Naiset löysivät Karhunkierroksen keskipitkät matkat

Karhunkierros
Elisa Sihvola juoksi Karhunkierroksen 34 km:n kolmoseksi.
Lukulistalle
ClosePlease login

ERI KESTÄVYYSLAJEISSA varsinkin pitkille matkoille osallistuu yhä miehiä enemmän kuin naisia. Katujuoksussa puolimaratonilla naisia saattaa kuitenkin olla jopa enemmän. Polkujuoksussa myös pidemmät haasteet houkuttelevat yhä enemmän naisia, mikä näkyi Nuts Karhunkierroksella toukokuun lopussa. 

Pidemmillä ultrilla miehiä oli yhä selkeästi enemmän kuin naisia, mutta 55 kilometrillä naisten osuus oli jo 39 prosenttia. Kokonaisrasitukseltaan asfalttimaratonia vastaavalla 34 kilometrillä naisia oli peräti 56 prosenttia osallistujista ja 13 kilometrillä 68 prosenttia.

Huomionarvoista oli myös naisjuoksijoiden kärkipään nopeus miehiin verrattuna nimenomaan 34 kilometrillä. Naisten kymmenenneksi sijoittuneen kilpailijan (3.52.52) edelle ehätti 22 miestä.

Vastaavasti kaksi viikkoa aiemmin juostulla Helsinki City Run -puolimaratonilla kymmenes nainen juoksi ajan 1.30.29, ja edellä oli peräti 124 miestä. Helsinki City Marathonilla samana päivänä kymmenennen naisen aika oli 3.18.50, edellään 93 miestä.

TEKSTI TOMI SAVOLAINEN KUVAT RAMI VALONEN

Juoksija 5/2022

Vastaa