Lahden Motonet GP – Joonas Rinteellä haave 1.46:n alituksesta

Lukulistalle
ClosePlease login

Joonas Rinne käytti Tokion olympiakisojen kilpailutauon viemällä läpi kovan ja onnistuneen harjoitusjakson. Sen tuloksia hän ulosmittaa torstaina (19.8.) Lahden Motonet GP:n 800 metrillä.

– Tämä on todennäköisesti viimeinen mahdollisuus tänä vuonna yrittää kovaa aikaa 800 metrillä. Ruotsi-ottelussa voi toki tulla kovavauhtinen juoksu, mutta Kalevan kisoissa tuskin ennätystä juostaan, Rinne arvelee.

Ennen kauden alkua Rinne ilmoitti 800 metrin tavoitteekseen 1.46-alkuisen ajan ja juoksi 1.46,35 heti kesäkuun alussa. Nyt takana on sen verran lupaavasti sujunut keskikesän treenijakso, että ennätyksen parantaminen on mahdollista.

– Tässä on pitkä kilpailubreikki takana, mutta luulen, että Lahdessa on mahdollisuus juosta ennätys, joka olisi 1.45-alkuinen, Rinne arvioi.

”Se oli toiveita herättävä harjoitus”

Lahden 800 metrillä ensimmäiset 600 metriä mennään britti Ben Greenwoodin johdolla alle 1.46:n loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Sen jälkeen kärkipaikoista lienevät Rinteen kanssa taistelemassa ainakin Marokon Nabil, joka on tällä kaudella juossut 1.44,25 sekä kesän mittaan 1.45,96 juossut Venäjän Konstantin Holmogorov ja 1.46,41 matkan taittanut britti Thomas Randolph.

– Vaikuttaa hyvältä. Minun toiveeni on, että 400 metriä mentäisiin vähintään 52 sekuntiin. Katsotaan sitten, miten jänis pystyy jatkamaan 600 metriin. Se kuinka kolmas 200 metriä sujuu, on lopputulosta ajatellen ratkaisevaa, Rinne mietti.

Oman kuntonsa suhteen Rinne on luottavainen. Harjoittelun onnistumisesta kielii Rinteen ohjelmissa toistuva 12 + 5 x 300 metrin vetoharjoitus, joka sujui hiljattain paremmin kuin koskaan. Rinne juoksi tusinan 300-metrisiä minuutin palautuksen noin 47 sekuntiin. Sarjapalautuksen jälkeen hän pinkoi puolentoista minuutin palautuksella viisi 300 metrin vetoa 42-39 sekuntiin.

– Se oli toiveita herättävä treeni, vaikkei se ei ole suoraan 800 metrille vaan enemmän 1500 metrille tähtäävä harjoitus, Rinne sanoo.

Kalevan kisoista tavoitteena tupla

Lahden kilpailu on Rinteelle lähtölaukaus syyskesän kisaturneelle, joka kattaa Tampereen Kalevan kisat ja Tukholman Ruotsi-ottelun. Tampereella Rinne jahtaa viidettä perättäistä 1500 metrin mestaruutta ja uransa toista 800 metrin mestaruutta

– Lähden Kalevan kisoihin isona suosikkina. Se tuo paineita, mutta olen luottavainen, että pystyn täyttämään odotukset, vaikka noilla matkoilla taso on Suomessa noussut, Rinne arvioi.

Saarijärven Pullistusta edustava Rinne, 26, on kesän mittaan ollut mainiossa kunnossa. 1500 metrin ennätys putosi alkukesästä lukemiin 3.38,56. Syksystä alkavan harjoituskauden tavoitteena on onnistua ensi kesänä Münchenin EM-kisoissa ja nousta Yhdysvalloissa Eugenen MM-kisoissa kilpailevaan joukkueeseen.

– Jotakin tulevaan harjoituskauteen liittyen on jo mietitty. Harjoittelun tehoja kovennetaan ja määrää nostetaan vähän, mutta aika saman tyyppisellä harjoittelun rakenteella mennään. Tuntuu, että on löytynyt sellainen minulle sopiva rytmitys, Rinne kertoo.

Osallistujat

Aikataulu ja pääsyliput

Vastaa