SM-viestit: Lahden Ahkeralla juoksuvoimaa pitkille matkoille

Lukulistalle
ClosePlease login

Viestijuoksun Suomen mestaruuksista kilpailtiin Turussa 9.–10. syyskuuta. Lempäälän Kisa Yleisurheilu uusi ensimmäisenä kisapäivänä viimevuotisen mestaruutensa 4000 metrin viestissä (1200-400-800-1600 m) ajalla 9.55,53. Aika on lähes sama kuin heidän vuosi sitten juoksemansa mestaruusaika 9.55,43, mutta tavoitteena olleeseen SE-aikaan 9.51,26 jäi jonkin verran matkaa.

Kovan vastuksen mestareille antoi Helsingin Kisa-Veikot, joka pääsi toiseksi viimeisellä 800 metrin osuudella karkumatkalle Benjamin Leen hyvän juoksun ansiosta. Lempäälän ankkuri Santtu Heikkinen oli kuitenkin odotetusti itse varmuus kirimällä HKV:n Eero Salevan johtoaseman pikkuhiljaa kiinni ja hoitamalla mestaruuden kotiin loppusuoralla.

HKV sai ajakseen 9.55,94. Pronssille juoksi Lahden Ahkera 10.04,99.

Heikkisen 1600 metrin ankkuriosuus vei aikaa 4.03.

– No, ihan hyvä. Ajattelin lähteä minuutin kierroksia, kun Saleva oli sen verran karussa. Kun sain hänet sitten kiinni, niin päätin jäädä odottelemaan ja hoitaa voiton kotiin loppukirissä, kovaa kilpailutahtia vetänyt Heikkinen kertasi taktiikkaansa.

Lempäälän Kisan aloitusosuuden juoksi Aleksi Kivelä, jonka kolmen kierroksen eli 1200 metrin matka vei aikaa 3.02,5.

– Taktiikkanani oli katsella pari kierrosta mitä muut tekevät ja sen jälkeen keskittyä kiriin ja tehdä mahdollisimman paljon eroa. Kova kasin mies Niko Viljola oli vastassa, joten siihen nähden meni hyvin, johtoasemassa vaihtoon tullut Kivelä kertoi.

Kakkososuuden 400 metrillä HKV:n Elias Jrad piti kärkijoukkueista kovinta vauhtia ajalla 48,9. Kolmannella 800 metrin osuudella Leevi Keronen joutui antamaan jonkin verran periksi HKV:n kovalle Benjamin Leelle.

– Oli raskas reissu tänään. Olen ollut kipeänä kolme viikkoa, ja nyt ei ollut optimitilanne. Koitin säilyttää iskuetäisyyden helsinkiläisiin, mutta vähän pääsivät karkuun. Onneksi se riitti sitten lopussa, Keronen kertoi juoksustaan.

– Oli raskas reissu tänään. Olen ollut kipeänä kolme viikkoa, ja nyt ei ollut optimitilanne. Koitin säilyttää iskuetäisyyden helsinkiläisiin, mutta vähän pääsivät karkuun. Onneksi se riitti sitten lopussa, Keronen kertoi juoksustaan.

Santtu Heikkinen (vas.), Joona Sointu, Aleksi Kivelä ja Leevi Keronen uusivat Lempäälän Kisa Yleisurheilulle viimevuotisen mestaruuden 4000 metrin viestissä.

Heikkisellä on ollut kiivas kisaralli. Viime viikonloppuna maaottelussa hän juoksi kaksi matkaa, joista tuli myös ennätys 1500 metrillä. Eilen perjantaina hän ehti vetää 3000 metrin kilpailun Saksassa aikaan 7.53.

– Terveyssormukseni mukaan sain viime yönä unta vajaa kaksi tuntia. Huomenna juoksen 400 metrin viestin ja kuukauden päästä Riiassa maantiejuoksun MM-kisoissa mailin, Heikkinen kertoi.

Lempäälän Kisa Yleisurheilun joukkue oli Aleksi Kivelä, joka juoksi 1200 metriä aikaan 3.02,5, Joona Sointu, 400 m 51,5, Leevi Keronen, 800 m 1.58,6 ja ankkuri Santtu Heikkinen, 1600 m 4.03,2.

Ahkeralla riittää tasoa naisten pitkiin viesteihin

Naisten 4000 metrin viestissä suosikki Lahden Ahkera juoksi selvään mestaruuteen ja vahvisti johtoaan seurojen välisessä Kalevan malja kilpailussa.

Viestiin ahkeralaiset joutuivat lähtemään ilman kolmea kovaa nimeä, kun Ilona Mononen, Kristiina Mäki ja Emilia Jousimaa joutuivat jättämään SM-viestit väliin. Ahkera oli ilmoittanut mukaan myös kolme joukkuetta, mutta edellä mainittuja poisjääntien takia tyytyminen oli nyt kahteen joukkueeseen.

Selvä mestaruus tuli nytkin ajalla 11.33,66, kun hopeajoukkue Jyväskylän Kenttäurheilijat jäi seitsemän sekunnin päähän ajalla 11.40,81. Kolmanneksi juoksi Turun Urheiluliitto ajalla 11.42,05. JKU:n joukkueessa Aino Pulkkinen vetäisi 400 metrin osuutensa aikaan 54,1.

– Kulta mielessä lähdimme matkaan. Kertoo seuran kovasta tasosta, että vaikka kolme kovaa juoksijaa oli joukkueesta pois, niin silti otimme mestaruuden, Ahkeran keltapaidat totesivat yhteisesti.

Nelli Nordlund (vas.), Sini Rajaniemi, Veera Perälä ja Helmi Vuorimaa juoksivat Lahden Ahkeralle naisten 4000 metrin viestin voiton.

Ahkeran joukkueessa juoksivat Sini Rajaniemi 1200 metriä aikaan 3.32,5, Helmi Vuorimaa 400 m 57,3, Veera Perälä 800 m 2.14,1, ja ankkuri Nelli Nordlund 1600 m 4.50,0.

– Luottavainen oli ankkuriosuudella, vaikka muut olivatkin vielä lähellä. Viime viikonlopun maaottelun jälkeen takki oli tyhjä. Olin pettynyt, kun en saanut tehtyä siellä ennätystäni, 3000 metrin estejuoksussa Suomea edustanut Nordlund kertoi.

Lahden Ahkeran joukkue Nelli Nordlund (vas.), Ossi Kekki, Sini Rajaniemi ja Niko Putkinen ei antanut muille mahdollisuuksia 4×1500 metrin sekaviestissä.

Ahkeran juoksuvoima jylläsi 4 x 1500 metrin sekaviestissä

Läpi kauden vahvaa juoksuvoimaansa SM-kisoissa esitellyt Lahden Ahkera kruunasi toisen kilpailupäivän sunnuntain 4 x 1500 metrin sekaviestin mestaruudella. Joukkue Sini Rajaniemi, Niko Putkinen, Nelli Nordlund ja ankkuri Ossi Kekki oli suvereeni ja sai voittoajakseen 16.44,16.

Turun Urheiluliitto juoksi hopealle ajalla 16.58,73 joukkueella Janica Rauma, Tuure Haapanen, Lotta-Maria Maine ja Eero Heinonen. Jyväskylän Kenttäurheilijat joukkueella Alisa Virtanen, Onni Ikonen, Siiri Rainio ja Otto Kaario otti pronssia ajalla 17.11,74.

Rainio ehti myöhemmin myös 400 metrin viestiin pohjustamaan JKU:lle mestaruutta.

Lahden Ahkera oli sekaviestin vahva ennakkosuosikki. Kakkososuudella Tuuren Haapanen nosti turkulaiset johtoon, mutta kolmososuudella Nelli Nordlund käänsi tilanteen takaisin Ahkeran hallintaan.

Ankkuriosuudella Eero Heinonen haastoi vielä Ossi Kekkiä ja kuroi itsensä lahtelaisen kannoille, mutta Kekki ratkaisi tilanteen lahtelaisen eduksi kaksi kierrosta ennen maalia.

– Tiesin matkan tuntuvan kaverillakin, joten en suurempaa hätää kokenut. Mutta Eero teki aivan oikein kokeilemalla rohkeasti vauhtia, niin pitää tehdäkin, Kekki totesi ja aloitti valmistautumisen vielä päivän päätöslajiin 400 metrin viestiin.

Heinoselle viikonloppu oli kiireinen, sillä lauantaina hän osallistui Lahdessa suunnistuksen SM-sprinttikisaan.

– Eilen siellä tuli kaksi 15 minuutin starttia, karsinta ja finaali, mutta kävi sillä tavalla hassusti että finaalissa tuli hylkäys väärän leimaukseni takia. Turha valittaa väsymystä tänään. On sitä harjoiteltu, että pystyy kisoja peräkkäin juoksemaan, Heinonen totesi.

Lahden kakkososuuden juosseelle Niko Putkiselle voitto oli ensimmäinen uuden seuransa Lahden Ahkeran väreissä.

– Onhan tämä hienoa kokea. Seurassa on hyvä yhteishenki ja kannustusta, tyytyväinen Putkinen kertoi.

Viime vuoteen saakka Kotkassa asuva juoksijaa edusti Karhulan Katajaisia, jonka väreissä hän ehti menestyä hyvin juniorsarjoissa. Tänä kesänä mitaleja on ropissut M22-sarjan pitkillä matkoilla.

– Kerran viikossa käyn talvella Lahden seudulla halliharjoituksissa. Suurin apu tulee edelleen valmentajaltani Eero Partaselta. Mutta Ahkeran sisäinen kova kilpailu on auttanut kehittymisessäni, Putkinen totesi.

Tapiot rikkoi 15-vuotiaiden tyttöjen 26-vuotiaan Suomen ennätyksen

15-vuotiaiden tyttöjen 4×800 metrin Suomen ennätys kesti peräti 26 vuotta, kunnes Espoon Tapiot sen Turussa rikkoi. Kenttäurheilijat -58:n vuonna 1997 juoksema entinen SE parani 0,55 sekuntia aikaan 9.24,33.

Tapioiden koko tyttöjoukkue juoksi tasaisen kovaa, sillä kaikki neljä juoksivat osuutensa runsaan sekunnin sisään toisistaan 2.20,3 – 2.21,7. Nämä olivat samalla koko viestin neljä nopeinta osuusaikaa.

Aloittajana toimi Klaara Mertsalo, toisen osuuden juoksi Anni Juntunen, kolmannen kävelijämestari Ella Rautawaara ja ankkuriosuuden Livia Kytömaa. Toiseksi tullut Turun Urheiluliitto jäi 26,13 sekunnin päähän.

Espoon Tapiot vahva kävelyviesteissä

Espoon Tapiot voitti miesten ja naisten 3 x 3000 metrin kilpakävelyn viestimestaruudet Turun SM-viesteissä sunnuntaina. Tapioiden miesten joukkueen mestaruus oli jo viides perättäinen. Naisten joukkue puolestaan käveli toisen perättäisen mestaruuden.

Miesten kolmikko Jere Niemi, Jaakko Määttänen ja Joni Hava vei voiton hyvällä ajalla 37.05,77. Vuosi sitten voitto heltisi SE-ajalla 36.37,46, mutta tänä vuonna joukkueen vire ei ollut aivan yhtä hyvä.

– Meni putki poikki, kun ei tullut Suomen ennätystä. Monena vuonna se on tullut, mutta nyt se oli etukäteenkin vähän kiikunkaakun. Lähdettiin yrittämään, muttei ihan riittänyt, joukkueen ankkurina kävellyt Hava totesi.

Ihan ei riittänyt SE-vauhtiin, Joni Hava tuumi viestimestarikolmikon suorituksesta.

Määttänen: ”Jere veti hienosti”

Hava ja Määttänen jakoivat kiitosta avausosuuden kävelleelle Jere Niemelle, joka ei enää ole aktiivisesti kävelyssä mukana, mutta pitää kuntoaan yllä kilpailemalla muiden muassa triathlonissa.

– Aina pitää kaivaa kengät naftaliinista seuran edustukseen viestejä varten ja nyt meni tosi hyvin. Kävelytreenit alkoivat tällä kertaa kaksi viikkoa ennen kisoja, mutta olen tosin kesällä kilpaillut muissa lajeissa, Niemi totesi.

– Jere veti hienosti, paremmin kuin viime vuonna ja antoi meille kaikki mahdollisuudet, Määttänen kiitteli.

Määttänen itse ei ollut ihan parhaassa kilpailuvireessä kilpailukauden jälkeisen ylimenokauden jäljiltä.

– Tähän alle tuli viisi viikkoa lepoa, joten viikossa en ihan päässyt kuntoon, Määttänen hymyili.

Jonathan Ekbergin johdolla mainiosti kilpailun aloittanut Esbo IF oli toinen ajalla 41.22,17. Joukkueessa kävelivät myös Mikko Ruokolainen ja Pekka Peltola.  Yläneen Kiri oli kolmas ajalla 41.50,67.

Espoon Tapioiden mestaritrio: Enni Nurmi, Ella Rautawaara ja Hele Haapaniemi.

Nurmi ja Haapaniemi antoivat Rautawaaran säästellä nuorten viestiin

Espoon Tapioiden naisten joukkue käveli ylivoimaisen mestaruuden viime vuotta paremmalla ajalla 42.39,46. Joukkueessa kävelivät Enni Nurmi, Hele Haapaniemi ja Ella Rautawaara.

– Suunnitelmana oli, että me Helen kanssa vedämme täysillä ja Ella saa säästellä mahdollisimman paljon tyttöjen 4 x 800 metrin juoksuviestiä varten, Nurmi summasi joukkueensa taktiikkaa.

Haapaniemi on jo päättynyt aktiiviuransa, mutta on pitänyt hyvin kuntoa olla.

– Kävelyä olen treenannut kaksi viikkoa, mutta olen juossut ja hiihtänyt omaksi ilokseni, Haapaniemi totesi.

Venla Laihon tähdittämä Laitilan Jyske oli naisten kilpailussa toinen viime vuoden tapaan.       

Laitilan Jyskeen kolmikko Maria Antola, Amanda Åström ja Venla Laiho oli kilpailussa toinen ajalla 43.46,31 ja Kauhavan Wisa kolmas ajalla 48.25,5. Joukkueessa kävelivät Susanna Kankaanpää, Maija Tauren, Niina Järvinen.