Ultrajuoksija Noora Honkala voitti torstaina Italian Castel Bolognesessa käydyn 50 kilometrin kilpailun Suomen ennätyksellä 3.23.43. Aiempi ennätys oli Satu Lipiäisen toissa vuonna juoksema 3.30.07.
Honkala onnistui vaativalla reitillä vauhdinjaossaan mainiosti. Ratkaiseva ero kilpakumppaneihin syntyi reitin puolivälin ylämäissä. Toiseksi kilpailussa sijoittui Tshekin Petra Pastorová ajalla 3.25.41.
– Reitti ei ole tasainen eikä nopea. Otin ensimmäiset 20 kilometriä aika iisisti. Sen jälkeen alkoi reitin pahin nousu. Minulle ylämäet ovat vahvuus ja vedin ne hyvällä sykkeellä, Honkala kertaili.
Ennen nousua Honkala oli juoksussa kolmantena, mutta karkasi nousuvoittoisella osuudella kärkeen ja piti paikkansa maaliin asti.
– Ylämäen jälkeen noin 30 kilometrissä alkoivat aika kovat alamäet. En koskaan kurki taakse ja nytkin ajattelin vain, että hyvin ne menevät. Alamäkien jälkeen oli 15 kilometriä vaihtelevaa, mutta aika tasaista osuutta. Sen sain kulkemaan aika hyvin, Honkala kertaili.
– Maalissa jalat eivät olleet loppu, eikä loppumatkasta tullut kramppeja.
Honkalalle kilpailu oli osa valmistautumista kesäkuussa Etelä-Afrikassa käytävään Comrades Marathon -kilpailuun. Se on vajaan 90 kilometrin mittainen ultramaraton.
– Tämä toimi hyvin valmistavana harjoituksena Comrades maratonille. Reitti on tänä vuonna ylämäkipainotteinen, Honkala sanoi.
Seuraavaksi Honkala kilpailee Helsingissä 11. toukokuuta Helsinki City Running Day -tapahtumassa, jossa hän juoksee puolimaratonin.
Castel Bolognese, Italia:
41th 50 Km di Romagna -tiejuoksu:
Naiset, 50 km: 1) Noora Honkala Suomi 3.23.43 (SE), 2) Petra Pastorová Tshekki 3.25.41
Miehet, 50 km: 1) Chakip Laschgar Espanja 2.48.48.
Artikkeli Ultrajuoksija Noora Honkala voitti Italiassa 50 kilometriä SE-ajalla julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi