Blogi: Kompassi kohti Espanjaa – kohti kisakautta

Samu Heiska
Optimaalinen keli kestävyysurheiluun
Lukulistalle
ClosePlease login

Pieni kylämme on tarjonnut paljon aurinkoa koko tammikuun ajan, mutta myös tuulta on riittänyt ja välillä pidemmät pyöräilyt ovat olleet vaikea pitää tehollisesti tarpeeksi matalina, kun ilman polkemistakin olisi jo liikkeellä. Paikallisilla leijalautailijoilla on ollut varsinaiset kissanpäivät ja on heitä näkynytkin liikkeellä runsaslukuisasti.

Hiljaisena suomalaisena on täytynyt mukauttaa harjoitusohjelma paikallisen kulttuurin mukaisesti, niin ettei viikonloppuisin ole liikaa ohjelmaa ja saa köllötellä vain kämpillä. Nimittäin suuri osa espanjalaisista viettää viikonloput luonnonpuistoissa ja rannoilla, jolloin kyseisissä paikoissa ei voi välttyä sosiaalisilta kontakteilta.

Kohti kisakautta…

Totuttautumisjakso Espanjan suunnistusmaastoihin on takana ja täysipainoinen juoksuharjoittelu on taas askeleen lähempänä. Kevyemmät treenit olen tehnyt korvaavilla muodoilla eli lähinnä fillarilla. Suunnistusmaastoihin pyöräilyt ovat toimineet hyvinä verryttelyinä ja olen saanut siinä samalla säästettyä jalkoja liialta iskutukselta. Seuraava treenijakso siintääkin jo edessäpäin! 

Viikon palauttavan jakson jälkeen alkaa oma kisakausi täällä Espanjassa. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna ohjelmassa ovat keskimatkan ja pitkän matkan startit. Sprinttikisa täytyy jättää varotoimena väliin, vaikka ulkomaiset sprinttikisat ovatkin parasta treeniä kyseiseltä matkalta. Kisoissa on odotettavissa huomattavasti enemmän noususummaa, mihin olen täällä lounaisrannikolla tottunut. Täällä ei ole kannattanut liikaa kierrellä, mutta kisojen reitinvalinnoissa tämä pitää huomioida ja ehkä jopa nöyrtyä kiertämään. Tasokin on yllättävän kova näin talvikauden pienemmäksi kisaksi.

Tänä vuonna ei ole kiire rakentaa kuntoa kuitenkaan kevään kisaruljanssiin, vaan tärkeimmät kisat ajoittuvat melkein puolen vuoden päähän. Harjoittelussa tämä tarkoittaa totuttua vähempää tehoharjoittelua, mikä on henkisesti yllättävän kuormittavaa, kun normaalisti harjoittelussa on ollut tehoja enemmän jo pidemmän tovin tässä vaiheessa vuotta. Tavoitteet täytyy siis pitää kirkkaina mielessä ja edetä maltillisesti suunnitellun ohjelman mukaisesti tehoja hiljalleen lisäten.

…ja parempaa terveyttä

Aina se yllättää, maastopohjan hitaus nimittäin. Kovavauhtisissa harjoituksissa sitä ei huomaa niin paljoa, mutta verkkaisemmissa vauhdeissa hiekkainen pohja hidastaa huomattavasti. Tämä pitää huomioida myös treenien suunnittelussa, ettei juoksun muuttunut biomekaniikka aiheuta rasitusvammoja. Nimimerkillä kerran juoksijan polven Espanjan tuliaisena saanut.

Helpotuksekseni omien jalkojen tyyppivammakin alkaa hieman jo helpottamaan. Tällä hetkellä hoidan kyseistä vammaa varsin brutaalisti, joka pelästyttäisi kokeneemmankin terveydenhuollon ammattilaisen. Mutta onneksi kukaan ei ole näkemässä. Tärkeimpänä kuitenkin päästä mahdollisimman nopeaa täysin kivuttomiin juoksukilometreihin kiinni. 

Näillä mennään mitä on annettu! Seuraavalle treenijaksolle osuu toisetkin kisat, jotka kisaillaan täällä Barbaten lähistöllä. Suunnistusseuramme kevätleiri kolkuttaa myös jo ovelle, mutta näistä myöhemmin lisää.

 

Treeniblogi

PäiväAamupäiväIltapäivä
Masuunnistus (rastinotto) 50 min 8 km PK1 + verkat 30 minpyöräily PK1 90 min
Tisuunnistusvedot 4 x 10 min VK1 11 km + verkat 40 minvoima 60 min
Kepyöräily PK1 90 minyösuunnistus PK1 60 min 8 km
Tovoima 50 min + verkat 25 minjuoksu poluilla PK2 60 min + verkat 25 min 16 km
Pesuunnistus (suunta) 55 min PK1 8 km + verkat 25 minlepo
Lajuoksu poluilla 12 x 2 min / 90 sek. + verkat 80 min 16 kmsuunnistus PK2 70 min 13 km + verkat 25 min
Suvaellus 3 h 30 minlepo

Lue myös blogin ensimmäinen osa:

Kompassi kohti Espanjaa

 

BLOGI SAMU HEISKA

 

 

Vastaa