Maantiejuoksu kiinnostaa Kaisa Mäkäräistä – Alisa Vainio ylivoimainen Helsinki City -puolimaratonilla

Lukulistalle
ClosePlease login

Helsinki City Running Dayn yksi mielenkiintoisimmista nimistä oli entinen ampumahiihtotähti Kaisa Mäkäräinen. Hän juoksi naisten puolimaratonilla kolmanneksi ajalla 1.25.28. Alisa Vainio voitti kilpailun ylivoimaisesti ajalla 1.12.22,

– Tämä oli minun ensimmäinen kisani asvaltilla, toki joskus junnuna kovalla alustallakin tuli juostua. Halusin kokeilla kuinka jalkani toimivat uudella alustalla, jos innostun myöhemmin kokeilemaan tätä enemmänkin, hyvävoimainen ja iloinen Mäkäräinen kertoi maalissa.

Hiihtouransa jälkeen Mäkäräinen on harrastanut jonkin verran polku- ja vuorijuoksua, kuten myös ampumajuoksua.

– En ole ehtinyt hiihtotalven jälkeen juosta kovinkaan paljon, mutta tämän perusteella pystyn juoksemaan asvalttikisojakin.

Mäkäräinen kehui massajuoksun tunnelmaa. Porukassa neljän minuutin kilometrivauhti, jota hänen tuloksensa nyt hyvin lähellä oli, menee kuulemma itsestään ja aivan eri tavalla kuin yksin vetäessä.

– Puolimaraton taitaa olla minulle kuitenkin liian pitkä. Lyhyemmät matkat saattavat kiinnostaa enemmän.

Alisa Vainiolla tasainen veto voittoon

Naisten kilpailun voittanut Alisa Vainio piti hyvää vauhtia, vaikka kyseessä taisi olla hänelle enemmänkin harjoitusveto. Aika oli 1.12.46, kun hänen ennätyksensä on vain hivenen parempi 1.12.22. Vainio oli maalissa kuin juuri kevyeltä aamulenkiltä tullut.

– Ajattelin etukäteen sellaista 1.16:n aikaa, mutta kovempaahan tuo meni. Perusraastoa raskailla jaloilla tiiviin harjoittelun lomassa, Vainio totesi juoksustaan.

Vainion jatko-ohjelma riippuu siitä, toteutuuko hänelle paikka heinäkuussa pidettävien Eugenen MM-kilpailujen maratonille. Rankingin kautta se todennäköisesti irtoaa, vaikka suora MM-raja jäikin kevään maratoneilla reilun 20 sekunnin päähän.

– Nyt haen ratakisoja ja niiden kautta rytmiä ja nopeutta. Vuoristoleiri ennen MM-kisoja tulee mietittäväksi, jos valinta kisoihin tulee.

Jarkko Järvenpäällä tuplapäivä

Miesten puolimaratonin voitti Tarton yliopiston urheiluseuraa edustava kenialainen Ibrahim Mukunga Wachira. Hän kävi kovan kirikamppailun Jarkko Järvenpään kanssa. Ero maalissa oli muutama metri, vaikka miehet saivat saman ajan 1.07.58.

Järvenpäällä oli kiireinen päivä, oma tupla, sillä aamulla hän ehti juosta jo 5 kilometrin kilpailun. Siinä hän oli viides ajalla 14.51, joka on 35-vuotiaiden miesten uusi Suomen ennätys.

– Parempi voitti. Piti rankaista itseään, kun olen niin huonossa kunnossa, Järvenpää tokaisi heti maalin jälkeen.

– Puolen matkan jälkeen alkoi juoksu taas kulkea, kuten viikko sitten SM-maastossakin kahden kisan myötä. Alku näissä tuplissa on aina vaikea.

Järvenpää kilpailee ahkerasti, sillä omien sanojensa mukaan yksin ei tule muuten treenattua kunnolla. Hänen kesän tavoitteenaan ovat kotikaupungissa Tampereella kesä-heinäkuun vaihteessa pidettävät Mastersien MM-kilpailut, missä hänellä on ohjelmassa peräti viisi starttia.

Annemari Kiekara väsymätön maratonilla

Annemari Kiekara voitti Helsinki Cityn naisten maratonin mainiolla ajalla 2.41.11. Viikko sitten hän juoksi Barcelonassa 2.40.14 eikä väsymys näyttänyt nyt pahemmin painaneen, päinvastoin.

–  Olisipa viikko sitten ollut näin hyvä päivä, niin aika olisi painunut silloin nopeassa kisassa paljon paremmaksi. 2.36 olisi mennyt, Kiekara totesi.

Jo huhtikuussa Kiekara juoksi Rotterdamissa 2.39.46. Kiivas kilpailutahti johtuu siitä, että hän himoitsee päästä elokuisiin EM-kilpailuihin. Sinne Suomella voisi olla mahdollisuus lähettää mukaan naisten maratonin joukkue, johon Kiekara on luonnollisesti vahva ehdokas.

Nyt Helsingissä Kiekara joutui juoksemaan käytännössä koko matkan yksin.

– Kympin paikkeilta lähtien sain jonkin aikaa apua miesjuoksijoilta. Välillä yritin juosta turhankin kovaa ottaakseni heitä kiinni ja saadakseni peesiapua.

– Jos pysyn terveenä, niin saan nostettua kuntoani loppukesää kohti, maalissa hyvävoimainen Kiekara kertoi.

Samalla hän kuitenkin myönsi, että kyllä tiivis kilpailutahti tuntuu kehossa, kun ikääkin on jo 45 vuotta.

Helmikuussa Kiekaran kunto oli heikko, kun veriarvot romahtivat. Mitään syytä tähän ei perusteellisissakaan terveystutkimuksissa löytynyt, muttaa tilanne parani lopulta itsestään. Viime syyskuussa Kiekara kävi läpi jalkaleikkauksen rasitusvammojen takia.

Manninen väläyttelee lopettamista, kilpaileminen ei sytytä

Toinen ikiliikkuja, 49-vuotias Laura Manninen, oli maratonin kakkonen ajalla 2.45.11. Maalissa hän huokui iloisuutta.

– En ole väsynyt, sillä tähän kisaan lähdin ensimmäistä kertaa mukaan vain tarkoituksenani nauttia juoksusta.

Manninen väläytti myös mahdollisuutta lopettaa kilpauransa, mutta nämä päätökset hän on pyörtänyt ennenkin.

– Rakastan treenaamista, mutta kisat ovat nykyisin henkisesti entistä vaikeampia. Varsinkin nyt kun muutin asumaan Etelä-Savoon. Tälle kisamatkalle starttasimme aamulla kello viisi.

Kolmas oli ultrajuoksija Noora Honkala uudella ennätyksellään 2.50.32.

– Oli hyvä fiilis juosta. Tavoitteenani oli toteuttaa valmentajani Seppo Leinosen ohjetta vetää mahdollisimman tasaisesti. Rynnimiseen ei ollut tarvetta, sillä juoksen kolmen viikon päästä Sloveniassa 6 tunnin ultrajuoksun.

Honkala lupasi kokeilla maratonia joskus tosissaan, kunhan ultrajuoksuista tulee sopiva tauko.

Työmatkajuoksija-Oscar Holmström miesten maratonin nopein

Miesten maratonin voitti Oscar Holmström ajalla 2.24.57. Hän on noussut muutamassa vuodessa harrastelijajuoksijasta Suomen maratonin kärkitasolle. Viime vuonna juostu ennätys jäi vain minuutin päähän. Helsinkiläinen, kardiologiaan erikoistuva 29-vuotias lääketieteen tohtori ei ota suuria paineita urheilustaan, vaan hyödyntää muun muassa työmatkojaan harjoittelussaan.

Maalissa Holmström nautti voitostaan täysin rinnoin, vaikka myönsikin kisan vaikeudet.

– Hyvällä meiningillä menin ja sääkin oli hieno. Raskas juoksu kuitenkin oli enkä ole tottunut ylämäkiin.

Kilpailun johtoon Holmström siirtyi vasta 32 kilometrin kohdalla. Sitä ennen kärkipaikkaa piti kamerunilainen, Porin Yleisurheilua edustava Eric Mbacha, joka sijoittui toiseksi ajalla 2.28.32. Kolmas oli maratoneja parhaimmillaan liukuhihnalta juokseva Ole Antti Halonen tuloksella 2.35.47.

HELSINKI 14.5.2022 Helsinki City Running Day

5 km: 1) Yannick Michiels Belgia 14.26, 2) Tiidrek Nurme Viro 14.30, 3) Mika Kotiranta JoKa 14.34, 4) Hannu Granberg LA 14.43, 5) Jarkko Järvenpää TP 14.51, 6) Leonid Latsepov Viro 14.52, 7) Samu Mikkonen TP 15.12, 8) Walte Hautala LA 15.16, 9) Julius Mäkinen TP 15.23, 10) Aleksi Kivelä LempKi 15.42.

Puolimaraton: 1) Ibrahim Mukunga Wachira Kenia 1.07.58, 2) Jarkko Järvenpää TP 1.07.58, 3) Jussi Utriainen LA 1.08.44, 4) Karl Mäe Viro 1.09.30, 5) Jukka Hyttinen SavRi 1.11.06, 6) Nicolás Mateos Garrido Espanja 1.13.08, 7) Jussi Partanen HRC 1.14.05, 8) Jack Poland Britannia  1.14.14, 9) Ville Maunuksela ImatrU 1.14.30, 10) Ando Õitspuu Viro
1.14.51.

Maraton: 1) Oscar Holmström EsboIF 2.24.57, 2) Eric Mbacha PoYU 2.28.32, 3) Ole Antti Halonen Kotka 2.35.47, 4) Jesse Lindberg Helsinki 2.37.58, 5) Antti Hartikainen AnjalLi 2.38.51, 6) Manu Kauppila HonkasjSU 2.39.12, 7) Henri Ansio FinMR 240.23, 8) Pekka Kulpakko EspTa  2.43.03, 9) Mikko Sallinen Endurance 2.44.45, 10) Miska Keskinen Turku 2.49.27.

Naiset,

5 km: 1) Moona Korkealaakso LUM 16.24, 2) Josefin Sjölind HIFK 17.24, 3) Birgit Pihelgas Viro 17.37, 4) Emilia Siltanen JKU 17.37, 5) Anna-Stiina  Erkkilä EspTa 17.47, 6) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRe 18.07, 7) Emma Hakala EspTa 18.20, 8) Kaarina Lehtonen HyvinkSU 18.22, 9) Edith Eikkinen KU-58 18.25, 10) Taimi Vallinoja HKV 18.37 (15-v. voittaja).

Puolimaraton: 1) Alisa Vainio LUM 1.12.46, 2) Suvi Miettinen HKV  1.17.39, 3) Kaisa Mäkäräinen KontiolU 1.25.28, 4) Veronica Kengo  IFNykarl 1.25.57, 5) Minna Hirvonen Helsinki 1.26.11, 6) Rosanna Andrews Britannia 1.27.39, 7) Satu Uuttu KU-58 1.27.58, 8) Leena Mäkäräinen KU-58 1.28.02, 9) Elisa Repo SuistamSi 1.30.29, 10) Anni Matilainen LXTri 1.30.56.

Maraton: 1) Annemari Kiekara PudasjU 2.41.11, 2) Laura Manninen KU-58 2.45.18, 3) Noora Honkala Endurance 2.50.32, 4) Petra Kilpeläinen HollU 2.55.48, 5) Mari Boikov Viro 2.57.58, 6) Soili Kosonen EspTa 3.08.02, 7) Rebekka Naatus YlikiimNM 3.13.01, 8) Mirja Vartiainen EspTa 3.13.18, 9) Essi Kilpeläinen HeJu 3.18.18, 10) Jaana Salonen RAJU 3.18.50.

 

Artikkeli Maantiejuoksu kiinnostaa Kaisa Mäkäräistä – Alisa Vainio ylivoimainen Helsinki City -puolimaratonilla julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi