Muuse teki vetojuhdan työt ja juoksi 5000 metriä 13.32,91: ”Nyt on hyvä boogi päällä”

Lukulistalle
ClosePlease login

Mustafe Muuse juoksi roiman ennätysparannuksen 5000 metrillä Brysselissä lauantaina ja samalla matkan 2000-luvun parhaan suomalaisajan.

Muuse oli kaksipäiväisessä IFAM-kilpailussa 5000 metrin erässään kahdeksas ajalla 13.32,91, kun vuosi sitten juostu oma aiempi ennätys oli 13.51,56.

– Hyvä kisa, mutta kuten minun tapoihini ja tuuriini kuuluu, kisoissa sattuu kaikenlaista, Muuse totesi.

– Olin toisessa erässä, jossa jänis ei lähtenyt vetämään oikeaa vauhtia. Katsoin, että eka tonni oli 2.47,8 ja totesin, että nyt ei auta kuin tehdä itse töitä. Vedin seuraavan tonnin 2.40:een ja jatkoin siitä 4200 metrin asti. Siinä lopussa tuli sitten porukkaa edelle ja kiristettiin vauhtia.

Muuse: ”Tämä oli hyvä pohja-aika”

Muuselta juoksu oli väkevä näyte hyvästä kunnosta ja halusta näyttää se.

– Ei tuo mikään optimaalinen juoksu ollut. Mahdollisuuksia olisi ollut reilusti alle 13.30 aikaan. Huomasin heti ensimmäisen kilometrin jälkeen, että nyt kulkee, eikä hyvää kuntoa kannata tuhlata 14 minuutin aikaan. Tämä oli hyvä pohja-aika, Muuse arvioi ennätystään.

Muusen hyvä aika tuli rahtusen takkuisen kevään jälkeen. Hän kärsi kevättalvella bursiitista, eli limapussin tulehduksesta korkeanpaikan leirillä, ja sen jälkeen kiusaksi ilmaantui ankara koivuallergia. Se ei kuitenkaan estänyt voittoa Kotkan SM-maastojen 10 kilometrillä kolme viikkoa sitten.

– SM-maastoissa oli tosi vaikeaa, mutta sen kisan jälkeen rauhoitin tilannetta ja sain tehtyä hyviä treenejä. Juoksin viime viikolla treeneissä hyviä tonneja ja huomasin, että on nyt hyvä boogi päällä.

Seuraavaksi Muuse suuntaa Ranskaan Font Romeun korkeapaikan harjoituskeskukseen ja juoksee seuraavan kilpailunsa kesäkuun puolivälissä.

Turun Urheiluliittoa edustava Muuse, 22, harjoittelee Janne Ukonmaanahon valmennuksessa.

Bryssel:

Kv. IFAM -kilpailun 1. päivä:

Miehet, 5000 m, Erä 2: 1) Duarte Gomes Portugali 13.27,52, 2) Joel Ibler Lillesö Tanska 13.29,06, 3) Will Barnicoat Britannia 13.29,23,…8) Mustafe Muuse Suomi 13.32,91.

Naiset, pituus: 1) Angélica Berriot Ranska 665, 2) Pauline Hondema Hollanti 644, 3) Rogilia Bissemo Ranska 638, 4) Jessica Kähärä Suomi 636.

 

Artikkeli Muuse teki vetojuhdan työt ja juoksi 5000 metriä 13.32,91: ”Nyt on hyvä boogi päällä” julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi