Honkala rikkoi 50 kilometrin SE:n sadesään kiusaamassa kilpailussa Italiassa

Lukulistalle
ClosePlease login

Noora Honkala voitti naısten sarjan jo kolmannen kerran 54 kilometrin ultrajuoksussa Etelä-Italian Sorrentossa. Honkala oli kokonaiskilpailussa miestenkin joukossa kolmas uudella naisten reittiennätyksellä 3.51.04.

Väliaikana Honkala ohitti 50 kilometriä ajassa 3.37.10, joka alittaa kirkkaasti Honkalan nimissä olleen 50 kilometrin Suomen ennätyksen 3.42.08. Edellisen SE:n Honkala juoksi viime vuonna Vilnassa, Liettuassa.

– Oli tosi hyvä juoksu. Reitillä tulee nousua kaikkiaan 1500 metriä eli siinä saa tampata mäkeä ylös ja alas. Mutta minä kestän sitä hapotusta aika hyvin, Honkala kuvaili reittiä, joka vei Sorrentosta Positanoon ja takaisin.

Erityishaasteen kilpailuun toi ajoittain rajuksi äitynyt vesisade.

– Sää oli todella aikamoinen. Välillä tuntui, kuin olisi suihkutettu vettä painepesurilla. Sää oli huono aina, kun noustiin ylös vuorelle ja sieltä tuli sitten aikamoiset vesiputoukset alas, Honkala kertoi.

– Joissakin alamäissä vähän jännitti, pitääkö kenkä märällä tiellä. Mutta kun näin, että muutamat miesjuoksijat rullasivat alas aika hyvää vauhtia, ajattelin että kyllä se pitää.

Noora Honkala, voittopysti ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton tiejuoksukommission johtaja Carlo Capalbo.

Vaikea sää huomioon ottaen Honkala yllättyi vauhdistaan.

– Olin ajasta aika yllättynyt. Siinä 30 kilometrin kohdalla tuuminkin, että aika hapottavaa on. Mutta se johtui osin siitä, että juoksin nyt mäet sen verran kovempaa ylös kuin aiemmin, Honkala totesi.

Honkala kilpailee seuraavaksi tammikuun alussa Tel Avivissa, Israelissa.

Artikkeli Honkala rikkoi 50 kilometrin SE:n sadesään kiusaamassa kilpailussa Italiassa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi