Sauvakävely kunniaan

Sauvakävelyn MM
Lukulistalle
ClosePlease login

SAUVAKÄVELYN MM-KISAT JÄRJESTETÄÄN 13.–15.9.2024 Lahden Urheilukeskuksen maastoissa.

Reitti kulkee ulkoilureittejä ja Salpausselän latupohjia pitkin. Tarjolla on 5, 10 ja 21 km:n henkilökohtaiset matkat, 4 × 5 km:n viesti sekä opastettu 5 km:n Finlandia Fun kävely.

Lisenssejä ei tarvita ja kilpailusarjoja on eri ikäryhmille. Sauvakävelyn tekniikkaa valvotaan kilpailujen aikana. Juoksu on kiellettyä.

Sauvakävely nousi julkisuuteen myös kesällä, kun meritoitunut kestävyysvalmentaja Kari Ormo kertoi kokemuksistaan Helsingin Sanomille. Ormo kertoo aikanaan määränneensä jääkiekon liigapelaajalle sauvakävelyä peruskunnon kehittämiseksi.

– Hän ihmetteli ja sanoi, että ei ole sentään ihan mummokunnossa. Sanoin että et olekaan, olet paljon huonommassa, Ormo kertoi HS:n jutussa.

Parhaiten Jani Sievisen ja Antti Kasvion ajan uintivalmentajana tunnettu Ormo muistuttaa kaikkia urheilun kanssa tekemisissä olevia siitä, että kestävyyden pohjan luomisessa pitää edetä tehoalue kerrallaan.

Sauvakävelyn MM-kisojen tapahtumasivut ja säännöt

Sauvakävelyn MM

Vastaa