Tokion olympialaiset: Miesten kymppi ilman ennakkosuosikkia

Lukulistalle
ClosePlease login

Tokion olympialaisten yleisurheilun ensimmäisenä kisapäivänä perjantaina ohjelmassa on yksi finaali: miesten 10 000 metriä (klo 14.30 Suomen aikaa).  Tällä kertaa kisassa ei ole selkeää voittajasuosikkia.

Olympiakymppi on suomalaisten perinnelaji, sillä mitalihistoriassa siniristilippu loistaa edelleen kärjessä seitsemällä olympiavoitolla ja 15 mitalin yhteismäärällä. Vain Etiopia pystyy antamaan jonkinlaisen vastuksen viidellä voitolla ja 14 mitalilla. Seuraavat maat – Iso-Britannia, Neuvostoliitto, Marokko ja Tshekkoslovakia – ovat saavuttaneet kaksi voitto. Kova juoksumaa Keniakin on joutunut toistaiseksi tyytymään vain yhteen voittoon miesten kisassa. Naftali Temun keuhkot toimivat luonnostaan parhaiten Mexico City vähähappisissa vuoristokisoissa 1968.

Kympin nykytilanne on erikoinen, sillä vahvaa ennakkosuosikkia ei voida Tokion radalle nimetä. Viime vuosilta tunnemme kestotähdet ja kaksinkertaiset olympiavoittajat Haile Gebrselassien, Kenenisa Bekelen ja Mo Farahin, mutta nykytähdet ovat suurelle yleisölle aika tavalla tuntemattomia.

Ukandan Joshua Cheptegei, lajin maailmanmestari kahden vuoden takaa, juoksi viime vuonna ME:t 5 000 ja 10 000 metrillä. Tänä vuonna ratakymppi on vielä kokematta, mutta muut tulokset (1 500 m 3.37, 3 000 m 7.33 ja 5 000 m 12.54) kertovat miehen olevan ainakin jonkinlaisessa kunnossa. Vauhtikone kuitenkin yski edellä mainitulla vitosella, jossa Norjan Jakob Ingebrigtsenin ajalla 12.48 voittamassa juoksussa ugandalaisen oli tyytyminen kovasta yrityksestä huolimatta vasta kuudenteen sijaan.

Mahdollisesti tarvittava varamies voittotaisteluun löytyy kuitenkin läheltä, sillä maanmies Jacob Kiplimo paineli toukokuussa Ostravassa tämän kauden kärkiajan 26.33. Ikää Kiplimolla on vasta 20 vuotta, ja hän esiintyi jo Rion olympiaradalla 15-vuotiaana vitosen alkuerissä. Melkoinen luonnonlahjakkuus siis!

Etiopia asettaa radalle kivikovan kolmikon Selemon BeregaYomif KejelchaBerihu Aregawi tilastoajoin 26.49-26.49-26.50. Tulokset syntyivät kesäkuussa Hollannin Hengelossa maan olympiakatsastuksissa, josta kisasta olisi Etiopialla ollut lähettää Tokioon lähes samantasoinen kakkosjoukkuekin.

Kenian etukäteen kovin valttikortti Geoffrey Kamworor joutui kertomaan viime viikolla omalla some-kanavallaan, että olympiakisa jää väliin jalkavaivojen takia. Kamworor on kolminkertainen puolimaratonin maailmanmestari, maastojuoksusta titteleitä on kaksi, mutta radalla hän on joutunut tyytymään parhaimmillaan vain hopeamitaliin vuoden 2015 MM-kisoissa. Kenian karsintavoitto ajalla 27.01 Nairobissa lähes 2 000 metrin korkeudessa kertoo, että kuntoa olisi riittänyt vaikka mihin.

Finaalin 25 juoksijan joukossa on seitsemän eurooppalaista. Heille on luvassa lähinnä henkiinjäämistaistelua afrikkalaisten vauhdissa. Nostetaan esille kuitenkin kaksi 27.10-juoksijaa: Italian Yeman Crippa ja Ison-Britannian Marc Scott.

Kuvateksti artikkelin kuvaan:

Kympin kovia miehiä kaksi vuotta sitten Dohan MM-kisoissa: johdossa kisan voittanut Ugandan Joshua Cheptegei peesissään kenialaiset Rhonex Kipruto ja Rodgers Kwemoi sekä Kanadan Mohammed Ahmed. He kaikki ovat myös Tokion olympiakympillä. Kuva Mark Shearman.

Vastaa