Ensi kesänä kilpaillaan Knock Out-sprintin suomenmestaruuksista

Knock Out-sprintin
Knock Out -sprintti on ollut arvokisaohjelmassa, mutta vasta ensi kesänä nähdään kilpailumuodon ensimmäiset SM-kilpailut. Kuva Marko Kantaneva
Lukulistalle
ClosePlease login

Suunnistuksen SM-kilpailujen ohjelmaan lisätään Knock Out-sprintti vuodesta 2023 alkaen. Ensimmäinen matkan SM-kilpailu suunnistetaan Tampereella 17.9.2023. SM-sarjoina ovat H/D 21 ja H/D 18.

Suunnistuksen SM-ohjelmaa ja kilpailukalenteria pyritään kehittämään palvelemaan paremmin maajoukkueen ja huippusuunnistajien valmistautumista kansainvälisiin arvokilpailuihin. Tulevalle kaudelle SM-ohjelmaan lisätään Knock Out-sprintti osaksi syksyn SM-putkea, koska sprinttisuunnistuksen EM-kilpailut järjestetään Italiassa lokakuun alussa.

Suunnistusliiton tapahtumaryhmä myönsi Knock Out-sprintin SM-kilpailun järjestelyoikeuden Kooveelle ja kilpailu käydään Tampereella sunnuntaina 17.9.2023. Kilpailun järjestämisohjetta valmistellaan kuluvan syksyn aikana ja se julkaistaan yhtä aikaa muiden vuoden 2023 SM-ohjeiden kanssa. Samoin tehdään tarvittavia lajisääntötarkennuksia.

– Kotimaista kilpailukalenteria ja sen kehittämistä on suunniteltu kesän ja alkusyksyn aikana yhdessä maajoukkuevalmennuksen kanssa sekä pyritty huomioimaan tarpeet mahdollisimman hyvin. Kalenterin laatiminen on melkoista palapeliä, kun kansainväliset arvokilpailut ja niihin valmistautuminen rajaavat ajankohtia. Lisäksi myös muun muassa Viestiliigan osakilpailut tulisi saada järkevästi mahdutettua mukaan ja yritettävä huomioida muita lajeja. Aina se ei onnistu täydellisesti ja tällä kertaa pyöräsuunnistuksen SM-viesti sattuu samalle päivälle.

Knock Out-sprintin lisääminen ohjelmaan oli tavoitteena jo aiemmin, ja nyt valittu ajankohta perustuu EM-kisoihin valmistautumiseen, kertoo liiton tapahtuma- ja seurapäällikkö Timo Saarinen.

Kauden 2023 suunnistuksen SM-ohjelma painottuu vahvasti syksyyn, koska vain keskimatkan SM-kilpailu suunnistetaan keväällä toukokuun lopussa.

– Ensi syksyn SM-putki on toki tiukka, mutta nyt ohjelmaan lisätty Knock Out-sprintti on suunnattu erityisesti huipuille EM-kisoja silmällä pitäen. Lisäksi halusimme ottaa mukaan myös nuorten sarjan, koska heille tämä kilpailumuoto on tärkeä tulevaisuutta ajatellen. Kilpailuun osallistuvan tulee täyttää kilpailuvuonna 15 vuotta, millä haluttiin myös rajata osallistujien määrää. Vanhimmat nuoret (19–20-vuotiaat) pääsevät mittamaan vauhtiaan 21-sarjassa. Kilpailupäivän aikataulun laatiminen on tarkkaa työtä ja sitä hiotaan vielä yhdessä järjestäjien kanssa.

Suunnistuksen SM-ohjelmaan liittyvä kehittämiskysely julkaistaan vielä loppusyksyn aikana, ja saatuja vastauksia käsitellään tapahtumaryhmässä, kun pohditaan tulevien vuosien kilpailumuotoja ja ajankohtia. Esimerkiksi SM-sprinttiviestille ei ole löytynyt järjestäjää kahden ensimmäisen vuoden jälkeen, ja kilpailumuodon tulevaisuutta on syytä pohtia laajemmin, kuten myös eri kilpailujen järjestämisajankohtia.

Lue myös:

Knock out -sprintti kehitysvaiheessa

 

Vastaa