Jukka Westerlund kasvoi suunnistusorvosta suunnistuksen monitoimimieheksi

Suunnistajan Kauppa on legendaarinen yritys, joka tiedetään urheilupiireissä lajipiirejä laajemminkin. Vähintään yhtä legendaarinen on sitä vuodesta 1983 luotsannut Jukka Westerlund. ”Jos tekee jotain, se pitää tehdä aina hyvin ja täysillä.”

Suunnistajan Kauppa on monelle ollut olemassa ”aina”, samoin Jukka Westerlund sen pyörittäjänä. Oikeasti kaikki alkoi Westerlundin osalta vuonna 1983, kun hänen isänsä etsi Suunnistuksen tuen puheenjohtajana ryhtiä Suunnistajan Kaupan toimintaan uutta yhdessä Suunnistusliiton kanssa.

– Siinä he sitten päättivät, että tänne on löydettävä henkilöt, jotka ovat töissä pitkään ja hartaasti ja hoitavat asian viimeisen päälle. Siinä vaiheessa olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Westerlund sanoo.

Lajin pariin espoolaislähtöinen Westerlund päätyi lapsena. Hän sanoo naurahtaen olleensa niin kutsuttu suunnistusorpo. Westerlundin isä ei suunnistus­kilpailujen lähtöaikoja ennakkoon kysellyt vaan kuului niihin, jotka menivät kilpailukeskukseen ensimmäisenä ja lähtivät viimeisenä.

– Lapset istuivat sitten siellä ojan pientareella ja odottivat isää, hän taustoittaa ”suunnistusorpo”-ilmaisuaan.

Westerlundin ensimmäinen seura oli Espoon Tapiot, jonka jälkeen hän siirtyi Helsingin Suunnistajiin. Hän muutti Tampereelle vuonna 1985, meni mukaan Kooveen toimintaan, ja siellä hän on edelleenkin.

– Silloin Koovee oli siinä vaiheessa, että seurassa muisteltiin vuoden 1966 Jukolan voittoa hyvin ahnaasti. Seuran suunnistustoiminta oli hyvässä mallissa.

Westerlund täsmentää, että tuolloin Tampereen suunnistus näytti kokonaisuudessaan aivan erilaiselta kuin nyt. Iltarasteja oli lukuisia, mutta jokainen seura pyöritti omiaan yksinään.

– Se oli aika raskasta pyörittää. Nykyään ilta­rastit pidetään yhteisduunina, joten päästään paljon vähemmällä.

Westerlundin työura ennen Suunnistajan Kauppaa oli hyvin toisenlainen: hän vastasi tekniikasta Aira Samulinin ja Ekku Peltomäen keikoilla, sittemmin Dannylla samoissa hommissa. Lisäksi hän toimi muun muassa tiskijukkana ja kuulutti koripallo-ottelui­ta. Suunnistustakin hän on kuuluttanut, totta kai.

– Ajattelen, että jos olen kuuluttanut Venlat, Jukolan ja MM-kisat, se riittää, Westerlund sanoo ja hymyilee.

Viime vuosina hän ei ole enää kuulutushommia tehnyt.

– Olen oppinut, että jos tekee jotain, se pitää tehdä aina hyvin ja täysillä. Ei kannata roikkua asioissa. Se, joka asioita hoitaa, tekee ne viimeisen päälle ja toiset tekevät sitten muita asioita.

Samanlainen on hänen suhtautumisensa myös valokuvaukseen, jota hän ei enää juurikaan tee. Wester­lundin suunnistuskuvia on takavuosina julkaistu muun muassa Aamulehdessä.

– Tamperelaisena Aamulehden kanssa oli hyvä yhteistyö. Siinä oli selvänä tavoitteena, että Aamu­lehdessä on paremmat kuvat kuin missään muualla. Kun Jani Lakanen voitti maailmanmestaruuden Tanskassa, olin jo ennen ensimmäistä lähtöä maalin takana. Kannatti odottaa.

Suunnistajan Kauppa oli paikalla suunnistus­kilpailuissa jo ennen Westerlundiakin. Silloin Suunnistuksen tuen hallituksen jäsen Heikki Lepistö ajoi paikalle pienellä Fiatillaan, avasi takaluukkunsa ja myi säärisuojia ja muuta suunnistusväelle tarpeellista.

Siitä toiminta vähitellen kehittyi. Kun Westerlund tuli mukaan, kehitys harppasi eteenpäin. Tavoitteena oli, että myytävä on ensiluokkaista ja kauppa on saman­lainen kuin hienoimmat urheiluliikkeet Helsingin keskustassa tai Tukholmassa.

– Samaa tasoa, mutta metsässä.

Suunnistajan Kaupalle tärkeää on vuosien varrella ollut yhteistyö samoihin aikoihin toimintansa aloittaneen VJ Sportin kanssa.

– Sen lisäksi merkittävää on ollut, että emme ole roikkuneet ja odottaneet, että jotkut tavarantoimittajat keksisivät ja tekisivät uutta. Meidän on ollut pakko itse kehittää kompasseja, aikanaan otsalamppuja sekä vaatetusta.

Suunnistajat vaativia ja määrätietoisia

Viimeisen kymmenen vuoden aikana monella urheilutoimijallakin on ollut haastavia aikoja. Suunnistajan Kauppa sen sijaan on porskuttanut tasaisesti eteenpäin.

– Kun taloudessa menee huonosti ja Suomessa on vaikeaa, suunnistuksella menee hyvin.

Verkkokaupan tulo on tuonut Suunnistajan Kaupalle sen, että ihmiset katsovat ensin sieltä mitä tarjolla on ja tutustuvat tuotteisiin.

– Sitten he tulevat kisapaikalle ja kertovat haluavansa sitä ja sitä. Meillehän verkkokauppa ei ole uusi asia, sillä 80-luvun alussa meillä oli postimyyntiä. Silloin meni Suunnistaja-lehden mukana yksi sivun mainos, jossa oli aina jotain tavaraa. Siinä oli paperilappu, joka leikattiin saksilla, siihen ruksittiin tilaus ja postitettiin meille.

Moni asia on ehtinyt muuttua vuosikymmenten aikana, mutta entäpä asiakkaat? Ovatko nyky­suunnistajat vaativampia kuin aiemmin?

– Suunnistajat ovat aina olleet vaativia ja määrä­tietoisia. Koko ajan on pidettävä huoli, että myymämme tavara on sellaista mitä kehtaa myydä. Meidän on homma hoidettava niin, että suunnistaja on tyytyväinen, Westerlund korostaa.

Suunnistajan Kaupan kaikkien aikojen myydyintä tuotetta kysyttäessä Westerlund sanoo ensin Suunnon kompassi, joka oli sitä aikanaan. Siksi Westerlund joutuu hetken pohtimaan.

– Sukkia ja säärisuojia kyllä myydään yhteensä paljon, mutta se jakautuu kuitenkin pieniin sektoreihin. Tällä hetkellä peukalokompassi on varmaan myydyin tuote.

Myymälöistä ensimmäinen avattiin Helsingissä Töölöntullinkadulla vuonna 1981. Vuonna 1985 myymälä siirtyi Museokadulle. Kun Westerlund oli muutaman kuukauden ajan ajanut ensin viikon­lopuksi Tampereelle ja siitä sitten Ikaalisiin, Mänttään, Orivedelle tai Kyröskoskelle kisoihin, ajatus ajomatkan säästämisestä alkoi kiehtoa.

– Asiaa ruvettiin kehittämään. Ensin vuokrattiin myymälätila Sammonkadulta Tampereelta, jossa olemme viihtyneet erittäin hyvin. Turun myymälä tuli vuonna 1988 mukaan ja vielä 90-luvun alussa Jyväskylä. Ihmettelimme, miksei Jyväskylän kaupassa kauppa käy. Kaikki suunnistajat ostivatkin kamppeet keväisin Turun suunnalta viikonloppukisoista. Ei ollut välttämätöntä enää pitää kauppaa Jyväskylässä, kun palvelu pelasi muutenkin.

”Koskaan ei saa olla tyytyväinen”

Helsingin, Turun ja Tampereen myymälöissä on ympärivuotisesti yksi kokopäiväinen työntekijä. Westerlundin toimitusjohtajana pyörittämässä emoyhtiö Westervesassa on kaksi. Kausiluontoisesti erilaista väkeä on paljon enemmän toiminnassa mukana, esimerkiksi Jukolassa töissä on kaikkineen 50–60 henkilöä.

Westerlund kiertää itsekin paljon. Automatkustaminen tulee tutuksi.

– Jopa 40 000 kilometriä vuodessa.

Se vaatii keneltä tahansa paljon. Westerlundin ilo on ollut, että koko perhe suunnistaa. On helpompi olla rastiviikolla, kun koko perhe on mukana. Westerlund myös tietää, että reissupainotteisen työn jaksamiseksi itsestään on pidettävä huolta.

– On nukuttava hyvin, ulkoiltava ja oltava reipas koko ajan, kuuluu hänen reseptinsä.

Hän naurahtaa, että Suunnistajan Kaupan lisäksi ”yhdistystoimintaa olisi vaikka kuinka paljon”. Hän on Kooveen jaoston johtokunnan jäsen, minkä lisäksi hän yrittää tehdä TA:n tehtäviä.

– Sen verran, että on muutaman vuoden välein. Valvojan tehtävä opettaa paljon, kun saa olla toisen seuran järjestelyissä mukana. Siinä näkee miten he hommansa tekevät.

Paljon on Westerlund saanut vuosien aikana kiertää. Mutta olisiko joku tapahtuma vielä, jossa Westerlund haluaisi paikalla olla joko kaupan puolesta tai jossain roolissa?

– Totta kai olisi jälleen kiva olla Ruotsin rastiviikolla. Ensimmäinen kerta O-Ringenillä oli semmoinen kokemus, että viisi minuuttia mietin, että mitä siitä tulee. Ruotsalaiselle pitää myydä ruotsiksi.

Tekisitkö jotain näiden vuosien ajalta toisin?

– Aina löytyy asioita mitä voisi tehdä paremminkin. Ehkä jotain tuotekehitysasioita olisi voinut tehdä paremmin ja keskittyä niihin enemmän, mutta yleisesti ottaen olen ihan tyytyväinen. Tai tyytyväinen ei saa koskaan olla.

Hän kertoo tarinan:

– Kun olin Töölöntullinkadulla, meillä oli vuokra­isäntänä vanha juutalainen kauppias. Hän tuli aina maanantaiaamuna kyselemään mitä kuuluu, miten on kisoissa mennyt ja kysyi, olenko tyytyväinen. Hän sanoin, että koskaan ei saa olla tyytyväinen, Westerlund sanoo hymyillen.

Kun Westerlundia pyytää kuvittelemaan Suunnis­tajan Kauppaa ja omaa työtään viiden vuoden päähän, näkemys on selkeä

– On tarkoitus olla silloinkin mukana. Niin pitkään, kun suunnistuksessa järjestetään tapahtumia, joissa on muutamia satoja ihmisiä paikalla, kiertäminen kannattaa. Olemme trimmanneet organisaatiota siihen, että kykenemme hoitamaan kaikki pääkisat ja että meillä on kalustoa ja hyvää henkilökuntaa niin paljon, että homma hoituu.