Minne menee 10 000 metrin ratajuoksu – onko kisoja liian vähän?

10 000 metrin ratajuoksun tilanne on puhuttanut yleisurheilu- ja juoksupiirejä. Matkaa juostaan entistä vähemmän, ainakin Suomen kilpailukalenterin perusteella.

Maailmalla ratakympin taso on kehittynyt tasaisesti kovemmaksi, mutta Suomessa suunta on päinvastainen.

Kilpailukalenterin tilanne nousee aina esille, kun ratakymppiä ei enää juosta huippuyleisurheilun näyteikkunassa Timanttiliigassa tai maiden välisessä Euroopan joukkuemestaruuskilpailussa. Myös Suomi-Ruotsi-ottelussa kilpailu on juosta kahtena viime kertana 10 kilometrin katujuoksuna.

Ovatko kilpailumahdollisuudet vähentyneet? Jos ovat, niin onko se vaikuttanut tulostasoon? Entä onko trendi sama kansainvälisesti ja meillä Suomessa?

Sikäli tilanne on erikoinen, että mitään muuta perinteistä yleisurheilulajia, joka on ollut lajiohjelmassa jo yli 100 vuotta, ei olla kohdeltu samalla tavalla. Huippukilpailuja järjestetään entistä enemmän television ja tapahtumamarkkinoinnin ehdoilla, ja silloin pitkäkestoista juoksua ei haluta ohjelmaan. Sellainenkin käsitys on tullut esille, että katsojien kiinnostuksen uskotaan riittävän kilpailujen seuraamisessa vain 1,5 tunniksi.

Seuraavat vertailut on tehty vain miesten 10 000 metristä, mutta se antaa riittävän kuvan lajin kokonaistilanteesta. Naisten lajiksi ratakymppi vakiintui vasta 1980-luvulla. Kaavakuvat (lähteenä Tilastopajan keräämät tiedot) eivät ole ehdottoman tarkkoja, mutta osoittavat selvästi ratakympin trendit kansainvälisesti ja Suomessa niin tulostason kuin kilpailumahdollisuuksien suhteen.

Maailmalla tulokset paranevat

Maailman kärkitulos ja 50:s tulos ovat nousseet tasaisesti vuodesta 1980 lähtien nykypäivään. Viime vuosien kehityksessä on huomioitava uusien kenkämallien kehitys, mutta on myös muistettava, että aikaisemminkin on ollut tulostasoa nostavia tekijöitä, esimerkiksi jänisjuoksujen yleistyminen tai mahdolliset dopingmenetelmät.

Ratakympin tulostasoa on todennäköisesti heikentänyt puolimaratonin suosion kasvu, joka on ajoittunut suurelta osin viimeisen 10 vuoden ajalle.

Kilpailujen määrää maailmanlaajuisesti on käytännössä liian työläs arvioida. Jos kriteeriksi otetaan kilpailut, joissa voittotulos on ollut 28.30 tai parempi, niin kilpailujen määrä ei ole vuosien saatossa vähentynyt, vaan päinvastoin huippukilpailuja on entistä enemmän. Luonnollisesti siihen on yhtenä syynä tason nousu maailmalla.

Keskimäärin tällaisia huippukilpailuja on ollut 30–40 kappaletta vuodessa. Ajanjaksolla 1980–2022 huippuvuosi oli 2021, jolloin kilpailuja oli 76, ja pienin luku 21 kilpailua on vuodelta 1985. Koronavuonna 2020 kilpailuja oli 32.

Nämä lukemat eivät siis kerro suoraan kilpailumahdollisuuksista, vaan sen, että kovaa juostaan yhä useammassa kilpailussa. Silloin ainakin huippujuoksijoilla kilpailumahdollisuudet ovat parantuneet.

Suomessa trendi väärään suuntaan

Suomessa tilanne on päinvastainen: Kilpailujen määrä on vähentynyt, ja myös tulostaso ja kauden kärkitulos ovat olleet laskevalla käyrällä koko ajan.

Usein todetaan, ettei voi tulla tuloksiakaan, jos ei ole kilpailuja. Tämä olisi helppo selitys tulostason kehitykselle, ja se olisi myös helppo korjata, mutta ainakaan minä en usko, että suomalaisten tulokset ovat riippuvaisia ensisijaisesti kilpailumahdollisuuksien puutteesta. Syyt ovat jossain muualla.

Se on myös selvä asia, että into järjestään 10 000 metrin kilpailuja on vähentynyt, kun tulostaso on heikentynyt ja juoksijoiden määrä pienentynyt. Kaukana ovat ne ajat, jolloin esimerkiksi Helsingissä järjestetty Toukokuun kymppi oli tärkeä kauden avauskisa koko yleisurheiluakin ajatellen, ja parhaimmillaan juoksijoita riitti kahteen tasokkaaseen erään.

Tässä kirjoituksessa en pohdi valmennuksellisia tekijöitä Suomen kympin tasoon – ja sitä paitsi samoja tulostasoon liittyviä tekijöitä on nähtävissä myös rinnakkaismatkoilla 5 000 metrillä ja maratonilla –, mutta nostan esille pari kilpailujen järjestämiseen liittyvää asiaa.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Hollannissa 10 000 metrin mestaruuskilpailu käydään omana kilpailunaan erillään maan mestaruuskisojen ohjelmasta. Olisiko tällaisesta ratkaisusta jotain hyötyä myös Suomessa, en tiedä, mutta asiaa voisi ainakin pohtia. 5 000 ja 10 000 metrin tulokset varmaan paranisivat, jos niitä ei tarvitsisi juosta kahden päivän välein.

Kotimaisessa kisakalenterissa on syytä panostaa enemmän laatuun kuin kilpailujen määrään. Ratakymppi pienellä porukalla juostuna ei ole otollinen tulosten tekemiselle. Suomeen kannattaisi kehittää oma 10 000 metrin kilpailu keväälle ja mahdollisesti myös syksylle, jonka olosuhteisiin, osallistujamääriin ja markkinointiin tehtäisiin satsausta. Näinä ajankohtina myös muiden matkojen juoksijat ja nuoret voisivat kokeilla matkaa uutena lajina.

Usein keskikesällä järjestetyissä kilpailuissa, esimerkiksi Kalevan kisoissa, olosuhteet eivät tue ratakymppiä. Iltapäivän aurinkoinen, lämmin ja tuulinen olosuhde on otollinen pikajuoksuihin ja moniin kenttälajeihin, mutta ei 25 ratakierroksen juoksuun. Siihen sopii paremmin viileä ja tyyni sää, joka toteutuu Suomen kesäillassa kello 20 jälkeen.

Lue myös:

Ruotsi-ottelu oli läpileikkaus Suomen kestävyyslajien tilasta

Teksti Ari Paunonen, ari.paunonen@juoksija-lehti.fi

Artikkelikuva: Lontoossa järjestettävä Night Of The 10 000M PBs, kympin ennätysilta, on Iso-Britannian mestaruuskilpailu, joka kerää huippujuoksijoita myös muualta Euroopasta. Kuva Mark Shearman.