Aika monelle toinen päivä on etappikisassa henkisesti haastavimpia, sillä matkaan lähdetään ensimmäistä kertaa vajavaisesti palautuneena. Syy on looginen ja osasin odottaa sitä, joten Racing the Planet Laplandin toisen päivän 38 kilometriä ei tuntunut turhan työläältä. Tulevia päiviä ajatellen vahvempi loppu ei silti olisi haitannut.
Racing the Planet Laplandin toinen etappi jakautui kahtia tylsään alkuun ja mainioon loppuosaan. 23 soratiekilometrin jälkeen palasimme samalle polulle, jota juoksimme eilen Pallakselta alas. Matkaa päivän maaliin oli vielä 15 kilometriä.
Polun kipuaminen todellakin ilahdutti, vaikka juoksu kulki teillä verrokkeihin nähden aivan hyvin ja välillä jopa aika helpon tuntuisesti repun hieman yli kymmenen kilogramman paino huomioiden. Ensimmäisen etapin jäljiltä keho tuntui käynnistelevän itseään ensimmäiset kymmenkunta kilometriä.
Viikon etappijuoksussa seuraavat päivät pitää huomioida, sillä etappien peruspituus on 35–40 kilometriä, ja toiseksi viimeisenä päivänä odottaa yli 80 kilometriä. Oman juoksun teemana olikin kontrolli. Suunnitelman mukaan pidin rasitusta aerobisen kynnyksen kieppeillä tai hieman sen yläpuolella.
Myös etapin aikainen neste ja ravinto kannattaa toteuttaa ilman turhan suuria vajeita. Palautuminen seuraavaan päivään on tärkeämpää kuin viimeisten sekuntien tai minuutinkaan optimointi.
Juoksijoiden reppujen painoissa on aika isoja eroja. Kisan alun punnituksessa kevein pääsi alle kuuden kilon ja painavin oli kymmenisen kiloa raskaampi – ilman juomia. Reppuni 11,5 kilon lähtöpaino taisi olla kärkipäästä korkeimpia. Sitä selittää energiamäärä.
Pakkasin yhteensä 4 000 kilokaloria per päivä, kun järjestäjän vaatima minimi on 2 000. Kerron myöhemmin, miksi päädyin varman päälle -taktiikkaan ja miten se toimi. Vielä vastausta jälkimmäiseen kysymykseen ei nimittäin ole.
Hauska ja vaihteleva loppuosuus
Pian eiliseltä tutun katajaniityn jälkeen käännyimme Pallaksen sijaan retkeilypolkua kohti Yllästä vaativalle, mutta minulle valmiiksi tutulle polulle. Ylöspäin viettävällä pätkällä keskityin pitämään askeleen jotenkin juoksuntapaisena sekä syömään ja juomaan.
Polulla otin eilisen tapaan juoksusauvat käyttöön. Ne tuovat vaihtelua jalkojen ja lantion kuormitukseen ja tietysti mahdollistavat sopivissa paikoissa käsien käytön.
Viimeiseen huoltoon tulin jälleen kolmantena selkeästi nopeamman japanilaiskaksikon jälkeen. Myöhemmin leirissä kuulin, että eroa seuraaviin oli 5–10 minuuttia eli muutaman kilometrin polulla eroa olisi tullut lisää. Ei tainnut olla kavereilla vahvin pätkä, sillä minäkään en ollut nopea.
Vaellusreitin sijaan suuntasimme Mustakerolle ja Sammaltunturille vievään nousuun, josta näkyi pitkä pätkä. Nykyään ulkoiluun käytettävää maastotietä ovat aikanaan ajaneet myös autot etelän suunnasta Pallakselle. Sauvomisen ja hitaan hölkän vaihtelu tuntui hyvältä epämääräisempien tuntemusten jälkeen.
Sammaltunturilla tasainen helposti juostava maisemaosuus alkoi vaatia päättäväisyyttäkin, mikä ei 30 kilometrin kieppeillä ollut kovin yllättävää. Lapponia-hiihdon ensimmäinen etappi vie samasta kohdasta toiseen suuntaan ja hyvät muistot sieltä sekä omilta retkiltä toivat virtaa. Ennen pitkää laskua nappasin vielä energiapalan.
Eiliseen Pallaksen alamäkiralliin verrattuna kilometrit painoivat vauhtihaluja. Sopivasti joustavien kenkien ansiosta luotin kuitenkin siihen, ettei iskutus riskeeraa tulevia päiviä.
Jerisjärveä kohti vei etapin vaiheelle ideaali pehmeänpuoleinen alusta. Jeriksen hiihtosillalta edessä olivat vielä kilometrin pieni hauska polku ja kaksi kilometriä pikkuteitä.
Eilen loppumatkalla seuraavat juoksijat jäivät Pallaksen jälkeen kymmenkunta minuuttia. Nyt kävikin etapin lopulla toisin päin – tutuksi tullut parivaljakko saapui maaliin pian jälkeeni eli he juoksivat lopun selvästi vahvemmin. Saapa nähdä, pysyykö porukka ympärillä huomisellakin etapilla samana.
Perillä Jerisjärven rannalla palkitsivat 200–300 vuotta vanhojen kalastajatupien ihmettely, pikapesu Jerisjärvessä sekä hieno leiripaikka.
Lue myös: Juoksun etappikisa käynnistyi pulahduksella suohon