Kuivisto avasi hallikauden SE:llä: ”Kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta”

Lukulistalle
ClosePlease login

Sara Kuivisto avasi hallikauden 800 metrin halliratojen Suomen ennätyksellä 2.02,64. Se toi  lajivoiton sunnuntaina Pohjoismaisessa hallimaaottelussa Uppsalassa, Ruotsissa. Myös edellinen SE 2.03,29 oli Kuiviston nimissä.

– Tuntui tosi helpolta. Oli kiva juosta, vaikka kauden ensimmäinen kilpailu jännittää aina paljon. Jännitin varmaan enemmän kuin olympialaisissa. Mutta kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta, Kuivisto sanoi.

Kuivisto juoksi kilpailun suunniteltua vauhtia. 400 metriä meni reiluun 61 sekuntiin.

– Vaikka ruotsalaiset ja norjalaiset olivat kaukana minun tilastoajoistani, sain heistä näin hallissa hyvää vastusta. Hyvä juoksu, Kuivisto totesi.

Entinen aitajuoksija Eveliina Määttänen oli juoksussa neljäs ajalla 2.07,42.

– Vähän tarvitaan vielä lisää röyhkeyttä tuollaiseen ryhmästarttiin. Tavoite oli parantaa parin viikon takaista 2.06-alkuista aikaa. Mutta se jäi huonon lähdön takia, kun jäin juoksun jäniksen kelkasta.

Miesten 800 metrillä Joonas Rinne oli kolmas halliratojen ennätyksellään 1.49,98 ja Niko Viljola viides niin ikään halliennätyksellään 1.51,02.

– Vauhti tuntui kovalta. Viimeinen kierros oli tuskaa, mutta aika täytti minimitavoitteen, Rinne sanoi.

Rinteestä tuli yhdeksäs suomalainen, joka on hallissa juossut alle 1.50 minuutin.

Samuelsson kiihdytti toiseksi – Manninen aitoi voiton

Samuli Samuelsson oli toinen miesten 60 metrillä ajalla 6,72, joka ei häntä tyydyttänyt. Voiton vei Norjan Even Meinseth ajalla 6,72.

– Parempaa aikaa odotin. Juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta 60 metriä on niin pienistä asioista kiinni. On aika vaikea sanoa, mikä meni pieleen, tällä kaudella 6,65 juossut Samuelsson sanoi

Erno Mehtonen avasi arvokilpailu-uransa juoksemalla neljänneksi ajalla 6,81

– Ihan hyvä debyytti. Oli rento fiilis. Lähtö oli kelvollinen, kiihdytys vähän pehmeä, mutta maksimijuoksu tuntui ihan hyvältä, Mehtonen sanoi.

Naisten 60 metriä voitti juoksun suosikki Ruotsin Claudia Payton mainiolla ajalla 7,31. Johanna Kylmänen kiihdytti neljänneksi ajalla 7,43, joka jää sadasosan hänen ennätyksestään. Merituuli Jääskeläinen oli kahdeksas ajalla 7,52.

– Startti oli niin vaisu, että siihen nähden hyvä aika. Loppu tuli hyvin. Oli hyvä juosta siinä Ruotsin Paytonin vieressä. Aikaan olen tyytyväinen, Kylmänen sanoi.

Ilari Manninen voitti miesten 60 metrin aitajuoksun hyvällä ajalla 7,77 ja Santeri Kuusiniemi oli kolmas ajalla 7,90.

– Lähtökohtiin nähden tosi hyvä juoksu. Olen tiistaista asti matkustellut Ranskaan, takaisin Suomeen ja sitten tänne. Sain sitä ajatellen yllättävän hyvän juoksun, vaikka tuli kolhuja ja verryttelyssä napasi vielä lonkasta. Torjuntavoitto, Manninen sanoi.

– Alku oli vaikea. muuten ok, Kuusiniemi tuumi

Anderssonit hyvässä vireessä: Saga 439, Silja 425

Naisten seiväshypyssä Saga Andersson oli toinen hallikauden toiseksi parhaalla tuloksellaan 439. Silja Andersson kohensi ennätystään viidellä sentillä 425:een ja oli neljäs. Samalla hän nousi naisten Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa seitsemänneksi.

Tällä kaudella 443 hypännyt Saga Andersson päätti kilpailuun yrityksiin ennätyksestään 444, joka jäi vielä ylittymättä.

– Perustekeminen oli hyvää, niin verryttely kuin kilpailuhypyt. Varmuus on löytynyt. Olen ihan tyytyväinen, Saga Andersson. sanoi.

Aivan erityiseksi kilpailun Sagalle teki se, että hän oli maajoukkueessa yhdessä siskonsa kanssa.

– Onhan se unelmien täyttymys. Sisko on kuitenkin minulle läheisin ihminen.

Hyvät tuntemukset jäivät kilpailusta myös Silja Anderssonille.

– Hypyt tuntuivat hyvältä, samoin rata. Oli sellainen tunne, että ennätys on mahdollinen, Silja Andersson totesi kilpailustaan.

Naisten korkeushypyssä Heta Tuuri ja Sini Lällä kamppailivat pitkään lajivoitosta, kunnes Ruotsin Louise Ekman onnistui toisella yrityksellään hyppäämään ennätyksensä 186 ja voitti. Tuuri oli toinen tuloksella 184 ja Lällä kolmas tuloksella 182.

Naisten pituushypyssä Neea Käyhkö ja Taika Koilahti jätettiin kahdelle viimeiselle tilalle reilusti alle kuuden metrin tuloksin. Ruotsin Tilde Johanssonin viimeisen kierroksen voittohyppy kantoi 653.

Helander juoksi 22-vuotiaiden toiseksi parhaan ajan

Eemil Helander juoksi miesten 3000 metrillä neljänneksi ennätyksellään 8.01,17, jolla hän menee 22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa toiseksi. Edellä on vain Samuli Vasalan SE 7.54,07.

Helander on viime vuosina keskittynyt talvella hiihtoon, joten hallikilpailuista on vain vähän kokemusta. Se vaikutti Uppsalan juoksuun. Kunnon puolesta Helander koki, että eväitä olisi ollut 8 minuutin alitukseen.

– Olen juossut hallissa viimeksi 2014. Siksi vähän säästelin loppuun. En tiennyt, miten sitä kestää, jos olisin lähtenyt kärkiporukan mukaan, Helander sanoi.

– Yllättävän hyvin tuli loppu. Nyt tietää, että seuraavan kerran voisi lähteä tuollaisen kärkiporukan vauhtiin. Juoksu tuntui hyvältä.

Kilpailun. voitti Ruotsin Jonathan Grahn ajalla 7.54,66 ennen Norjan Per Svelaa, joka hävisi voiton kuudella sekunnin sadasosalla.

Blomqvist harmitteli jäniksen roolia

Naisten 3000 metrillä Nathalie Blomqvist oli kolmas ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 9.19,27. Tulos on Suomen kaikkien aikojen hallitilaston 10:nneksi paras.

Blomqvistin juoksu ei mennyt aivan hänen toiveidensa mukaisesti. Hän veti juoksua 1400 metristä alkaen.

– ­Läksin juoksemaan kovaa aikaa ja kukaan ei oikein halunnut lähteä jänikseen perään. Minun suunnitelmani oli, etten halua vetää. Mutta jouduin sitten kuitenkin tekemään sen ja autoin siinä muita, Blomqvist tuumi.

Juoksun voitti Tanskan Sofia Thögersen ennätyksellään 9.16,09. Kaisa Kankaanranta (o.s. Tyni) oli neljäs halliennätyksellään 9.29,79.

– Vähän jäi hampaankoloon. Minusta tuntuu, että olisin voinut juosta paljon kovempaa, Ilona Mononen tuumi.

Mononen: ”Olen tyytyväinen, vaikka olisin pystynyt parempaan”

Ilona Mononen siirsi Uppsalassa historiaan Nathalie Blomqvistin nimissä olleen 1500 metrin halliratojen 19-vuotiaiden SE:n kahdeksalla sekunnin sadasosalla ajallaan 4.19,69. Aika toi Monoselle toisen sijan Ruotsin Sara Christianssonin vanavedessä. Christianssonin voittoaika oli 4.18,68.

– Vähän jäi hampaankoloon. Minusta tuntuu, että olisin voinut juosta paljon kovempaa, Mononen tuumi.

Monosen mukaan juoksun alku ei mennyt suunnitelmien mukaan. Se harmitti, vaikka ennätys lämmitti mieltä.

– Minun olisi juoksun alussa pitänyt ottaa tiukasti paikan Saran perässä, kun hän lähti jäniksen perään. Luulin, että siihen kiilannut tanskalainen olisi tehnyt niin ja nyt avauskierros jäi hitaaksi. Jouduin siksi juoksemaan koko matkan yksin, joka ei tietysti ole optimaalista, Mononen sanoi.

– Harmitti, kun olisi ollut jänis ja hyvät olosuhteet. Olen silti tyytyväinen, vaikka tiedän, että olisin pystynyt juoksemaan kovempaa.

Pidemmillä matkoilla viihtyvä Eero Saleva paransi miesten 1500 metrillä roimasti ennätystään lähes seitsemän sekuntia aikaan 3.46,85 sijoittuen kuudenneksi.

– Olin itse ajatellut 3000 metriä. 1500 metriä vähän jännitti. Mietin verryttelyssä, osaanko tarpeeksi hyvin verrytellä 1500 metrille. Alkumatkasta tuntuikin, ettei se ihan onnistunut, Saleva kertoi.

Ruotsi voitti molemmat maaottelut

Suomi sijoittui naisten maaottelussa toiseksi ja miesten maaottelussa kolmanneksi. Ruotsi voitti molemmat maaottelut. Miesten maaottelussa Ruotsi kokosi 154, Norja 139 ja Suomi 120 pistettä. Naisten ottelussa Ruotsi sai kasaan 148 pistettä ja Suomi 128.

Lajivoittoja miesten ja naisten joukkueet ottivat kolme: Sara Kuivisto 800 metrillä. Silja Kosonen voitti painonheiton lauantaina ja Ilari Manninen 60 metrin aitajuoksun sunnuntaina ajalla 7,77. Ensi viikonvaihteen SM-kilpailuja ajatellen kilpailu toi myös tukun hyviä tuloksia, kuten Viljami Kaasalaisen 400 metrin ennätys 47,67.

– Hallikausi on aika lyhyt, joten oli hyvä, että moni urheilija sai täällä hyvän kilpailun alle ennen viikonvaihteessa kilpaitavia Kuopion SM-kilpailuja. Ne saattavat monelle olla jo hallikauden viimeinen kilpailu, totesi Suomen Urheiluliiton huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

– Uppsalassa nähtiin muutamia hienoja onnistumia ja ennätyksiä, joita odotettiin, Salonen tiivisti.

 

LIVE-Tulospalvelu: https://liveresults.se/competition/nordenkampen

 

Artikkeli Kuivisto avasi hallikauden SE:llä: ”Kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta” julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi