Rinne voitti 1500 metriä, harmitteli ettei Lampisen vauhdinpitoa hyödynnetty

Lukulistalle
ClosePlease login

Joonas Rinne juoksi Lappeenrannassa kolmannen perättäisen 1500 metriä alle 3.38:n ja saavutti arvokkaan voiton napakan kirin siivittämänä ajalla 3.37,80.

Rinteelle voitossa oli aavistuksen hapan maku, sillä 1000 metriin saakka kilpailua SE-vauhtia siivittäneen Ville Lampisen vanavedessä olisi ollut tarjolla tilaisuus parempaankin aikaan.

– Kun kuultiin mitä vauhtia Ville lähtee vetämään, todettiin että sitten vaan roikutaan perässä. Muttei siihen sitten kukaan lähtenyt roikkumaan. Ville veti sitä, mitä oli pyydetty, Rinne harmitteli.

– Vahvan tuntuinen juoksu, mutta kyllä tämä jää historiaan menetettyjen mahdollisuuksien juoksuna.

Rinne on kahdessa edellisissä 1500 metrin juoksussa pinkonut 3.37,80 ja nykyisen ennätyksensä 3.37,65. Yhdessä Lappeenrannan juoksun kanssa ne kertovat, että Rinteella on sopivavauhtisessa juoksussa edellytykset parantaa ennätystään.

– Ehdottomasti. Seurasin tuossa juoksussa kelloja, ettei menty mitenkään älyttömän hiljaa ja pystyin siitä vetämään hyvällä lopulla taas 3.37-alkuisen ajan. Nyt menetettiin mahdollisuus parempaan aikaan, kun ei lähdetty alusta jäniksen perään.

Naisten 1500 metrillä ennätyksiä

Naisten 1500 metriä voitti Sveitsin Joceline Wind ajalla 4.11,98. Suomalaisista neljänneksi juossut Emilia Jousimaa teki ennätyksensä 4.21,51, samoin viidenneksi, seitsemänneksi ja kahdeksanneksi juosseet Saija Seppä, Nelli Nordlund ja Siiri Rainio ajoin 4.21,92, 4.25,62 ja 4.27,11.

 

LAPPEENRANTA 19.7.2023 SUL:n Motonet GP 4/5

Miehet,

100 m (0,0 m/s): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,27, 2) Karl Erik Nazarov Viro 10,32, 3) Santeri Örn PolvijU 10,35, 4) Ippei Takeda Japani 10,42, 5) Tobias Gorgone Larsen Tanska 10,47, 6) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,52, 7) Matias Ahtinen PolvijU 10,83, Erno Mehtonen SavRi ei osallistunut finaaliin (ae. 10,73).

  1. alkuerä (0,0): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,35, 2) Santeri Örn PolvijU 10,44, 3) Tobias Gorgone Larsen Tanska 10,69, 4) Matias Ahtinen PolvijU 10,85, 5) Arttu Paananen HIFK 10,90, 6) Atte Sormunen TP 11,04.
  2. alkuerä (0,4): 1) Karl Erik Nazarov Viro 10,49, 2) Ippei Takeda Japani 10,50, 3) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,68, 4) Erno Mehtonen SavRi 10,73, 5) Matias Salminen LA 10,99, 6) Joonas Liukkonen PolvijU 11,05.

400 m: 1) Patrick Nyambe Sambia 45,89, 2) Gustav Lundholm Nielsen Tanska 46,03, 3) Viljami Kaasalainen JKU 46,32 (kkk), 4) Konsta Alatupa JKU 47,16, 5) Valtteri Keskinen JKU 47,97, 6) Jaakko Linnus TP 48,15, 7) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,80, 8) Matias Linkoaho HKV 49,07.

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.37,80, 2) Samuel Pihlström Ruotsi 3.38,21, 3) Mohad Abdikadar Sheikh Ali Italia 3.39,03, 4) Thomas Keen Britannia 3.39,07, 5) Joao Capistrano Bussotti Italia 3.39,31, 6) Santtu Heikkinen LempKi 3.39,57, 7) Simas Bertašius Liettua 3.39,94, 8) Even Brøndbo Dahl Norja 3.40,08, 9) Sigurd Tveit Norja 3.40,46, 10) Rorey Hunter Australia 3.42,16, 11) Aleksi Kivelä LempKi 3.44,10, 12) Eero Saleva HKV 3.44,25, 13) Olavi Allase Viro 3.44,87, 14) Eemil Helander JKU 3.45,69, 15) Jye Edwards Australia 3.47,76, Ville Lampinen KU-58 & Konsta Hämäläinen JoKa keskeyttivät.

110 m aj (0,4 m/s): 1) Elmo Lakka JKU 13,43 (kkk), 2) Mikdat Sevler Turkki 13,63, 3) Joel Bengtsson Ruotsi 13,69, 4) Nicholas Andrews Australia 13,69, 5) Santeri Kuusiniemi JKU 13,81, 6) Ilari Manninen JKU 13,85, 7) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,37, Pyry Santahuhta KankaanpSL hylättiin (ae. 14,37).

  1. alkuerä (-0,4): 1) Elmo Lakka JKU 13,54, 2) Nicholas Andrews Australia 13,84, 3) Santeri Kuusiniemi JKU 13,85, 4) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,41, 5) Arttu Saari KUYU 14,65, 6) Viktor Kantele BorgåAk 14,72.
  2. alkuerä (-0,4): 1) Mikdat Sevler Turkki 13,69, 2) Joel Bengtsson Ruotsi 13,82, 3) Ilari Manninen JKU 13,91, 4) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,37, 5) Joni Järvinen LA 14,70, 6) Matias Tulokas SibVa 14,83.

19-v- 110 m aj (100 cm, -0,3): 1) Rasmus Vehmaa LUM 13,39 (19-v. SE, ent. 13,43 Lappeenranta 1.6.), 2) Ville Kyrönlahti KangasnKa 14,24, 3) Elliot Schmidt BorgåAk 14,63, 4) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 15,26.

5000 m kävely: 1) Veli-Matti Partanen LUM 18.43,78 (kkk), 2) Joni Hava EspTa 19.51,18, 3) Jaakko Määttänen EspTa 20.02,56.

Korkeus: 1) Roman Petruk Ukraina 221, 2) Naoto Hasegawa Japani 221, 3) Dmytro Nikitin Ukraina 218, 4) Tomas Järvinen LA 215, 5) Julius Kuusela LUU 205, 6) Arttu Mattila ÄänekU 205, 7) Matias Mustonen LempKi 200, 8) Noor-Eldin Mahmoud HIFK 195.

Pituus: 1) Janry Ubas Filippiinit 786, 2) Kasperi Vehmaa LUM 775, 3) Zane Branco Australia 770, 4) Kristian Pulli OP 766, 5) Otto Pulkkinen ImatrU 739, 6) Shay Veitch Uusi-Seelanti 734, 7) Eero Haapala IkaalU 734, 8) Pyry Keränen KarkkPo 721, 9) Heikki Vuorinen ÄänekU 696, 10) Aleksi Hilska LUM 629.

3-loikka: 1) Aaro Davidila LapLu 16,83 (kkk), 2) Simo Lipsanen LUM 16,68, 3) Connor Murphy Australia 16,35, 4) Pablo Torrijos Espanja 16,10, 5) Topias Koukkula TuUL 15,83, 6) Arttu Tyystjärvi LUM 15,52, 7) Oliver Kärki VaasVa 14,98, 8) Julian Konle Australia 14,83, 9) Jimi Huuho PyhäselU 14,13, 10) Jamie Okafor VU 13,65.

Keihäs, luokka 57 (600 g): 1) Pasi Heikkilä TuSKU 27,47.

Naiset,

100 m (0,3 m/s): 1) Aino Pulkkinen JKU 11,58, 2) Lotta Kemppinen HIFK 11,59, 3) Anniina Kortetmaa JKU 11,64, 4) Mathilde Kramer Tanska 11,74, 5) Silja Kempas JoKa 11,89, 6) Annika Haverinen KajKi 11,90, 7) Nea Mattila HIFK 11,91, 8) Petra Häggqvist HKV 12,02.

  1. alkuerä (0,1): 1) Aino Pulkkinen JKU 11,61, 2) Mathilde Kramer Tanska 11,87, 3) Katja Luukkola LeppSi 12,11, 4) Sanni Mahonen JKU 12,16, 5) Emilia Kiiski JoKa 12,46.
  2. alkuerä (1,0): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,62, 2) Annika Haverinen KajKi 11,87, 3) Petra Häggqvist HKV 11,95, 4) Jasmin Showlah HIFK 12,21, 5) Emma Mäkikallio PohjanKo 12,24.
  3. alkuerä (0,7): 1) Anniina Kortetmaa JKU 11,58, 2) Silja Kempas JoKa 11,83, 3) Nea Mattila HIFK 11,92, 4) Annimari Korte HIFK 12,00, 5) Milla Pirkkalainen JoKa 12,06, 6) Alina Puhakka JKU 12,34.

1500 m: 1) Joceline Wind Sveitsi 4.11,98, 2) Rebekah Greene Uusi-Seelanti 4.13,86, 3) Lenuta Simiuc Romania 4.15,91, 4) Emilia Jousimaa LA 4.21,51, 5) Saija Seppä SuolUrho 4.21,92, 6) Helin Meier Viro 4.23,73, 7) Nelli Nordlund LA 4.25,62, 8) Siiri Rainio JKU 4.27,11, 9) Emma Katajalaakso LA 4.29,76, 10) Veera Mensonen MaaningMa 4.29,91, 11) Moona Latvala HKV 4.32,72, 12) Salla Laukkanen JoKa 4.33,34, 13) Vilma Pere EuRa 4.35,61, 14) Janette Vänttinen HKV 4.36,56, 15) Veera Perälä LA 4.41,92, 16) Lotta Sundqvist TuUL 4.43,09, 17) Noora Hukka JoKa 4.49,31, Helmi Vuorimaa LA keskeytti.

5000 m: 1) Katri Niemistö JKU 17.09,08, 2) Satu Lipiäinen JoUS 17.17,60, 3) Nelli Viskari LUM 17.41,90, 4) Iida Haataja OP 18.35,05, Natalija Nylund LA & Alisa Vainio LUM keskeyttivät.

100 m aj (0,5 m/s): 1) Reetta Hurske TP 13,11 (ae. 12,98), 2) Saara Keskitalo EspTa 13,20, 3) Diana Suumann Viro 13,29, 4) Nicla Mosetti Italia 13,32, 5) Mathilde Heltbech Tanska 13,36, 6) Imogen Breslin Australia 13,57, 7) Thea Haahr Tanska 13,73, 8) Essi Vehmaa LUM 13,96.

  1. alkuerä (0,5): 1) Reetta Hurske TP 12,98, 2) Diana Suumann Viro 13,25, 3) Imogen Breslin Australia 13,47, 4) Meeri Riiali ImatrU 13,86, 5) Viivi Avikainen JuvanU 13,98, 6) Emilia Kiiski JoKa 14,36, 7) Ida Ounaslehto EsboIF 14,44.
  2. alkuerä (0,7): 1) Saara Keskitalo EspTa 13,29, 2) Nicla Mosetti Italia 13,35, 3) Mathilde Heltbech Tanska 13,41, 4) Thea Haahr Tanska 13,78, 5) Essi Vehmaa LUM 13,82, 6) Niina Karttunen SavRi 13,83.

400 m aj: 1) Linda Olivieri Italia 56,86, 2) Kristiina Halonen LUM 57,00, 3) Hilla Uusimäki KU-58 57,28, 4) Elisabeth Slettum Norja 57,38, 5) Satsuki Umehara Japani 58,07, 6) Marielle Kleemeier Viro 59,98, 7) Ebba Svantesson Ruotsi 60,82.

5000 m kävely: 1) Ella Rautawaara EspTa 22.18,84 (kkk & 17-v. SE, ent. 22.23,50 Taika Nummi 2014), 2) Enni Nurmi EspTa 23.08,22.

3-loikka: 1) Senni Salminen ImatrU 14,03 (kkk), 2) Adrianna Laskowska Puola 13,88, 3) Olha Korsun Ukraina 13,55, 4) Nea Lento TP 12,98, 5) Jessica Miettinen JoKa 12,82, 6) Elina Kostiainen VihdVi 12,38, 7) Lotta Kirvesmies MiKV 12,36, 8) Tilda Lipasti HIFK 11,97.

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 69,35, 2) Suvi Koskinen KauhajKa 68,35, 3) Grete Ahlberg Ruotsi 68,06, 4) Lauren Bruce Uusi-Seelanti 68,05, 5) Beatrice Nedberge Llano Norja 67,35, 6) Katie Head Britannia 66,76, 7) Kiira Väänänen VarpaisjVi 62,54, 8) Kati Ojaloo NoormNo 62,31, 9) Tiina Rinnekari NurmijYU 58,12, 10) Anni Sinelampi LA 57,45.

Keihäs: 1) Anete Kocina Latvia 61,16, 2) Yuka Sato Japani 59,53, 3) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 56,78, 4) Irena Gillarová Tshekki 56,51, 5) Sanne Erkkola TuUL 55,95, 6) Eda Tugsuz Turkki 55,92, 7) Mahiro Osa Japani 54,68, 8) Lianna Davidson Australia 53,12, 9) Vivian Suominen HIFK 47,18, 10) Minka Nurro HKV 46,39, 11) Sofia Pölkky JKU 40,62.

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen SiilinjPo 16,93.

Keihäs, luokka 55: 1) Jasmine Repo JKU 12,71.

B-kilpailut:

Miehet,

400 m, B-erä: 1) Rado Lindberg EsboIF 49,66, 2) Aleksi Sairanen HIFK 49,85, 3) Mikael Granqvist SibVa 50,02, 4) Eetu Pöyry TP 50,76, 5) Evgeny Alexandrov HIFK 50,92.

400 m, C-erä: 1) Veikko Korpikallio MiKV 50,40, 2) Jere Raunio HKV 50,55, 3) Perttu Aakko LUM 51,56.

1500 m, B-erä: 1) Leevi Keronen LempKi 3.50,55, 2) Samu Heikkonen LUM 3.51,25, 3) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.52,02, 4) Panu Jantunen HKV 3.52,73, 5) Arnas Gabrenas Liettua 3.52,90, 6) Samuli Hussa PudasjU 3.53,58, 7) Niko Putkinen LA 3.54,09, 8) Tuomas Puputti IFRaseb 3.54,47, 9) Walte Hautala LA 3.57,61, 10) Otto Kaario JKU 3.57,72.

1500 m, C-erä: 1) Mikko Hirvonen JoKa 3.57,93, 2) Eetu Valtola MiKV 3.58,35, 3) Onni Ikonen JKU 4.00,60, 4) Onni Mäkelä GamlakarlIF 4.03,31, 5) Tero Reinikainen KuopRe 4.05,45, 6) Jimi Alastalo JoKa 4.05,84, 7) Saku Miettinen LUM 4.05,90, 8) Johannes Laur Viro 4.08,50, 9) Ilmari Lehmus JoKa 4.08,54, 10) Veeti Savolainen KerU 4.11,46.

Naiset,

400 m aj, B-erä: 1) Elin Mickos SibVa 60,47, 2) Saimi Lupala IFRaseb 63,84, 3) Erin Karjalahti NurmijYU 64,67, 4) Anni Korhonen LA 65,73.

Artikkeli Rinne voitti 1500 metriä, harmitteli ettei Lampisen vauhdinpitoa hyödynnetty – Salminen loikki kauden kärkituloksen julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi