys! Kilometri kerrallaan mentiin. Mestaruudesta vaan lähdin juoksemaan. Vasta viimeisellä kierroksella päästin itseni irti, Miettinen iloitsi.

– Tuntui niin helpolta! Maalissa katsoin kelloa ja ihmettelin että oho, alle 2.40 mentiin!

– Aloitin viime vuonna valmennusyhteistyön Risto Saastamoisen kanssa. Vajaa vuosi sitten olin vielä leikkauksessa. Reisivaltimon tukkeuma oli syynä ja kaksi vuotta sitä etsittiin, Miettinen kertoi.

– Kesällä tuli paljon ratajuoksun ennätyksiä Kalevan kisoissa ja vielä Ruotsi-ottelussa. Takana ei ole yhtään ihan spesifiä maratontreeniä. Mutta nyt on ensi kaudelle mahdollisuus tehdä maratonharjoittelua, ihmetteli Miettinen suoritustaan.

Laura Manninenkin juoksi alle 2.40:n

Toiseksi naisten kilpailussa sijoittunut kahden viime vuoden mestari Laura Manninen paransi hänkin ennätyksensä alle 2 tunnin 40 minuutin. Vantaan Kenttäurheilijat -58:aa edustavan Mannisen aika 2.39.36 on myös uusi 45-vuotiaiden naisten Suomen ennätys.

Naisten kaikkien aikojen tilastossakin päivän kärkikaksikko nousevat korkealle. Miettisen uusi ennätys on Suomen kaikkien aikojen tilaston 13:nneksi paras tulos ja Mannisen 17:nneksi paras.

Kolmanneksi juoksi 4.46 minuuttia ennätystään parantanut Esbo IF:n Erika Lehtola ajalla 2.46.30.

Hyvätasoisen kilpailun kolme seuraavaakin suorastaan murskasi entiset ennätyksensä ajoin 2.50.00, 2.50.28 ja 2.51.55.

Kilpailun neljäs JKU:n Emilia Siltanen paransi ennätystään yli kahdeksan minuuttia, kilpailun viides Kuopion Reippaan Anni Kuosmanen lähes 14 minuuttia ja kuudes JKU:n Anna-Emilia Heikkinen lähes 17 minuuttia!

Tämän vuoden maratonin SM-kilpailut olivat samalla ensimmäinen osakilpailu ensi vuoden 2022 Kalevan Maljasta.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

JYVÄSKYLÄ 18.9.2021 Maratonin SM-kilpailut

Miehet,

Maraton: 1) Aki Nummela 36 HKV 2.20.36, 2) Björn Sandler 33 PedersFa 2.23.09, 3) Antti Ihamäki AlajAn 2.24.42 (debyytti), 4) Jaakko Nieminen 34 JKU 2.25.24, 5) Kari Heikura 33 PolvijU 2.25.48, 6) Tuomas Aho 36 LimingNM 2.27.29, 7) Tuomas Kari 38 JKU 2.29.35, 8) Miika Takala 43 JKU 2.31.05, 9) Juan José Bedoya Carpente 44 Espanja (Finlandia-maratonin voittaja, SM-kilp. ulkop.) 2.31.43, 10) Antti Hyttinen 38 VaajakKu 2.31.50, 11) Joonas Hytönen 36 RaumU (debyytti) 2.32.19, 12) Lauri Palsa 32 HKV 2.35.13, 13) Jukka Rahkonen 43 PolvijU (SAUL:n mestari, SM-kilp. ulkop.) 2.37.33.

Naiset,

Maraton: 1) Suvi Miettinen 33 HKV 2.37.58 (kkk), 2) Laura Manninen 48 KU-58 2.39.36, 3) Erika Lehtola 32 EsboIF 2.46.30, 4) Emilia Siltanen 38 JKU 2.50.00, 5) Anni Kuosmanen KuopRe 2.50.28, 6) Anna-Emilia Heikkinen 31 JKU 2.51.55, 7) Katja Järvelä 49 JKU 2.58.46, 8) Saara Malinen 33 HRC 3.00.28, 9) Kirsi Kivelä LimingNM (SM-kilp. ulkop.) 3.09.39, 10) Kirsti Hietaoja HippMK (SM-kilp. ulkop.) 3.10.24, 11) Natalia Nylund LA 3.10.38, 12) Maija Vallinoja HeJu (SM-kilp. ulkop.) 3.15.38.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.eqtiming.com/58233#result:216306-0-1165983-1-1-

Artikkeli HKV:n maratoonareille tuplamestaruus: Aki Nummela ja Suvi Miettinen juoksivat kultaa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi