Pääkirjoitus: Rutiinit tuovat laatuaikaa

Tomi Savolainen
Lukulistalle
ClosePlease login

MINULLE RUTIINIT ovat olleet jonkinlainen peikko. Olen tainnut pelätä päätyväni toistamaan samoja asioita kyllästymiseen asti ja paljon pidemmälle.

Rutiinit voi kuitenkin rakentaa myös merkityksellisistä asioista, eikä niitä tarvitse toistaa maailman tappiin. Kaavaa pitää muuttaa, jos rutiini ei johda tavoiteltuun suuntaan, turruttaa tai aiheuttaa taantumista.

Kaisa ja Markus Sali kertovat Rutiinit tuovat laatuaikaa -jutussa rutiineista urheilijan ja kuntoilijan työkaluna. He pitävät rutiinien luomista ja toistamista jopa yhtenä arvokkaimmista urheiluaikojensa tuomista opeista.

VÄHITELLEN ELÄMÄÄN TULLEITA rutiineja kannattaa kyseenalaistaa. Kehitys kestävyyslajeissa voi tyssätä siihen, että unta ei kerry tarpeeksi tai sen laatu on heikko. Haaste voi ratketa menemällä aiemmin petiin tai pidättäytymällä kahvista ja muista kofeiinipitoisista juomista iltapäivän jälkeen.

Tuttavani kehittyi harrastajalle todella kovaan kuntoon pyöräilyssä, triathlonissa ja hiihdossa. Harkitun harjoittelun lisäksi hän kertoi menevänsä varhain nukkumaan ja syövänsä laadukkaasti. Hän on rakentanut rutiininsa tukemaan asioita, joista hän nauttii.

Rutiinien muutoksilla voi löytää kosolti lisää liikunta-aikaa. Ajankäytöllisesti erityisen iso merkitys on päivittäisillä työ- tai koulumatkoilla. Niistä kertyy herkästi vuositasolla hurja määrä tunteja. Lasten ollessa pienempiä en olisi päässyt lähellekään haluamaani ulkoliikunnan määrää, jollen olisi hyödyntänyt duunimatkoja. Sää ei pysäyttänyt rutiinia, mutta saattoi vaikuttaa päivän lajin tai täsmällisen treenin valintaan. Sellainen on rullaava rutiini – asia tulee tehdyksi.

Kauppakäyntien karsiminen yhteen viikossa tai korvaaminen isolla kotiin toimitettavalla erällä vapauttaa aikaa. Samalla vähentyvät luultavasti turhanpuoleiset heräteostokset.

ETENKIN KIIREISINÄ AIKOINA vahvat positiiviset rutiinit mahdollistavat elämältä merkityksellisiksi koettuja asioita. Rutiinit auttavat ja ohjaavat tekemistä myös silloin, kun elämässä on väljempää.

Saatan kuulostaa helppoheikiltä, mutta hyvillä rutiineilla saat enemmän sitä, mitä haluat.

Olivatpa kestävyysliikunnan seuraavat tavoitteet talvessa tai seuraavassa kesäkaudessa, syksy sopii rutiinien rakennukseen.

Olisiko aika tuoda voima- ja liikkuvuustreenit osaksi viikkoa? Miten toteutuvat ärsykkeet, jotka vievät kuntoa eteenpäin tai iän karttuessa pitävät kulun entisellään? Pitäisikö päiviin löytyä aikaa rauhoittumiseen kirjan parissa? Voisiko työpäivän katkaista liikuntatuokiolla?

Tomi Savolainen

Päätoimittaja

Pyöräily+Triathlon 6/2022

Vastaa