Richardssonille loistojuoksu ja uusi ennätys 10000 metrillä: ”Jos en ole tähän tyytyväinen, niin mihin sitten!”

Lukulistalle
ClosePlease login

Camilla Richardsson onnistui mainiosti EM-kisojen 10000 metrin finaalissa. Hän oli kisan yhdeksäs uudella ennätyksellään 32.19,27. Entinen ennätys 32.27,65 parani yli kahdeksan sekuntia.

Richardsson juoksi nousujohteisen kisan. Hänen 5000 metrin väliaikansa oli 16.16, ja toisen puolikkaan hän kiri 16.02:een ja viimeisen kilometrin 3.01.

– Ensimmäinen juoksuni aikuisten arvokisoissa, kun onnistuin hyvin. Jos en tähän ole tyytyväinen, niin mihin sitten, juoksija iloitsi kisan jälkeen.

Richardsson juoksi pitkään ryhmässä, jossa vauhti tuntui välillä hitaalta.

– Ensimmäiset seitsemän kilometriä olivat helppoja. Koko ajan mietin, joko lisään vauhtia, mutta se oli parempi vaihtoehto kuin lähteä yksin vetämään. Nyt oli hyvät jalat ja kunto. Olisi tietysti ollut mukava katsoa mihin se olisi oikein riittänyt kovavauhtisessa kisassa.

Viimeisellä kolmella kilometrillä Richardsson kertoi tunteneensa, että rahkeissa on vara kiristää vauhtia.

– Kun näin, että edellä juoksevat alkavat hyytyä, se antoi intoa kiristää vauhtia ja selkiä alkoikin tulla vastaan.

Nyt edessä on 5000 metrin kilpailu kahden välipäivän jälkeen.

– Uskon palautuvani hyvin. Kun tämä oli kiihtyvävauhtinen juoksu, on helpompi palautua.

Camilla Richarsson malttoi hyödyntää juoksussaan ryhmän apua, vaikka vauhti tuntuikin välillä liian hitaalta. Viimeisillä kilometreillä hän häipyi kuitenkin omille teilleen.

Juoksijan valmentaja Jukka Keskisalo oli radan reunalla kannustamassa ja huutamassa väliaikoja. Ennätys tuli, vaikka väliin mahtui ryhmässä myös hitaita kierroksia. Uudella ennätyksellään Richardsson nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi Annemari Sandellin (nyk. Kiekara), Johanna Peiposen ja Päivi Tikkasen jälkeen.

Keskisalo antoi tunnustusta suojatilleen.

– Camilla on tehnyt kovaa työtä. Tänä vuonna ulkomaan leireilyäkin on kertynyt 120 vuorokautta, Keskisalo kertoi Ylen haastattelussa.

Richardsson koki reilu kuukausi sitten pahan romahduksen ja pettymyksen Eugenen MM-kisojen helteessä, ja siitä toipuminen oli vaikeaa. Juoksija suuntasi kuitenkin heti uudelle vuoristoleirille toipumaan ja parantelemaan kuntoaan.

– Vaikeita vuosia on ollut vammojen takia. Piikkarit ovat lentäneet muutaman kerran roskiin ja olen ajatellut lopettaa koko homman. Se on ollut vaikeaa Jukallekin, kun juoksu ei ole ollut aina niin hauskaa, Richardsson kertoi – mutta nyt onnistuneen kilpailun jälkeen jo huojentuneena.

Euroopan mestariksi juoksi Turkin Yasemin Can ajalla 30.32,57. Hopean nappasi tuore kansainyhteisön mestari Iso-Britannian Eilish McColgan, 30.41,05 ja pronssia Eugenen MM-kisojen maratonilla kolmanneksi juossut Israelin Lonah Chemtai Salpeter, 30.46,37.

Artikkeli Richardssonille loistojuoksu ja uusi ennätys 10000 metrillä: ”Jos en ole tähän tyytyväinen, niin mihin sitten!” julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi